Uutta Knocked Loosea – luvassa selkäsauna

Kirjoittanut Eetu Oranen - 13.4.2019

Vuonna 2013 perustettu hardcoren lipunkantaja Knocked Loose julkaisi uuden EP:n, joka sisältää uuden singlen, yhden coverin sekä uuden version bändin vanhasta “All My Friends” -biisistä. Oldham Countystä kotoisin oleva jenkkiyhtye on saanut äärimmäisen suuren suosion vuoden 2016 levyllä ”Laugh Tracks”. Hardcore ei ole ehkä se kaikkein myyvin genre, mutta Knocked Loose on löytänyt tiensä todella suurille festivaaleille sekä headliner-kiertueille. Erittäin energisistä live-esiintymisistään tunnettu porukka on tämän vuosikymmenen parhaita rajojen rikkojia Code Orangen, Jesus Piecen sekä Counterpartsin ohella. Uutta tuotantoa on odotettu kolme pitkää vuotta ja vuosien kuluessa on vedetty satoja hikisiä keikkoja.   

Vaikka EP sisältääkin vain yhden oman biisin, on se faneille todella iso juttu. Yhtyeen soundi on muuttunut jokaisella julkaisulla. Ennen “Laugh Tracks” -täyspitkää yhtye on julkaissut yhden split-albumin sekä yhden EP:n. Mistake Like Fractures” -nimeä kantava pommi on tuttuun tapaan nopeatempoinen ja todella aggressiivinen tuotos. Soundimaailma elää samassa kehässä kuin sitä edeltänyt levy. Se on hyvin tuotettua mutta myös myyvemmän metallin ystäville tarkoitettua materiaalia.   

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mistake Like Fractures” kuulostaa tutulta ja turvalliselta, kunnes biisi hiljentyy, ja vokalisti Bryan Garris karjuu sanat “followed the rabbit, I found my ending”. Garris on yksi genren räjähtävimmistä yllättäjistä, ja miestä kuullaankin vierailevana artistina lukemattomien yhtyeiden albumeilla. Garris on päässyt muun muassa Stray From The Pathin uusimmalle lätylle ja Varialsin “Pain Again” -levylle.  

Lyriikoiltaan ”Mistake Like Fractures” kertoo siitä, miten vaikeaa joistain asioista on päästää irti. Se tuo samaistuttavan fiiliksen kuulijalle, ja Garrisin aggressiivisuus vain moninkertaistaa sen tunnekirjon, joka musiikista tulee. Slings And Arrows” on cover-biisi vanhalta hardcore-yhtye The Warriorsilta. Knocked Loose tekee raidasta kuitenkin alkuperäistä versiota paljon raskaamman ja kaahaavamman tuoden oman soundinsa hyvin esiin. Alun perin vuonna 2005 julkaistu kappale saa myös päivitetyt soundit, jotka vievät siitä pois ajan havinan.  

EP:n kolmas biisi on uudelleen äänitetty versio kappaleesta All My Friends, joka löytyy bändin ensimmäiseltä, “Pop Culture” -nimeä kantavalta EP:ltä. Biisi on säilynyt vuosien ajan bändin settilistassa, ja se voidaan luokitella bändin ylivoimaisesti tunnetuimpiin biiseihin. Hurjan tunnelatauksen pitävä biisi ei mielestäni edes kaipaa päivitettyä versiota mutta on mielenkiintoista kuulla vanhaa materiaalia uusilla soundeilla. Uudelleen äänitetyn biisin rakenne on sama kuin alkuperäisessä versiossa mutta äänestä kuulee, miten pienistä kotistudioista on edetty isojen levy-yhtiöiden tiloihin. “All my friends are so full of shit” -lauseella alkava ralli on sellainen, jonka jokaisen hardcore-fanin on joskus koettava livenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Knocked Loose aloitti juuri uransa suurimman headliner-kiertueen Yhdysvalloissa. Kiertuetta tukevat lukuisat yhtyeet eri musiikin genreistä: lauteita lämmittelevät esimerkiksi deathcore-jätti The Acacia Strain ja Suomessakin viime syksynä loppuunmyydyn keikan vetänyt Harm’s Way. Viime kesän Knocked Loose kiersi ympäri maailmaa Parkway Driven sekä Thy Art is Murderin lämmittelijänä. Toivottavasti bändi saadaan myös Suomeen mahdollisimman pian, sillä poppoolta ei puutu viihdearvoa. 

Kappalelista:

  1. Mistakes Like Fractures
  2. Slings And Arrows (The Warriors Cover)
  3. All My Friends

8/10

Mittavalla jenkkikiertueella on mukana yksi vuosikymmenen parhaista lineupeista. Alla kiertueaikataulu sekä kiertueella mukana olevat bändit:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat