Kuva: Jussi Palojärvi

Uusien alkujen äärellä vanhoja unohtamatta – haastattelussa Palehørse

Kirjoittanut J.Anttolainen - 6.5.2019
Kuva: Jussi Palojärvi

Alunperin Amendfoil-nimellä mainetta ja kunniaa takonut tamperelainen progressiivista metallia soittava Palehørse kutistui trioksi, teki sopimuksen norjalaisen Indie Recordings -levy-yhtiön kanssa ja julkaisi levyn. Bändin nokkamiehen, multitalentti Lassi Mäki-Kalan tiukkaa visiota seuraava bändi onkin vastikään julkaissut bändin nimeä kantavan debyyttialbuminsa ja siltä singlen nimeltä ”Pale Horse”. ”Pale Horse” on siitä mielenkiintoinen kappale, että se on jo kertaalleen Amendfoilin levyttämä ja tullut faneille tutuksi bändin viimeisen levytyksen ”Empyrean & Ophidian” myötä. Erikoisia liikkeitä tehnyt bändi ei nimenvaihdoksesta huolimatta jäänyt tutkan alle piiloon, vaan se vaihtoi ennemminkin vaihdetta isommalle ja alkoi tehdä musiikkia suuremmalla pieteetillä. Palehørsen debyytin myötä päätimme esittää bändille muutaman kysymyksen tuon aihepiirin ympäriltä.

Palehørse julkaisi juuri debyyttinsä. Mitäs nyt kuuluu?
– Mikäs tässä on olla. Hyvältä tuntuu, kun hautominen on ohi, ja levy on ulkona aikataulun mukaisesti. Tämä on Palehørsen debyytti, mutta meille jo toinen kierros kyseisten biisien kanssa, joten jännittävää nähdä, millaista palautetta levy saa.

Minkälaisen vastaanoton levy sai?
– Vähän aikaista vielä sanoa mutta ihan positiiviselta vaikuttaa tähän mennessä. Odotellaan vähän pölyn laskeutumista ja heitellään sitten löylyä kiukaalle parhaamme mukaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Minkälainen prosessi levyn tekeminen oli?
– Se on ollut kaiken kaikkiaan varsin erikoinen prosessi. Levy on jo aiemmin julkaistu Suomessa Amendfoil-nimellä, tosin erilaisena versiona. Uuden managementin ja levy-yhtiön turvin päädyimme päivittämään biisit myös kansainvälisiä markkinoita ajatellen. Keskustelimme pitkään levyn linjasta. Lopulta vanhoja kitararaitoja re-ampattiin uudestaan, ja levy miksattiin aiempaa rosoisemmaksi ja hyökkäävämmäksi. Samalla vaihdettiin bändin nimi ja uudistettiin oikeastaan koko visuaalinen ilme.

Missä maailmassa levy liikkuu? Mikä on levyn teema, vai onko sitä?
– Tämän maailman asioissa liikutaan. Levyllä ei ole mielestäni selkeätä, yhtenäistä teemaa. Ehkä yhtenäinen lanka löytyy paremmin visuaalisesta ilmeestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Mikä vaikutti eniten levyn soundiin ja kappaleisiin?
– Edelliseen julkaisuun nähden lähdimme miksaajamme kanssa hakemaan raaempia ja rumempia soundeja. Yritimme ottaa huomioon myös enemmän sitä, että olemme nykyään trio.

Palehørse tunnettiin aiemmin nimellä Amendfoil. Mikä johti nimen muutokseen, kokiko bändi muita muutoksia?
– Oikeastaan bändille sattui useampi muutos samaan aikaan. Niistä tärkeimpiä oli toisen kitaristin lähdöstä johtunut trio-muoto ja uusien yhteistyökumppanien löytyminen. Nimenvaihdos alkoi tuntua tärkeältä uudelta alulta, eikä levy-yhtiössä oltu päätöksestä ainakaan pahoillaan. Palanen historiaa jäi kuitenkin mukaan, sillä Palehørse napattiin niinkin läheltä kuin Amendfoilin biisistä.

Miltä bändin kesä näyttää keikkailun osalta?
– Vielä hieman tyhjältä, mutta lisäyksistä tiedotetaan lähiaikoina. Jotain on siis luvassa. Tulevana kesänä soitetaan ainakin Tuskassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Palehørse
Lassi Mäki-Kala – laulu/kitara
Samu Honko – rummut
Ville Siivonen – basso

Facebook: https://www.facebook.com/palehorsefinland
Instagram: https://www.instagram.com/palehorsefinland
YouTube: Youtube
Twitter: https://twitter.com/palehorsefin
Kotisivut: www.palehorseofficial.com