Uusi Nightwish albumi julkaistaan marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.9.2011

Nightwishin seitsemäs albumi ”Imaginaerum” julkaistaan Suomessa 30.11.2011. Muualla Euroopassa levy tulee kauppoihin 2. joulukuuta. Albumin ensimmäinen single ”Storytime” ilmestyy 9. marraskuuta. Yhtyeen levynjulkaisukeikka nähdään Yhdysvalloissa Universal Cityn Gibson Amphitheaterissa 21. tammikuuta 2012. Los Angelesista yhtye suuntaa esiintymään 70000 Tons of Metal –risteilylle Karibialle. Lue lisää nähdäksesi koko lehdistötiedote.

Kiteellä vuonna 1996 perustettu Nightwish on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisyhtyeitä. Nightwishin albumeja on myyty maailmanlaajuisesti lähes seitsemän miljoonaa kappaletta. Edellinen, vuonna 2007 julkaistu, Dark Passion Play on myynyt Suomessa viisinkertaisesti platinaa. Dark Passion Play -kiertueen päätöskeikka nostatti loppumyydyn Hartwall Areenan hurmokseen syyskuussa 2009.

Imaginaerum-albumin biisilista:
01. Taikatalvi
02. Storytime
03. Ghost River
04. Slow, Love, Slow
05. I Want My Tears Back
06. Scaretale
07. Arabesque
08. Turn Loose The Mermaids
09. Rest Calm
10. The Crow, The Owl And The Dove
11. Last Ride Of The Day
12. Song Of Myself
13. Imaginaerum

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat