Ursus Factory vetää marraskuussa Helsingin Kulttuuritalolla vuoden isoimman keikkansa
Ursus Factory saapuu lauantaina 14. marraskuuta Helsingin Kulttuuritalolle kuluneen vuoden isoimmalle keikalleen. Viime keväänä täysille rock-klubeille esiintynyt yhtye tuo Kultsan lavalle poikkeuksellisen live-energian, isot biisit ja suuren rock’n’roll-juhlan tunnelman.
Uuden ”Itua”-albuminsa myötä Ursus Factory on kasvanut entistäkin suurempiin mittoihin, eikä Kultsan ilta tule olemaan poikkeus. Luvassa on voimalla, tunteella ja pitelemättömällä rock-energialla ladattu konsertti. Samalla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta vuonna 2016 julkaistusta ”Juhlat”-EP:stä, jota juhlistetaan myös Kultsalla.
Ursus Factory on poikkeuksellinen helmi suomalaisella musiikkikentällä. Yleisön ja kriitikoiden pitkäaikainen suosikkibändi tunnetaan riehakkaista keikoistaan, ja yhtyettä onkin kehuttu usein yhdeksi Suomen parhaista livebändeistä. Yli 10 vuotta kotimaisella musiikkikentällä operoineen kaksikon rouhea räimintä, pettämätön melodiantaju ja omaleimaiset sanoitukset ovat nostaneet Ursus Factoryn sukupolvensa merkittävimpien bändien kirkkaimpaan kärkeen.
Liput ja lisätiedot täältä.
