Kuva: Soft Neon Audiovisualin / Jerkka Perälä

”Uusi EP on kokonaisuus, joka kattaa jotain vanhaa ja jotain hieman uutta” – haastattelussa Memoira

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 6.4.2026

Kotimainen Memoira on vuonna 2007 perustettu yhtye, joka yhdistelee musiikissaan sinfonista ja melodista metallia. Uransa aikana yhtye on julkaissut kolme albumia ja seitsemän singleä, tavoittaen kuulijoita myös Suomen rajojen ulkopuolella. Memoiran tuorein julkaisu on helmikuussa ilmestynyt ”Dollmaker”-EP. Kaaoszine kutsui yhtyeen haastatteluun, ja kysymyksiin vastasivat kosketinsoittaja Lassi Nuolivaara, rumpali Kimmo Puhakka, sekä vuonna 2023 kokoonpanoon liittynyt laulaja Krista Astrid Schröter. Lue alta, mitä he kertoivat!

Teiltä ilmestyi juuri ”Dollmaker”-EP: kertokaa siitä jotain omin sanoin?

Lassi: Haluttiin luoda lähinnä kokonaisuus, joka kattaa jotain vanhaa ja jotain hieman uutta. Ja jotenkin tuntuu, että vaikka kappaleilla on täysin oma identiteettinsä, niin paketti toimii myös kokonaisuutena. Oli mahtavaa saada ”Dollmaker” kokonaisuudessaan kaikkien kuultavaksi ja EP:n päätösraitana kuultava Queen-cover ”The Show Must Go On” antaa kuulijalle jotain tuttua, mutta myös samalla jotain täysin uutta.

Kimmo: EP:lle haluttiin nivoa yhteen uuden laulajan kanssa tekemiämme singlejä ja bonuksena juurikin tuo Queen-coverointi. Olemme tehneet myös hienoja yksittäisiä singlebiisejä, joista osa valitettavasti ei ole saanut sitä näkyvyyttä joita ne mielestämme ansaitsevat osakseen. Joten nyt biisit saavat lisää uutta näkyvyyttä, sekä ihmisten on helppo laittaa koko EP soimaan ja kuunnella ne läpi. ”Dollmaker”-biisistähän tehtiin myös hieno video, samoin ”Cryonic Heartista”.

Krista: ”Dollmaker” on mielestäni hieno ja mielenkiintoinen kokonaisuus. Vaikka kappaleet ovat keskenään erilaisia, niin ne silti nivoutuvat hyvin yhteen, kuten Lassi tuossa mainitsi. Näin laulamisen kannalta kappaleet mahdollistivat myös erilaista äänenkäyttöä, jos vertaa esimerkiksi ”Emerald Eyesia” muihin kappaleisiin. Tämä tuo työhöni aina enemmän mielenkiintoa.

Satumaailman varjoissa ja valoissa

Nimibiisi ja etenkin sen video perustuu löyhästi Pinokkion maailmaan: mistä tai keneltä tämä idea tuli?

Lassi: Vaikka kappaleen tarina perustuu Pinokkioon, se kerrotaan Gepetton näkökulmasta. Vaikka tarina on ikivanha, niin lapsettomuus teemana on erittäin ajankohtainen. On paljon ihmisiä ja perheitä, jotka kärsivät lapsettomuudesta. Tarina on itsessään todella traaginen. Minulla on myös jokin ihmeellinen halu ottaa tuttuja satuteoksia ja luoda niille jokin ruma loppu! Vuonna 2020 julkaistu ”Crimson Bride Symphony” kertoo Tuhkimosta, jolle käykin niin ettei prinssiä tulekaan, ja hän päättää päivänsä kaikkien nähden tanssilattialla. Tällä kertaa Gepetto kerkeää kuolla, ennen kuin näkee nukkensa muuttuvan oikeaksi lapseksi.

Kimmo: Kuten lähes kaikkien biisien alkuideat, myös tässä tapauksessa Lassilta tuli koko biisin aihio- ja tarinaidea. Niitä me sitten yhdessä hieromme ja sovittelemme lopulliseen muottiin. Lassi on Memoiran sellainen ”Holopainen”, jolla noita tarinoita on pään sisällä ja me sitten koitamme parhaamme mukaan päästä jyvälle siitä, että mitä mies haluaa meille kertoa!

Krista: Idea on ollut olemassa jo ennen kuin itse liityin bändiin. Lassi on meidän tarinamestari ja hänen teoksiaan ja ideoitaan on ollut upeaa ja inspiroivaa seurata! Minusta on tärkeää, että kappaleissa on jokin sanoma: ajatuksia herättävä tai samaistuttava teema . Toivon, että vaikka tämänkin kappaleen tarina on synkkä, niin se voisi auttaa ihmisiä pohtimaan ja käsittelemään omia ajatuksiaan.

Entä voisiko satuteemaisia biisejä/videoita tulla jatkossa lisää ja jos, niin mihin satuun liittyen?

Lassi: Aivan varmasti. Tällä hetkellä pöytälaatikossa kummittelee pari kauhukertomusta. Yksi on enemmänkin kansantarulta vaikuttava metsänhenki-tyylinen teksti ja toinen perustuu Mary Shelleyn Frankensteiniin. Molemmissa ihmisen luomus kääntyy häntä itseään vastaan.

Kimmo: Varmasti on pöytälaatikossa jo seuraavat odottamassa. Niihin en itse osaa ottaa kantaa, koska ovat enemmän Lassin heiniä.

Krista: Ehdottomasti, sadut ovat kiehtovia. Mielenkiintoista on kaivella vanhoja kansantaruja ja katsoa, mitä sieltä löytyy!

Ideatulvasta valmiiksi kappaleiksi

EP niputtaa viime aikaiset singlet yhteen: jäikö vielä materiaalia odottamaan julkaisua?

Lassi: Kyllä! Pyrimme tasaisesti tuottamaan kappaleita valmiiksi, että kun yksi julkaistaan, niin toinen on jo nauhoitettu ja menossa miksaukseen, sekä useita tekeleitä työn alla.

Kimmo: Kyllä. Meidän koneisto on vähän hidas välillä… Mutta olemme koettaneet ottaa itseämme niskasta kiinni ja päästä siihen työmoodiin, että on nauhoitettuna pohjat valmiiksi seuraavaan julkaisuun, kun biisi miksauksessa. Toki välillä on nostettu esille myös kokopitkän levyn tekoa. Valitettavasti se vain maksaa hyvin tuotettuna ison kasan rahaa. Se laittaa miettimään, että saammeko rahalle vastinetta, jos ja kun ihmiset kuuntelee bändiltä vain yhden biisin.

Olemme kuitenkin melko pieni bändi, joten jokainen meistä joutuu pallottelemaan tätä hommaa omien budjettiensa kanssa ja sitten niitä sovitellaan yhteen. Tämähän on tunnetusti sitä artisti maksaa -hommaa! Mutta se on sitten aivan eri asia, jos joku hyvä diili tulee eteen. Kyllä diilejä saa ja niitä on tarjottukin, mutta ei vielä ole sitä järkevää tullut vastaan.

Krista: Kyllä vain, kuten Lassi tuossa mainitsi, pyrimme tasaisesti pitämään asiat liikkeessä. En malta odottaa, että saadaan jo seuraava kappale ulos. Siitä on tulossa upea!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oliko Queen-cover ”The Show Must Go On” itsestäänselvä vaihtoehto, vai harkitsitteko muita?

Lassi:The Show Must Go On” oli jo pitkään harkinnan alla. Se oli tarkoitus julkaista jo edellisen laulajan aikana, mutta se jäi. Nyt kuitenkin kun mietimme EP:n julkaisua, se tuli taas aiheelliseksi. Olimme hieman kauhuissamme siitä, onko kappaleen julkaisu ylipäätään edes järkevää. Kuitenkin vähitellen huomasimme, että mitä enemmän saimme sitä valmiiksi, sitä enemmän se vakuutti meidät siitä, että se kannattaisi julkaista.

Kimmo: Kyllä me pallottelimme muutamiakin vaihtoehtoja. Tämä oli varsinkin Lassille se, jota hän oli pitkään halunnut tehdä, niin se nyt sitten valikoitui. Kyllä toki olemme keskustelleet, että voidaan joskus muitakin covereita heittää ulos jonkun julkaisun rinnalla. Saa nähdä mikä ja milloin.

Krista: Lassi sanoikin, että kappale oli jo ajatuksissa edellisen laulajan kanssa. Myönnän, että itsekin jännitin kyseisen kappaleen äänittämistä ja julkaisemista, sillä onhan kappale aivan äärettömän iso, hieno ja ikoninen. Tarkoitus oli kuitenkin tehdä oma versio, mutta kunnioittaen alkuperäistä. Ihanaa, että se on otettu hyvin vastaan kuuntelijoiden joukossa, kiitos siitä!

Kuva: Softneon Audiovisual

Mitä on luvassa seuraavaksi

Mitä tulevaisuuteen kuuluu, onko keikkoja sovittuna?

Lassi: Tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä! Keikkoja on sovittu jo ympäri vuotta, mikä on hieno juttu ja niistä ilmoitellaan sitten aikanaan. En malta odottaa, että päästään soittelemaan.

Kimmo: Kyllä meillä on kivasti bookattuna tälle vuodelle keikkoja. Saa kyllä olla erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Keikkapaikkoja kun on vähän, mutta erittäin laadukkaita bändejä sitäkin enemmän, jotka kilpailevat samoista päivistä ja paikoista.

Tämän homman suola on yrittää tehdä tasaisesti ja samalla verkostoitua uusien bändien kanssa. Tällä hetkellä keikkojen bookkaus on minun heiniä. Se on työtä sekin, istua koneen ääressä tai puhelimessa. Haaveenani on, että joku hyvä keikkamyyjä kiinnostuisi meistä oikeasti ja saisi omalla ammattitaidollaan meille myös niitä vähän isompia keikkoja, vaikka esimerkiksi jonkun isomman nimen lämppärinä. Tämä siis vinkkinä, että meitä saa lähestyä aiheen tiimoilta!

Moni festari tai keikkapaikka ottaa esiintyjänsä nimenomaan ainoastaan keikkamyyjien kautta. Kesällä meillä on bookattuna kyllä yksi isompi kesäfestari, jossa on iso yleisömäärä nimekkäiden bändien myötä. Joten jos sieltä taas jäisi joku kuulija haaviin, niin se on voitto kotiin.

Muita kuulumisia on se, että seuraava biisi on jo miksauksessa. Sille ei ole vielä tarkkaa julkaisupäivää tiedossa, mutta varmaankin ennen kesää.

Krista: Kimmo on hoitanut hienosti meidän keikkamyyntiä, iso kiitos hänelle siitä. Hienoa, että ollaan saatu keikkoja pitkin vuotta ja ympäri Suomea bookattua. Kesällä meidät voi tosiaan nähdä Vaasassa Lisää Löylyä -rockfestivaaleilla, joka on aivan mahtava tilaisuus! Viime syksynä olimme Vantaalla lämmittelemässä lauteita Kulttuuritalo Martinuksessa The 69 Eyesille, joka oli myös hieno mahdollisuus. Toivottavasti näitä olisi tulevaisuudessa yhä enemmän. Kovasti teemme työtä sen eteen!

Memoira omin sanoin ja terveiset lukijoille

Kuvailkaa Memoiraa kolmella sanalla?

Lassi: Sinfonista tarinan kerrontaa, kaikkea kaikille kai?

Kimmo: Sinfonisen melodisen metallin nälkäisille elämystä. Tähän voisin jatkaa sen verran, että Kristan myötä on myös meidän keikkailme muuttunut, tarkoitan siis sitä, miten ihmiset näkevät meidät lavalla. Siitä on saatu hyvää palautetta, ja se on isosti meidän ihanan Kristan ansiota.

Krista: Onpa vaikeaa kuvailla vaan kolmella sanalla, mutta ehkä se olisi: soiva maaginen kokonaisuus.

Millaisia terveisiä haluaisitte lähettää lukijoille?

Lassi: Iso kiitos kaikille, jotka ovat meitä tukeneet: käyneet keikoilla, kuunnelleet musiikkia ja tukeneet meitä ostamalla paitoja ja muuta merchandisea! Nähdään keikoilla!

Kimmo: Iso kiitos kaikille, jotka käytte katsomassa meitä keikoilla ja kuuntelette musaamme eri alustoilla. Nämä on oikeastaan pienien bändien kivijalka. Samalla kun ostatte meidän merchandisea, tuette myös bändin toimintaa. Olen ilokseni saanut kuulla muutamilla keikoilla sitä palautetta, että ”en ole ennen kuullut teistä, mutta loistava bändi ja tulen uudelleenkin katsomaan”. Jos tämmöistä palautetta saa, niin silloin on tehty jotain oikein ja eihän fiilis voi olla muuta kuin hyvä. Tulkaa siis keikoille ja nähdään siellä!

Krista: Suuret kiitokset kaikille teille, jotka kuuntelette, tuette toimintaa ostamalla liput keikalle tai ostatte bändituotteita. Kiitos myös kaikista koskettavista kohtaamisista ja viesteistä, joita ollaan saatu keikkojen tai julkaisujen tiimoilta. Ilman teitä ei olisi meitä. Nähdään keikoilla, joista seuraava onkin jo 11. huhtikuuta Vantaalla West Side Storyssa!

Memoira on:
Krista Astrid Schröter – laulu
Lassi Nuolivaara – koskettimet & piano
Serdar Ilter – kitarat
Niko Laaksonen – basso
Kimmo Puhakka – rummut

Tutustu lisää näiden linkkien kautta: viralliset sivutFacebookInstagramYouTubeTikTok

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy