Väärennettyjen vinyylilevyjen myynnillä lähes 3,2 miljoonaa euroa – mies tuomittiin vankeuteen Britanniassa
Britanniassa on langetettu kolmen ja puolen vuoden vankeustuomio miehelle, joka pyöritti vuosien ajan laajamittaista väärennettyjen vinyylilevyjen valmistus- ja myyntitoimintaa. Lontoolainen 40-vuotias Rehan Ahmed ehti tienata toiminnallaan noin 2,74 miljoonaa puntaa eli noin 3,2 miljoonaa euroa.
Ahmed valmisti ja levitti levyjä Phoenix of Vinyl -nimellä vuosina 2017–2024. Väärennöksiä myytiin levykaupoille sekä suoraan kuluttajille muun muassa Discogsin ja eBayn kautta.
Poliisin helmikuussa 2024 tekemissä ratsioissa takavarikoitiin 2 791 väärennettyä vinyylilevyä. Tutkinnassa paljastui myös teollisen mittakaavan maanalainen vinyylipainamo, josta löydettiin neljä noin 70 vuotta vanhaa levypuristinta, noin 3 000 metallista stamperia sekä tuhansia levynkansia ja etikettejä. Todistusaineistoa kertyi kaikkiaan peräti 18 tonnia.
Väärennöksissä käytettiin luvatta yhteensä 108 artistin musiikkia. Joukossa olivat muun muassa Taylor Swift, Rihanna, Adele, Ariana Grande, Drake, Beyoncé, Bad Bunny ja Ed Sheeran. Levy-yhtiöiden tekemissä tarkastuksissa takavarikoitujen julkaisujen vahvistettiin rikkovan tekijänoikeuksia.
Tutkinnasta vastasi City of London Policen immateriaalioikeusrikoksiin erikoistunut Police Intellectual Property Crime Unit (PIPCU). Ahmed todettiin syylliseksi Inner London Crown Courtissa, ja hän sai 18. syyskuuta kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeustuomion.
Tutkinnassa mukana ollut rikosetsivä Daryl Fryatt totesi Ahmedin käyttäneen hyväkseen vinyylilevyjen uudelleen kasvanutta suosiota artistien ja koko musiikkialan kustannuksella.
Tapauksesta kertoi brittiläinen LBC.

