Unisonicin debyyttialbumi on varmasti yksi odotetuimpia julkaisuja, mitä tulee melodiseen heavyyn. Laulaja Michael Kiske ja kitaristi Kai Hansen ovat nimittäin pitkästä aikaa samassa yhtyeessä. Helloweenin kulta-ajoilta tuttu kaksikko on saanut vahvistuksekseen vielä entisen Krokus ja Gotthard-miehen Mandy Meyerin kitaraan, sekä Pink Cream 69-yhtyeestä tutut Dennis Wardin bassoon ja Kosta Zafirioun rumpuihin. Voidaan siis puhua jonkinnäköisestä superkokoonpanosta.

Unisonicin samannimisen debyytin avaa tietenkin kappale nimeltä ”Unisonic”; varsin hyvin eteenpäin rullaava kappale, joka on ehkä hieman rockimpaa materiaalia kuin olisi voinut odottaa. Seuraavat kappaleet ”Souls Alive” ja ”Never Too Late” herättävät kysymyksen, miksi tätä projektia ei ole tehty jo aikaisemmin? Kiske / Hansen yhteistyö kun kuulostaa todella pirteältä, ja mikä parasta, tämä ei ennakkopeloistani huolimatta kuulosta yhtään Helloween tai Gamma Ray-kopiolta, vaan pelkästään Unisonicilta. Tässä ei todellakaan ole ollut tarkoituksena palata ”Keeper Of The Seven Keys” -albumeiden tunnelmiin, eikä mihinkään muuallekkaan, vaan luoda täysin uutta musiikkia. Ei tämäkään ”superkokoonpano” melodisen metallin maailmaa juurikaan uudelleen keksi, mutta erittäin vahvaa näyttöä herrojen kyvyistä se antaa kyllä. Levy paranee lähes kokoajan, kappale kappaleelta, eikä kuulija voi kuin ihastella kuinka hyvin kaikki toimii. Kiske on edelleen kovan luokan laulaja, niinkuin Hansenkin on kova tekijä kitaransa varressa. Kun tähän vielä lisätään asiansa osaava rytmiryhmä, ei lopputuloksesta mitenkään voi saada huonoa. Kappaleet edustavat melodista heavyä parhaimmillaan.

Kappaleet eivät ole kovinkaan raskassointuisia, vaan enemmänkin hardrockin ja heavyn välimaastosta. Löytyypä kappaleesta ”I’ve Tried” jopa hieman U2:sta muistuttava kitaraosiokin. Levyn rockaavampaa osastoa edustavat kappaleet ”Never Too Late” ja ”My Sanctuary”. Hienoja vetoja ovat myös ”Star Rider” ja hieman AOR-meininkiä tihkuva ”Never Change Me”. Myöskin levyn päättävä, rauhallinen balladi ”No One Ever Sees Me” on hienoa kuultavaa ja erinomainen päätös albumille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Unisonic on pyöräyttänyt varsin mainion debyytin, joka ei sinänsä ole mikään ihme jos miettii yhtyeen kokoonpanoa. Vahvuudeksi voidaan myös laskea se, ettei tämä kuulosta varsinaisesti miltään jäsenten aikaisemmilta yhtyeiltä, vaikka samoilla linjoilla liikutaankin. Toivottavasti tätä on  tulossa lisää ja pian. Kiske on tässä vuosien varrella ollut mukana jos jonkinmoisissa projekteissa ja mielestäni niistä on aina jäänyt vähän keskinkertainen maku. Nyt asia korjaantuu – johtuuko se yhteistyöstä Hansenin kanssa vai jostain muusta, sitä en tiedä, mutta sen tiedän että tämä levy tulee pyörimään soittimessani todella paljon.

8/10

Kappalelista:

1.Unisonic
2.Souls Alive
3.Never Too Late
4.I’ve Tried
5.Star Rider
6.Never Change Me
7.Renegade
8.My Sanctuary
9.King For A Day
10.We Rise
11.No One Ever Sees Me

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

http://www.myspace.com/unisonic#!

Kirjoittanut: Juha Attola