Yleistä - Dark River Festival - 2020

Upeita uutisia: Dark River Festival järjestetään ensi viikonloppuna

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.8.2021
Yleistä – Dark River Festival – 2020

Kuten lehdistä on saanut lukea, Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt Kymsoten alueen eli Kymenlaakson rajoituksista.

Aluehallintovirasto kertoo tiedotteessaan, että sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää kokoontumisia ilman henkilömäärärajoitusta.

Dark River Festival sitoutuu omalta osaltaan noudattammaan ohjeistusta, jonka mukaan yli 50 henkilön ulkotilaisuuksissa asiakkailla tai osallistujilla on oltava mahdollisuus välttää fyysinen kontakti toisiinsa. Tällaisissa tilaisuuksissa tietyn mittaisia turvavälejä ei enää vaadita, joten tapahtuma on mahdollista toteuttaa suunnitellusti ensi viikonloppuna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämän lisäksi tulemme noudattamaan opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toukokuun lopussa julkaisemaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä, sekä laissa säädettyjä yleisiä hygieniavaatimuksia. Näihin kuuluvat muun muassa käsien puhdistusmahdollisuus ja oleskelun järjestäminen mahdollisimman väljästi.

❗Huomionarvoista on, että Kymenlaakson ravintolarajoitukset tiukentuvat sunnuntaina 8.8.2021. Leviämisvaiheen alueilla anniskelu päättyy kello 22 ja ravintolat suljetaan kello 23.

Tämä tarkoittaa muutosta myös Dark River Festivalin aikatauluihin: Portit avautuvat perjantaina jo klo 13 ja ensimmäinen bändi aloittaa jo klo 14:00. Lauantaina portit aukevat klo 12 ja ensimmäinen bändi aloittaa jo klo 13:00. Tällä tavoin saamme kaikki nauttia jokaisen bändin esityksen ja ilta päättyy alueen sulkeutuessa klo 23:00.❗

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alla vielä festivaalin järjestäjän terveiset:

”Moi kaikki Dark River Festival vieraat! Kuten ylhäällä voitte lukea, Festivaali on toteutumassa ja kaikki GO! Hieman joudumme uusien määräysten valossa aikataulua aikaistamaan, ja tiedän, että se ei ole ideaali tilanne kenellekään, mutta henkilökohtaisesti toivon että pidämme Yhdessä parhaat (raskaimmat) festarikesän päätösbileet Kotkassa!

Bändit odottavat keikkoja ja uskomme että tekin odottatte bändejä yhtä innoissaan kuin me. Alue on ylisuuri myytäviin lippuihin nähden joten Dark Riverissä päässään nauttimaan festivaalista väljästi. Jaamme portilla kaikille halukkaille maskin ja suosittelemme sitä käyttämään. Käsidesipisteitä on joka mutkassa, myyntitiskeillä, vessojen luona, yms. minkä lisäksi yli sata käsidesipistettä laitetaan alueelle. Lisäksi vessojen vieressä on useita käsienpesupisteitä joissa on käsisaippuaa saatavilla. Tämän kaiken päälle alueella suoritetaan pintojen tehostettua desinfiointia.

Festaribussien aikataulut aikaistuvat muuttunee aikataulun myötä, ja julkaisemme uudet aikataulut heti alkuviikosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tervetuloa Dark River Festivaaleille! Me täällä rakennetaan jo aluetta ja valmistaudutaan näkemään Teidät Kaikki ensi viikon perjantaina!” 💪

Ystävällisin terveisin
Sami Hauru, Vastaava tuottaja

Lippuja: tiketti.fi/darkriverfestival
Info: darkriverfestival.com

#turvallisetfestarit #ensiviikolla #kotka #darkriverfestival #letsgo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/story.php?story_fbid=2284132241716722&id=234715076658459

Luetuimmat

Uusimmat