Uuden Musiikin Kilpailun voittaja Erika Vikman edustaa Suomea Euroviisuissa – katso illan kuvat Tampereen Nokia Areenalta

Kirjoittanut Adriana Dobrin - 10.2.2025

Suomen suurin musiikkishow UMK huipentui UMK25-tapahtumaan lauantaina 8.2. täydelle Nokia Areenan katsomolle. Illan aikana nähtiin kerta toisensa jälkeen luovasti toteutettuja ja ajoitettuja valo- sekä lavastustehosteita. Voittajaksi äänestetyn Erika Vikmanin lisäksi kilpailuun osallistuivat myös Neea River, Nelli Matula, Costee, Viivi ja Goldielocks. Goldielocks oli vahvasti kansainvälisen raadin suosikki, kun taas Erika Vikman sai eniten yleisöääniä. Vikmanin tunnetuimmat biisit ovat ”Syntisten pöytä”, ”Ruoska” ja ”Häpeä”. Erika Vikmanin euroviisubiisi ”Ich Komme” on tehty yhdessä ChristelChisu” ja Jori Roosebergin kanssa. 

Euroviisut järjestetään 13.-16. toukokuuta Sveitsin Baselissa. Vikman esiintyy Euroviisujen toisessa semifinaalissa 15. toukokuuta. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy