”Uutta selkärankaa” – klassikkoarviossa Deathin 30-vuotias ”Human”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 24.10.2021

Vuonna 2001 edesmenneen, kokeellisen kuolonmetallin edelläkävijän, yhdysvaltalaisen Chuck Schuldinerin luotsaaman Deathin neljäs albumi ”Human” julkaistiin 22.10.1991. Tuota edeltävänä vuonna kyseenalaisesti diilatun ja toteutetun ”Spiritual Healing” -kiertueen jälkeen Schuldiner suivaantui silloisen miehistönsä kiertuetuotantoon liittyvästä sooloilusta ja antoi koko yhtyeen jäsenistölle kenkää.

Niin kunnianhimoisuudessaan yhä pidemmälle ja pidemmälle taiteilijuudessaan kurottanut Schuldiner päätti kasata uuden Death-kokoonpanon Tampan parikymppisistä, vielä tuolloin signaamattomista, kokeellisista ja jazz-elementtejä death metalliinsa sotkevan Cynicin jäsenistä. Toiseen kitaraan Schuldiner rekrytoi yhtyeen riveistä ”Humanin” studiokokoonpanoon kitaristi-laulaja Paul Masvidalin ja rumpuihin ilmiömäisen tekniikan ja taituruuden omaavan sekä poikkeuksellisella rytmisen näkemyksen omanneen Sean Reinertin. Deathin alataajuuksista huolehtimaan Schuldiner puolestaan valitsi ensimmäistä kertaa Sadus-basisti Steve DiGiorgion (myöh. mm. Testament). Albumin tuotannosta vastasivat yhdessä Schuldiner ja albumin äänityspaikkana toimineen Tampan Morrisound-studion äänittäjä/miksaaja Scott Burns.

Uuden Death– materiaalin suhteen Schuldiner työsti alati kompleksisempia riffi- ja kappalerakenteita intentionaan tehdä selkeää pesäeroa yhtyeen varhaisimpien albumien (”Scream Bloody Gore” 1987, ”Leprosy” 1988 ja ”Spiritual Healing” 1990), suoraviivaisen brutaaliin death metaliin. Lyyrisellä saralla Schuldiner halusi myös ottaa askeleen kohti uusia ja tutkimattomia aihealueita. Näitä olivat ihmisluonnon filosofisempi tutkiskelu ja ihmisolennon äärimmäisimmät mielentilat. Hän janosi porautua pohdiskelemaan ihmiskunnan kollektiivisen alitajunnan psykologisia ja filosofisia kysymyksiä.

Samalla Schuldiner halusi niin ikään hylätä geneerisen raakalaismaiset, hurmehiset ja samalla ennalta helposti arvattavat ja omasta mielestään hölmöt death metal -teemat ja shokkiarvon elähdyttämien fiktiokuvausten sijasta tuoda keskiöön ihmispsyykeen, ihmisen tunnetilat ja toiminnan niiden ohjaamana, monisyisistä motiiveista. Mukaan hän ujutti myös yhteiskunnallista ja eksistentialistista pohdintaa sekä kryptisiä kysymyksenaseteluja, joihin tuskin oli löydettävissä yksiselitteisiä vastauksia.

Musiikillisesti ”Human” on hurja ja aikaansa edellä oleva taidonnäyte neljältä nuorelta mieheltä. Reinerin tuplabassarivoittoisesta rumpuintrosta kiivaaseen piiskaukseen ja edelleen epäkonventionaalisempiin, rujoihin riffikuvioihin syöksyvä ”Flattening Of Emotions” avaa pelin vielä kolmen vuosikymmenen jälkeenkin freesillä otteella. Schuldinerin korskea ärinä ja vokaalitulkinta oli petraantunut yhtyeen aiemmista tuotoksista varsin merkittävästi. Yhteiskuntakriittinen ”Suicide Machine” rakentuu enteen omaisesti yhtyeen seuraavilla albumeilla tavaramerkiksi jalostuvien, tylyjen harmoniakitarakuljetuksien, radikaalien tempovaihteluiden ja kokeellisempien kielisoitinosuuksien varaan. Albumin ehdottomiin huippukohtiin lukeutuu kokonaisuuden murhaavinta ja raskainta, thrash-vetoista hyökkäystä edustava ”Together As One”. A-puolen päättävä, myöhemmän Death-klassikon ”Symbolicin” soinnilliseksi esiasteeksi miellettävä ”Secret Face” on jäänyt erääksi albumin aliarvostetuimmaksi kappaleeksi.

 

B-puolen avaava, progahtavasta kitaranäppäilystä hallittuun aggressiivisuuteen kasvava videobiisi ”Lack Of Comprehension” oli Deathin ensimmäinen laajempaa, kansainvälistä rotaatiota saanut musiikkivideo, joka nosti yhtyeen MTV:n Headbangers Ball -metalliohjelman laajemman katsojakunnan tietoisuuteen. Albumin kulmikkainta ja kokeellisista antia edustava mutta silti myöhemmän aikakauden Deathin mittarilla vankkaa keskitasoa oleva ”See Through The Dreams” puolustaa myös paikkaansa ”Humanin” loppupuoliskolla. Albumin eteerisimmällä ja melodisimmalla kappaleella, instrumentaalibiisi ”Cosmic Sealla” kuullaan paitsi DiGiorgion, myös albumin julkaisun jälkeen ”Human”-promokiertueen basistina toimineen Scott Carinon bassottelua. Studioteknisestä kömmähdyksestä ja epäonnesta johtuen DiGiorgion studiossa soittama perus-bassoraita osoittautui levylle käyttökelvottomaksi, ja jälkituotantovaiheessa Carino soitti studiossa raidan albumille uusiksi. Mukaan biisin kelpuutettiin kuitenkin DiGiorgion kappaleen väliosaan soittama bassosoolo.

Albumin vaikeimmin sisälle päästävän materiaalin joukkoon kuuluu puolestaan päätösbiisi ”Vacant Planets”, jonka kulmikas rakenne ja hyvin erilaisista alkuaineksista keskenään rakentuvat osat avautuvat paremmin useiden kuuntelukertojen myötä. Huomautuksena mainittakoon, että kappaleen kuplivasoundista väliosaa saattaa eräskin Gojira ollut lainannut omiin tarkoitusperiinsä vuosikymmeniä myöhemmin.

 

Albumin japanilaispainokselle bonusraitana Death sisällytti mukaan myös Kiss-coverin ”God Of Thunder”. Joidenkin puritaanimetallistien mielestä sen sortin rock-biisiin ei vakavahenkisen Deathin olisi koskaan pitänyt kajota, mutta ennakko-odotuksista huolimatta Schuldiner airueineen osoitti tekevänsä juuri mitä sitä huvittaa. Kyseisen hard rock-klassikon versiointi osoitti myös, että Death kunnioitti aidisti nuoruuden sankareitaan eikä suhtautunut tekemisiinsäkään ryppyotsaisen vakavasti uskottavuussyistä.

 

”Humanin” visuaalinen asu esitteli yleisölle myös Renè Mivillen taiteen ja kädenjälken. Mm. Obituarylle samoihin aikoihin kansia suunnitellut floridalaisgraafikko vastasi nyt ensimmäistä kertaan Deathin rujon komeaa estetiikkaa huokuvasta kansitaiteesta.

Vaikka monien vanhan liiton Death-diggareiden mielestä ”Spiritual Healing” oli optimaalinen, tarpeeksi pitkälle jalostunut esimerkki konstailemattomasta mutta silti taidokkaasti toteutetusta death metallista, vei Schuldiner yhtyeen ilmaisua ”Humanilla” vielä aimo harppauksen eteenpäin monipuolisempaan ja ennalta arvaamattomampaan suuntaan. ”Humanista” tuli ennen kaikkea vedenjakaja yhtyeen brutaalin, alkukantaiseen murjonnan ja melodisemmin soivan, kokeellisemman ilmaisun välille.

Isossa kuvassa, vuosikymmenten mittaan,  ”Humanista” tuli myös laajalti musiikkimedioiden suitsutusta osakseen saanut, lajinsa edelläkävijyyttä edustanut albumijulkaisu. Viimeiset 30 vuotta sitä on pidetty eräänä teknisen ja kokeellisen death metalin ehdottomimpana merkkipaaluna. Vuonna 2017 Rolling Stone -lehden toimitus rankkasi ”Humanin” sijalle 70 kaikkien aikojen parhaimpien metallialbumien listauksessaan.