Uusi vuosi starttaa kalmankatkuisesti: Refusal julkaisee toisen albuminsa tammikuun alussa ja maistattaa sitä nyt lyriikkavideolla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.12.2018

Kymmenen vuotta kasassa ollut helsinkiläinen death metal -yhtye Refusal julkaisee toisen albuminsa ”Epitome of Void” 11.1.2019 Great Dane Recordsin kautta. Vuosien saatossa ja lukuisten demojen jälkeen yhtyeen musiikki on kehittynyt grindcore-vaikutteiseksi death metaliksi. Vuonna 2016 ilmestyneeseen lähinnä demomateriaalista koostettuun ”We Rot Within” -debyyttiin verrattuna tuleva levy on sekä eheämpi että kypsempi kokonaisuus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Kaikkien viivästyksien jälkeen saadaan kakkoslevy vihdoin ja viimein julkaistua. Musiikillisesti jatketaan ensimmäisen levyn hengessä, mutta biiseissä on enemmän vaihtelua ja uusia jippoja mukana. Sanoituksissa liikutaan kantaaottavissa ja yksilötason synkissä aiheissa ja sama yleinen tummanpuhuvuus kuuluu myös niin soundeissa kuin sävellyksissäkin”, yhtyeen kitaristi Tero Pirhonen kiteyttää levyn.

Kappalelista:
1. Suffocate
2. Hectic
3. Disregard
4. Disgust
5. Slaves
6. Exploit
7. Vound
8. Futile
9. Void

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

https://www.facebook.com/refusalband/