Uutta modernia metallia kotimaasta: World Withoutin ”Demon King” -EP nyt ulkona

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.11.2022

World Without eli monista muusikkopiireistä tutut Rolf Pilve, Ville Suorsa, Pekka Rajamäki ja Aleksi Villberg lyöttäytyivät yhteen muutama vuosi sitten. Slipknotin, Bring Me The Horizonin ja Killswitch Engagen esikuvikseen mainitsema metalliyhtye oli pääsemässä hyvään vauhtiin, kun maailmanlaajuinen pandemia pysäytti musiikkialan. Alun perin levyksi kaavailtu kokonaisuus päätettiin näin ollen pilkkoa kolmeksi EP:ksi, ja ”Light”- ja ”Bleeding”-EP:iden jälkeen julkaistaan nyt trilogian viimeinen osa: ”Demon King” -EP. Yhtye kertoo EP:stä seuraavaa:

”Demon King -EP on välitilinpäätös World Withoutin ensimmäisestä aikakaudesta. Se on siis samaan aikaan yhden luvun loppu ja myös lupaus tulevasta. Uutta musaa äänitetään jo, ja vaikka sieltä löytynee paljon yhtymäkohtia menneeseen, on luvassa myös uusia juttuja.”

EP:ltä on jo aiemmin julkaistu rajua tarinaa kertova kappale ”The Forest”, jota yhtye on avannut myös sosiaalisessa mediassa. Nyt kärkibiisiksi nostetaan EP:n nimiraita ”Demon King”, jonka taustalta löytyy yllättäviäkin inspiraationlähteitä. Biisin kirjoittanut laulaja-kitaristi Ville Suorsa kertoo siitä seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Mulla oli nuorempana erittäin kuolemanpelonkäryisiä unihalvauskohtauksia. Kuten kaiken muunkin kuonan, myös tämän kaadan totta kai biiseihini.”

”Tässä biisissä industrial-laaria on kaavittu vähän normaalia syvemmältä, ja se menee mielestäni hienosti yksi yhteen tekstin ja sen aiheen kanssa. Sekä unihalvauksessa että tässä biisissä on jotakin vähän ’off’. Kävin läpi paljon biisejä tätä tehdessä, mutta päällimmäisinä vaikutteina olivat Slipknotin People = Shit ja Claptonin Layla. Jälkimmäinen onkin sen luokan kierrepallo tässä yhteydessä, että jätän tulkinnan sataprosenttisesti kuulijalle.”

Demon King” -kappaleen musiikkivideo julkaistaan ensi viikolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

World Without on:

Ville Suorsa – laulu ja kitara
Aleksi Villberg – kitara
Rolf Pilve – rummut
Pekka Rajamäki – basso

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat