Kuva: Olga Davydova

Uniklubin kahdeksas studioalbumi julki – mittava kiertue alkaa tänään!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.3.2023

Uniklubin ”8”-niminen albumi on nyt julkaistu. Yhtye aloittaa kiertueensa tänään Oulusta. Yhtyeen laulaja Jussi Selo fiilistelee tulevaa kiertuetta seuraavasti:

”Viime viikot ollaan treenattu hulluna uusia biisejä esityskuntoon. On siistiä päästä tykittelemään levyn uusia kappaleita kiertueella. Rundilla kuullaan 8-albumin lisäksi myös vanhoja tuttuja hittejä.”

Playground Music julkaisee ”8”-albumin vinyylinä, CD:nä ja digitaalisesti. Poikkeuksellisesti kaikki Uniklubin jäsenet kirjoittivat biisejä tälle albumille. Levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa myös kitaristi ja perustajajäsen Pasi Viitalan tekemä kappale. Punk-henkinen rokkiralli kantaa nimeä ”Hiipivä hulluus”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen kahdeksannelta studioalbumilta on kuultu jo esimakua suosittujen ”Jos tähän jään”, ”Hetken olen vapaa”, ”Hehkuvia kipinöitä” ja ”Sammuttamaton”-sinkkujen myötä. Albumin single on nimeltään ”Sabotaasi”.

Edellisen ”Ajan piirtämät kasvot” -albuminsa myötä Uniklubi oli ehdolla Emma Gaalassa Vuoden rock -kategoriassa. Lisäksi Uniklubi oli mukana Vuoden kotimainen yhtye/artisti -yleisöäänestyksessä.

Niin ikään Rauli Eskolinin tuottama yhtyeen edellinen levy ”Ajan piirtämät kasvot” oli menestys sekä radioissa että suoratoistopalveluissakin. Levyn suurimpiin hitteihin kuuluvat kappaleet Huojuva silta ja Bailaten koko elämä, jotka ovat striimanneet kultaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”8”-levyn kansitaiteesta vastaa Sara-yhtyeestä tuttu Joa Korhonen.

Kiertue:

3.3. Oulu, Voimala 1889
4.3. Viitasaari, Hotelli Pihkuri
10.3. Tampere, H5 Bar & Cellar
16.3. Tampere, Tampere-talo
17.3. Hämeenlinna, Suistoklubi
18.3. Imatra, Kulttuurikeskus Virta
24.3. Ylöjärvi, Ravintola Palowouti
25.3. Nivala, Tuiskula
30.3. Ylivieska, Akustiikka Sali
31.3. Inari, Bar PaPaNa
1.4. Kuopio, The Circus
2.4. Mikkeli, Mikaeli
8.4. Ikaalinen , Ikaalinen Spa & Resort
12.4. Hyvinkää, Hyvinkääsali
13.4. Turku, Utopia Club
14.4. Raahe, Raahesali
15.4. Ruka, Ravintola Zone
28.4. Kiuruvesi, Peltohovi
29.4. Kouvola, Kuusankoskitalo
30.4. Kangasala, Kangasala- talo
5.5. Salo, Rock Hotel
26.5. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
27.5. Jämsä, Pikis

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat