Uuden Musiikin Kilpailu 2023 alkaa: biisihaku käynnistyi tänään

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.9.2022

Tänään alkoi Suomen seuraavan euroviisuedustajan etsintä! Musiikintekijät voivat ehdottaa biisejään kaikille avoimeen Ylen Uuden Musiikin Kilpailuun 1.–5.9.2022. Kilpailijavalinnoista vastaa musiikin ammattilaisista koostuva raati, jonka puheenjohtajana toimii edellisvuosien tapaan YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakanen.

Suomen suurimpaan musiikkiohjelmaan hakeminen tapahtuu lomakkeella, joka löytyy osoitteesta yle.fi/umk. Samaisesta osoitteesta löytyy myös kilpailun säännöt suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Haku alkoi 1.9. klo 8.00 ja päättyy 5.9. klo 23.59. Hakijoihin ollaan yhteydessä viimeistään lokakuun aikana.

UMK on jo vuosia kasvattanut suosiotaan niin yleisön kuin artistienkin keskuudessa ja sen rooli artistien ponnahduslautana on kiistaton”, UMK-raadin puheenjohtaja Tapio Hakanen sanoo. ”Edellisvuosien UMK:t ovat tuottaneet toinen toistaan suurempia hittejä sekä Suomeen että maailmalle. BESSin Ram pam pam on ollut vuoden suurimpia biisejä kotimaassa ja The Rasmuksen Jezebel valloitti Euroviisujen kautta myös kansainvälisiä yleisöjä. Kaikki UMK22-biisit menestyivät hienosti sekä radiossa että striimeissä ja kun finaalilähetys tavoitti lähes kaksi miljoonaa suomalaista, voi sanoa, että UMK22-kausi oli monella tasolla menestyksekäs. Odotamme innolla uuden kauden artisteja ja biisejä – nyt kannattaa hakea mukaan!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

UMK on Suomen suurin musiikkishow, joka kuljettaa voittajansa kotimaisen miljoonayleisön luota satojen miljoonien katsojien eteen Euroviisuihin, maailman suurimpaan musiikkiviihdeohjelmaan. Kaikki UMK22-kauden biisit nousivat Suomen Spotifyn top50-listalle ja yhteensä niitä on tähän mennessä kuunneltu yli 31 miljoonaa kertaa. Radiossa BESSinRam pam pam” on ollut vuoden soitetuin biisi. Youtubessa UMK22-sisältöjä on katsottu yli 6,5 miljoonaa kertaa ja useimmat videot nousivat trendaavimpien joukkoon ilmestymisensä jälkeen.

UMK23-finaalin ajankohta ja tapahtumapaikka julkistetaan loppuvuoden 2022 aikana. UMK:n voittaja edustaa Suomea Eurovision Song Contestissa Iso-Britanniassa keväällä 2023. Myös Euroviisujen tarkka pitopaikka varmistuu lähikuukausina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat