Uusiutumista uusiutumisen paineesta – Arviossa Anthraxin ”Cursum Perficio”
New Yorkin legendaarinen thrash metal -viisikko Anthrax tekee kymmenen vuoden odotuksen jälkeen kokeellisen ja kypsän paluun kahdennellatoista studioalbumillaan ”Cursum Perficio”. Jay Rustonin tuottama ja Dave Grohlin (Foo Fighters, Nirvana) Studio 606:n uumenissa Los Angelesissa muovaama järkäle kertoo monella tapaa veteraaniviisikon sitkeydestä ja periksiantamattomuudesta.
Pitkä luomistauko tuntuu yhtäältä kirkastaneen bändin visiota uusiutua: Sävellykset ovat kokemuksen syvällä rinta-äänellä työstettyjä. Ne puskevat eteenpäin tasapainoisuus ja dynamiikka edellä, ja jokainen riffitaklaus runtataan perille raivokkaalla pieteetillä.
Charlie Benanten takuuvarma rumputulitus ja Scott Ianin sahauspohja iskevät yhä kuin metrin halko, mutta samalla ilmaisuun on ladattu poikkeuksellisen monitasoisesti rakentuvaa syvyyttä. ”Cursum Perficio” ei tyydy vain kierrättämään 1980- ja 1990-lukujen mosh- ja junttariffeihin perustuvia biisintekoreseptejä, vaan yhtye vie modernimman ilmaisun vielä ”Worship Musicia” ja ”For All Kingsiä” pidemmälle. Se tapahtuu niin hyvässä kuin pahassa.
Singlenä ilmestynyt, blastbeatilla ja bläkkis-sahauksella uusia kulmia ilmaisuun tuova ”The Edge of Perfection” nousee yhtyeen historian kunnianhimoisimpien teosten joukkoon. Biisin salakavalasti avautuva, aggressiivisen polveileva rakenne ja Joey Belladonnan kouliintuneen virheetön, korkealta kajahtava vokaalityöskentely kiskovat kuulijan estoitta mukaansa. Siitä huolimatta vanhan liiton thrash-fanille homma vaikuttaa ihmeelliseltä larppailulta. Olkoonkin, että Bello on soittanut Satyriconin basistilomittajana vuonna muutamana.
Positiivinen puoli on, että bändi nyökkää myös omien hardcore-juuriensa suuntaan. Siitä osoituksena toimii remprakka ”NYC 93″. Siinä Frank Bellon bassojyly ja Jon Donais’n mittatilaustyönä paikoilleen hitsatut soolot leikkaavat laadukasta metallista pintaa kipinät lentäen. Albumin tykein veto on kuitenkin ensimmäinen videosingle ”It’s For The Kids”, jonka tenho pitää parhaiten otteessaan ja tuo yhtyeen laatunumeroiden tapaan pirullisen virneen suupieliin.
Albumi on tuotannollisesti priimatavaraa mutta tempollisesti pitemmän päälle liian keskitempoiseksi pingotettu. Biisien osalta se osoittautuu myös pidemmän päälle hieman ylipitkäksi. Sen myötä laatuaineksia sisältävät biisit jäävät liian monessa kohtaa puiseviksi, ja albumi käy kokonaisuutena väärällä tavalla raskaaksi kuunnella.
Kun Anthraxin matkan päätepiste ”tehtävän loppuunsaattamisen” muodossa todetaan kerta avoimesti albumin latinankielisessä nimessäkin, soisi yhtyeen sävellyskynän olevan teoksella terävämpi. Parhaimmillaan ”Cursum Perficio” todistaa kiistattomasti, että thrash metalin suurnimiin kuuluva lauma pystyy edelleen luomaan itsensä uudelleen ja tarjoamaan täysin tuoreelta tuntuvaa, vaarallista tavaraa. Kehnoimmillaan se on yhtyeen resurssit tietäen tylsähkö levy.
