UniQarma – Cycle Of Loss

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.9.2011

Maaliskuussa debyytti demonsa julkaissut UniQarma on saanut jo paljon aikaan. Demo sai niin paljon hyvää palautetta, että bändi pääsi soittamaan Nummirockissa. Onko kohina ansaittua, vai onko kyseessä tiukkaa mainostusta? Se selviää kun demoa kuuntelee.

UniQarman musiikkia voisi kutsua moderniksi metalliksi, jossa on palasia useammasta eri genrestä. Pohjana ilmeisesti melodinen death metal, ja siihen on sitten sotkettu mm. naislaulua. Biisit kulkevat kahden vokalistin varassa, ja vaihtelevat murean miehen ja kirkasäänisen naisen välillä. Korina tuleekin varsin miehekkäästi ja rouheiden kitaroiden kanssa meno on kuin Arch Enemyllä. Naisvokalisti ei ihan täytä tonttiaan, ja on todella tasapaksu. Kyllä tyttö pääsee korkealle, mutta kun siellä ei ole minkäänlaista liikettä, niin korkea kiekuminen alkaa sotimaan biisejä vastaan. Demon toisessa biisissä naisvokalisti näyttää kyntensä, ja monipuolisuutensa – outoa että se ei onnistunut molemmissa biiseissä.

”Cycle Of Loss” demo sisältää todellakin kaksi biisiä, joista ensimmäinen ”Appreciate This Day” on selvästi raskaampi. Toisena tuleva ”Cycle Of Loss” keskittyy naisvokalistin ympärille ja maalaileviin kertosäkeisiin. On tietysti hyvä, että bändissä on vaihtuvuutta, mutta biisit eroavat toisistaan turhan paljon. Jos demolla olisi useampi biisi, voisi rauhallinen kappale sopia paremmin joukkoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

UniQarma on sinänsä valmis paketti ja suhteellisen loppuun asti mietitty konsepti. Uskon, että bändillä on tulevaisuutta, sillä sen verran radioystävällistä matsku on, jopa liiankin. UniQarman voi heittää samaan lokeroon Amaranthen kanssa, joten jos sellainen iskee, niin iskee tämäkin. Itselleni demo ei iskenyt yhtään, mutta koska se on laadukkaasti tehty, ei sitä voi turhaan haukkua.

7/10

Kappalelista:
1. Appreciate This Day
2. Cycle Of Loss

http://www.mikseri.net/artists/?id=129491

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat