Uuden Musiikin Kilpailun voittaja ja Suomen seuraava euroviisuedustaja on Käärijä!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.2.2023

Suomen kansan ja kansainvälisen raadin antamat pisteet ratkaisivat voiton Käärijälle UMK23-finaalissa lauantai-iltana 25.2. Käärijä sai finaalissa yhteensä 539 pistettä.    

Käärijä on artisti, jota on oikeastaan mahdoton asettaa mihinkään lokeroon. Häpeilemätön ja arvaamaton Käärijä rakastaa rikkoa rajoja, lähteä omille poluille ja testata uutta. Käärijän debyyttialbumi ”Fantastista” ilmestyi vuonna 2020. Artistin musiikki nousee uusiin ulottuvuuksiin livenä – ja räävittömästä livestä Käärijä tunnetaankin.  

Debyyttisingle ”Urheilujätkä” julkaistiin 2016, ja siitä asti Käärijä on tehnyt omaa juttuaan. Käärijä ei viihdy genrerajojen sisällä, vaan hän yhdistelee biiseissä elementtejä esimerkiksi räpistä, metallista ja elektronisesta musiikista. Teksteissä puhutaan tavallisista arjen asioista, matkataan mm. nuoruudesta aikuistumisen kynnykselle ja kotibileistä jatkoille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Euroviisuja Käärijä on seurannut pikkupojasta asti, ja erityisesti mieleen on jäänyt Verka Serduchkan ”Dancing Lasha Tumbai”. UMK on myös kiinnostanut jo useamman vuoden, ja tälle kaudelle mukaan hakemisesta Käärijällä oli 150 prosentin varmuus.

Koska kun ”Cha Cha Cha” syntyi, Käärijä tiesi, että nyt on aika.

Suomi on bilekansaa, raskaan musiikin kansaa ja poppikansaa – tässä biisissä on yhdistetty tämä kaikki”, Käärijä sanoi UMK-taipaleen alussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Euroviisuihin pyrkivän Käärijän uusi ”Cha Cha Cha” -kappale hämmentää: Olisiko artisti käynyt lainailemassa Electric Callboyn ”We Got The Moves” -kappaletta?

Luetuimmat

Uusimmat