Useita kertoja maailman nopeimmaksi kitaristiksi äänestetty Michael Angelo Batio saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.4.2021

Useita kertoja maailman nopeimmaksi kitaristiksi äänestetty Michael Angelo Batio saapuu syksyllä ensimmäistä kertaa Suomeen keikalle. Erityisesti 2- ja 4-kaulaisista kitaroistaan tunnettu tekniikkahirmu nousee On The Rocksin lauteille keskiviikkona 24.11.2021.

Hieman omintakeisella, mutta millintarkalla ja nopealla pikkauksella mainetta niittänyt Batio nousi kitarayleisön tietoisuuteen glam rock -yhtye Nitron soolokitaristina. Huomiota herätti erityisesti MTV:lläkin paljon ruutuaikaa saanut ”Freight Train” -musiikkivideo, jossa Batio soittaa suunnittelemallaan 4-kaulaisella kitaralla. Nitron hajottua Batio lähti soolouralle ja on julkaissut omalla nimellään toistakymmentä albumia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Humoristisena persoonana tunnetun Bation live-esiintymisissä yhdistyvät huikea virtuositeetti sekä häpeilemättömät showmiehen elkeet, kun 2-kaulainen kitara nousee ilmaan ja singeri alkaa tikuttaa harmoniaa vinhaa vauhtia. Molempikätiseksi itsensä kouluttaneena Bation on nähty myös usein vaihtavan käsiä otelaudalla lennosta.

Batio kuuluu myös 7-kielisen kitaran pioneereihin. Hän oli suunnittelemassa Nitron vuonna 1989 julkaistulla ”O.F.R”-levyllä käytettyä 4-kaulaista ”quad-kitaraa”, jossa kitaran kaksi ylintä kaulaa olivat 7-kielisiä ja kaksi alinta 6-kielisiä.

Bation lämppäreinä nähdään kotimaiset Samuli Federley sekä Distant Horizon. Samuli Federley on kirkkonummelainen soolokitaristi, joka on julkaissut neljä sooloalbumia ja soittanut yli kymmenellä levyllä, joista yksi on yltänyt kultamyyntirajaan. Yli 30-vuotisen soittouransa aikana hän on soittanut mm. Steve Vain ja Michael Monroen kanssa sekä keikkaillut Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa, Tsekissä, Romaniassa, Koreassa ja Kiinassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Federley saavutti vuoden 2021 Ennätystehdas-ohjelmassa Suomen nopeimman kitaristin tittelin, ja hänen musiikissaan yhdistyvät metalliset elementit niin klassisen, popin kuin koneellisenkin musiikin kanssa virtuoottisella otteella. Keikkailun lisäksi hän myös tekee kitaristina sessiotyötä ja opettaa musiikkiopistossa kitaransoiton jaloa taitoa.

Distant Horizon kuuluu tulevaisuuden nimiin kotimaisen modernin, progressiivisen metallin kentällä. Keskiössä ovat kitaristi Joona Lehdon sävellykset. Progressiivisen metallin lisäksi yhtyeen musiikista löytyy vaikutteita myös jazzin ja pelimusiikin puolelta. Bändin debyytti-EP ”Laniakea” julkaistiin vuonna 2017, ja tällä hetkellä työn alla on täyspitkä levy, joka julkaistaan kesällä 2021.

Distant Horizon yltää maukkaaseen balanssiin jylhän rankkuuden ja koukeroivan jazzillisuuden välillä.” -Pentti Ronkanen, Suomijazz.com

Michael Angelo Batio (USA) + Samuli Federley & Distant Horizon
24.11.2021 Helsinki, On the Rocks
Liput alkaen 25 euroa Tiketistä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.facebook.com/michaelangelobatioofficial
www.facebook.com/samuli.federley
www.facebook.com/distanthorizonband
www.facebook.com/musiikkisato
www.facebook.com/ontherockshelsinki

Luetuimmat

Uusimmat