Useita loppuunmyytyjä tapahtumia sisältänyt Lost In Music 2021 toi ihmiset ja livemusiikin jälleen yhteen Tampereella

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.10.2021

Lost In Music palasi uudistettuna ja raikkaana yhden välivuoden jälkeen tapahtuma-alan auetessa valovoimaisena Tampereella 7.-9.10.2021. Suomen suurin kaupunki- ja showcase-festivaali Lost In Music järjestettiin nyt jo neljännentoista kerran ympäri Tampereen lukuisia keikkapaikkoja.

Haastavista lähtöasetelmista huolimatta Lost In Musicin kävijämäärä nousi lopulta lähes 6000:een kävijään lokakuun alussa purkautuneiden ravintolarajoitusten myötä. Lähes 70 artistin monimuotoinen ohjelmisto nosti tänä vuonna erityisesti esiin uutta, nousevaa läpimurron kynnyksellä olevaa suomalaista musiikkia. Useat artistit soittivat tapahtumassa ensimmäisiä livekeikkojaan ja patoutunut tarve live-elämyksille niin yleisön kuin artistien välillä purkautui euforisella tunnelmalla, joka vallitsi jokaisella keikkapaikalla. Tapahtumassa vieraili runsaasti kävijöitä myös Tampereen ulkopuolelta ja myös vaihto-opiskelijat löysivät festivaalin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haluan erityisesti kiittää tämän vuoden Lost In Musicin onnistumisesta uskomattoman ketterästi lukuisiin muutoksiin reagoinutta työryhmäämme, artisteja, kumppaneitamme, keikkapaikkoja ja Tampereen kaupunkia hyvästä yhteistyöstä. Lost In Musicin tarve ja merkitys oli tänä vuonna äärettömän suuri, joka houkui onnellisuuden tunteena niin lavoilla kuin yleisön joukossa – oli niin ihanaa palata normaaliin”, tiivistää Lost In Musicin promoottori Pietu Sepponen.

Lost In Music järjestettiin samanaikaisesti Musiikki & Media -ammattillaistapahtuman kanssa. Lost In Musicin promoottori Pietu Sepponen palkittiin perjantaina 8.10. Industry Awards -gaalassa vuoden promoottorina. Lost In Music järjestetään seuraavan kerran syksyllä 2022. Tarkemmista päivämääristä ja sisällöistä tiedotetaan lisää myöhemmin.

Tapahtumassa esiintyivät:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

VESTA, WILLIAM, URSUS FACTORY, YEBOYAH, JESSE MARKIN, TEKSTI-TV 666, TIISU, MOON SHOT, ANI, ARPPA, ASTRID SWAN, AVERAGEKIDLUKE, AWAKE AGAIN, BAD SAUNA, BALANCE BREACH, BAULA (SE), DANIEL LEVI (EE), DETALJI, EDGE OF HAZE, HASSAN MAIKAL, HIGH SCHOOL DROPOUTS, ILON, INKA UPENDO, ISAAC SENE, JAMBO, JORI SJÖROOS, JUHLAT, JUUSTOPÄÄT, KISSA, KIELO KÄRKKÄINEN, KUUMAA, LAPSUUS, LOUIE BLUE, LUUKAS OJA, LYYTI, MALKA, MALLA, MARKUS PERTTULA, MERCURY CIRCLE, MESSIER, MINÄ JA NIEMINEN, MON-SALA, NEØV, NEW RO, PAHA MATAMI, PAMBIKALLIO, PIHKA IS MY NAME, PIHLAJA, PEKKA NISU, PEKKO KÄPPI & K:H:H:L, PUNOMO, PYRYTHEKID, SALALIITTO, SARA, SARA SIIPOLA, SARPARANTA, SEPIKKA, SEXMANE, SIN COS TAN, STONED STATUES, SUISTAMON SÄHKÖ, SURUT, SÄTILÄ, TAMMELA 33100, THE SCUM ORCHESTRA, VIEW, WHEEL

www.lostinmusic.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat