Uudistunut Delain selvisi tulikokeesta – ”Dark Waters” huuhtoo epäilykset unholaan 

Kaksi vuotta sitten elettiin jännittäviä hetkiä Delainin ja sen kuuntelijakunnan keskuudessa, kun yhtyeen perustajajäsen Martjin Westerholt ilmoitti, että Delain jatkaisi tulevaisuudessa hänen sooloprojektinaan. Yhtyeen pitkäaikainen vokalisti Charlotte Wessels, kitaristi Timo Somers, rumpali Joey de Boer ja basisti Otto Schimmelpenninck van der Oije olivat jättäneet yhtyeen.

Kovin kauan Delain ei kuitenkaan jatkunut Westerholtin sooloprojektina, sillä ensimmäiset liittyivät yhtyeeseen vuoden 2021 kesällä. Delainin entinen pitkäaikainen rumpali Sander Zoer teki ensin paluun, ja vanavedessä liittyi yhtyeessä aiemmin soittanut kitaristi Ronald Landa. Uutena jäsenenä bassokitaran varteen tarttui Ludovico Cioffi vuoden 2022 keväällä ja kun vokalistiksi löytyi samaisen vuoden aikana Diana Leah, sai Delainin nykyinen kokoonpano muotonsa.

Vaikka jäsenistönvaihdokset ovat usein ikäviä yllätyksiä yhtyeen pitkäaikaisten kuuntelijoiden kannalta, seurasi dramaattisesta muutoksesta Delainin kohdalla kuitenkin hyvää. Yhtyeen tuoreinta albumia kuunnellessa ei voi olla ihastelematta sen väkevää, melodista sekä sinfonista äänimaailmaa, joka rakentuu hienosti Leahin kauniin äänen ympärille. Vielä kun kappaleet on sovitettu asteittain erilaisiksi ja ne etenevät jouhevasti, pysyy mielikin virkeänä loppuun saakka.

Parhaiten albumin kappaleista erottuu ”The Quest And The Curse” -teos, jolla ainoastaan kuullaan raskaita miespuolisia lauluosuuksia yhtyeen puolesta. Vieraileva solisti Paolo Ribaldini on Leahin ohessa äänessä peräti kolmella kappaleella, mutta koska hänen osuutensa rajoittuvat taustalauluihin, eivät ne siten nouse keskiöön vaan antavat lähinnä kontrastia. Sama seikka ei tosin koske Marko Hietalaa, joka laulaa osuutensa ”Invictus”-kappaleella. Hietalan äänelle on annettu selvästi enemmän tilaa, mikä onkin hienoa, sillä muuten hänen nimellään olisi vain ratsastettu.

Merkittävin äänimaisemallinen ero Delainin uudella albumilla on tietenkin se, ettei äänessä ole enää Wessels vaan Leah. Wessels on taitava vokalisti – kaikki kunnia siitä hänelle – mutta Leah pääsee äänellään selvästi korkeammalle kuin edeltäjänsä. Tämä tulee hienosti esille esimerkiksi ”The Quest And The Curse” ja ”Mirror Of Night” -kappaleilla. Näitä teoksia kuunnellessa ei voi välttyä täysin Within Temptationin kaiuilta, sen verran samankaltaista Leahin äänenkäyttö on. Se ei tosin ole häiritsevää, vaan pikemminkin ihailtavaa, sillä onhan Sharon del Adelin ääni vertaansa vailla ja häneen kelpaa tulla verratuksi.

Delain on selvästi halunnut antaa kuulijoiden rahoille vastinetta, sillä albumin lopussa kuultava pianoversio ”The Quest And The Curse” -kappaleesta on vasta alkusoittoa siitä, mitä toinen CD sisältää. Pitkäsoittoa myydään tupla-CD:nä, jonka jälkimmäinen osio on pyhitetty instrumentaalisille sovituksille. Rehellisyyden nimessä on todettava, että ne ovat mukava lisä, mutta lähinnä Delainin vannoutuneimpia kuulijoita ajatellen.

Kokonaisuudessaan ”Dark Waters” on vakuuttava pitkäsoitto, joka loistaa useiden kappaleidensa ansiosta. Singleinä julkaistut kappaleet (”The Quest And The Curse”, ”Beneath”, ”Moth To A Flame” ja ”Queen Of Shadow”) eivät ole albumin ainoat lippulaivat, vaan Delain on onnistunut ylläpitämään tasoa pitkin pitkäsoittoa. Se on hienoa huomata, sillä onhan Westerholtilla ja Delainilla ollut paljon pelissä tämän albumin myötä. Uudistuneen kokoonpanon ensimmäinen pitkäsoitto kun voisi määritellä Delainin tulevaisuutta ratkaisevasti: joko kuulijat ihastuisivat uuteen albumiin tai hylkäisivät Delainin pettyneinä.

Olen kuitenkin melko varma, että enemmistö kuulijoista kallistuu ensimmäisen vaihtoehdon puolelle. Leah on ollut solistina nappivalinta ja kappaleet itsessään ovat monitasoisia, tarttuvia ja mieleenpainuvia. Kahden CD:n albumina ”Dark Waters” on ylimitoitettu, mutta se on pieni murhe, kun sisältö on näin tasokasta.

Kappalelista:

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/delainmusic

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen