”Uutta musiikkia on luvassa tänä vuonna” – haastattelussa juhlakiertueella parhaillaan oleva One Morning Left

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.4.2023

One Morning Left on levittänyt suomalaisen metalcoren tiukkaa sanomaa ympäri Eurooppaa. Ryhmä on villinnyt yleisöä isoilla lavoilla muun muassa Electric Callboyn kanssa. Yhtye on käynyt myös Japanissa asti liikuttamassa sikäläisiä tanssijalan alle menevän modernin metallin ystäviä.

Vuonna 2008 perustettu yhtye on parhaillaan 15-vuotisjuhlakiertueella ja luvassa on vielä esiintymiset Turussa, Vaasassa, Tampereella ja Helsingissä. Kaaoszine tavoitti One Morning Leftin laulajan Mika ”Miksu” Lahden sähköpostitse kiertueen lomasta ja kyseli yhtyeen nykyään ainoalta alkuperäiseltä jäseneltä hieman yhtyeen menneestä sekä suunnitelmista tulevaisuuden osalta. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Morjensta. Mitä One Morning Leftin leiriin tällä hetkellä kuuluu?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lahti: Kiitos, kuuluu oikein hyvää. 15-vuotissynttärit menossa ja hääräillään uuden albumin kimpussa.

Teillä on luvassa vielä neljä keikkaa meneillään olevan juhlakiertueen tiimoilta, kun esiinnytte Turussa Apollossa, Vaasassa Teatrossa, Tampereella Klubilla sekä Helsingissä On The Rocksissa. Millaisia odotuksia sinulla on tuleville keikoille, mitä faneille on luvassa?

Lahti: Kuopio ja Oulu saivat vielä omat keikkansa toiveistaan, joten hommat jatkuvat vielä pääsiäisen jälkeen. Minulla on hyvät odotukset. Siisti päästä vetämään matskua vuodesta 2008 aina tähän päivään asti. Luvassa on myös uutta tuoretta, julkaisematontakin materiaalia. Settilistalle taisi mahtua yhteensä 18 biisiä. Keikoilla nähdään bändin vanhoja jäseniä vierailemassa, ja hommat kasvavat kohti Helsingin-keikkaa. Tampereen ja Helsingin keikalla mukana on myös dj-setti, ja tiskin takaa löytyy oikeutetusti dj Massimo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miten meneillään oleva juhlakiertue on sujunut kokonaisuudessaan? Ainakin kuvien perusteella yleisöä näyttäisi olleen jokaisella keikalla kiitettävästi.

Lahti: Aivan loistavasti. Vastaanotto on ollut paras mahdollinen. Odotukset ovat silti pääsiäisen spesiaalikeikoissa, koska ne poikkeavat täysin aikaisemmista vedoista.

One Morning Leftille tuli tänä vuonna mittariin 15 vuotta, ja sen ura on ollut melkoisen värikäs. Mitkä ovat parhaita muistoja bändiin liittyen?

Lahti: Kaikki muistot näin jälkikäteen hyvässä ja pahassa, mutta kyllä viime kevään loppuunmyyty Eurokiertue Electric Callboyn kanssa on tuoreimmassa muistissa. Japanin omat loppuunmyydyt keikat olivat myös mahtava kokemus. Lähtökohtaisesti jokainen reissu näiden kundien kanssa on siisti. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändin uraan on mahtunut niin onnistumisia kuin varmasti myös pettymyksiä. Tuleeko jokin asia pettymyksistä päällimmäisenä mieleen? Onko jokin asia jäänyt kaivamaan?

Lahti: Eipä oikeastaan. Yksi laivakeikka reilu 10 vuotta sitten oli farssi, kun tekniikka ei pelannut, mutta siihen ei voinut itse henkilökohtaisesti vaikuttaa. Totta kai aina on asioita, joita olisi voinut tehdä paremmin, mutta ei mikään ole jäänyt harmittamaan. Virheistä oppii.

One Morning Leftissä on vuosien saatossa tapahtunut aika paljon muutoksia kokoonpanon osalta ja olet ainoa jäsen, joka on ollut mukana sen alkuajoista lähtien. Jos mietit yhtyettä vuonna 2008, pystytkö edes kuvittelemaan, että olisit bändissä vielä 15 vuoden päästä, keikkailemassa?

Lahti: Kyllä tämä orkesteri on aina mennyt meikäläisen kanssa käsi kädessä, joten pystyn. Totta kai muutaman kerran on ollut sellaisia fiiliksiä, kun joku jäsen on vaihtunut, että tuleeko tästä enää jatkoa mutta täytyy sanoa, että muutos on tässä yhtyeessä tuonut mukanaan aina paljon hyvää. Siisteintä on ollut myös se, että on saanut tutustua niin moneen hyvää tyyppiin, ja kaikki, myös vanhat jäsenet, ovat jättäneet bändiin omanlaisensa jäljen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Miltä yhtyeen tulevaisuus näyttää? Onko tänä vuonna luvassa myös uutta musiikkia juhlavuoden kunniaksi? Missä näet yhtyeen vaikkapa viiden vuoden kuluttua, kun mittariin tulee 20 vuotta?

Lahti: Uutta materiaalia on luvassa tänä vuonna. Albumin ajankohdasta en uskalla sanoa vielä mitään, mutta oma veikkaus on ensi vuoden alussa. Julkaisuaikatauluihin vaikuttavat tällä hetkellä meistä riippumattomat tekijät, mutta hyvää kannattaa odottaa. Toivotaan, että on otettu isoja askelia eteenpäin musiikillisesti sekä markkinallisesti.

Kiitoksia haastattelusta ja onnea tuleviin keikkoihin. Haluatko vielä lähettää terveisiä Kaaoszinen lukijoille?

Lahti: Kiitos itsellenne! Suosittelen kovasti tulemaan näille pääsiäisen keikoille, koska tätä spektaakkelia ei ole luvassa ihan joka vuosi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

One Morning Leftin tulevat juhlakiertueen keikat:

to 6.4. Apollo, Turku

pe 7.4. Teatro, Vaasa

la 8.4. Klubi, Tampere

su 9.4. On the Rocks, Helsinki

pe 19.5 The Circus, Kuopio

la 20.5 Kantakrouvi, Oulu

Liput kaikille keikoille ovat myynnissä keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa.

www.onemorningleft.com