Uusi raskaan musiikin tapahtuma The Rome – The Rise of Metal Expo järjestetään Helsingissä toukokuussa 2027 – ensimmäisenä artistina Zero Nine

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.9.2026

Helsinki saa toukokuussa 2027 uuden raskaan musiikin tapahtuman, kun Suomi Finland Perkele yhteistyökumppaneineen järjestää On the Rocksissa ensimmäistä kertaa The Rome – The Rise of Metal Expo -tapahtuman.

The Rome kokoaa saman katon alle raskaan musiikin fanit, artistit ja alan toimijat. Ohjelmaan kuuluu livekeikkojen lisäksi showcase-esiintymisiä, artistitapaamisia, Q&A-tilaisuuksia, levy-yhtiöitä, merchandisea sekä muuta metallikulttuuriin liittyvää ohjelmaa. Tapahtuman tavoitteena on yhdistää raskaan musiikin pitkät perinteet uusiin tekijöihin ja tulevaisuuden nimiin.

Ensimmäiseksi tapahtumaan kiinnitetyksi artistiksi on julkistettu suomalaisen hard rockin ja heavy metalin pioneereihin lukeutuva Zero Nine.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuusamossa vuonna 1978 perustettu Zero Nine aloitti toimintansa aikana, jolloin suomalaisen metallimusiikin myöhemmästä kansainvälisestä menestyksestä ei vielä ollut tietoakaan. Kepa Salmisen luotsaama yhtye nousi vuosien varrella yhdeksi kotimaisen raskaan rockin varhaisista suunnannäyttäjistä.

Zero Nine voitti Levyraadin vuonna 1980 ja päätyi myöhemmin äänittämään toisen albuminsa ”Blank Verse” Englannissa. Levyn tuottajana toimi Deep Purplesta tuttu Ian Gillan. Yhtyeen tunnetuimpiin julkaisuihin kuuluvat myös ”White Lines” vuodelta 1985 sekä vuotta myöhemmin ilmestynyt ”Intrigue”.

Vuonna 1986 Zero Nine esiintyi Tukholmassa Monsters of Rock -festivaalilla, jonka ohjelmistossa nähtiin myös Def Leppard, Ozzy Osbourne ja Scorpions. Kansainväliset kuviot jatkuivat 1990-luvulla, jolloin Zero Nine kiersi muun muassa AC/DC:n lämmittelijänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeellä riittää toimintaa myös tulevina kuukausina. Syyskuussa julkaistaan Zero Ninen pitkää uraa käsittelevä kirja, ja alkuvuodesta 2027 yhtyeeltä on määrä ilmestyä uusi studioalbumi. Kyseessä on yhtyeen uran kymmenes studioalbumi ja ensimmäinen uusi studiolevy sitten vuonna 2009 julkaistun ”XI”:n.

Zero Nine on vasta ensimmäinen The Rome – The Rise of Metal Expo -tapahtumaan julkistettu artisti, ja lisää esiintyjiä sekä muuta ohjelmaa on määrä paljastaa lähiaikoina.

The Rome – The Rise of Metal Expo järjestetään Helsingin On the Rocksissa toukokuussa 2027. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy