Vaasa Festival kiinnittää uusia artisteja – mukana erittäin suosittu ruotsalaisyhtye

Ruotsalainen popjazz-yhtye Bo Kaspers Orkester nähdään tänä kesänä Vaasa Festivalin lavalla. 30-vuotisjuhlavuottaan viettävä Bo Kaspers Orkester on tehnyt merkittävän uran ja löytänyt tiensä monien sydämiin. Yhtye on myös palkittu Ruotsin Grammis-palkinnolla, joten luvassa on ensiluokkainen esitys.

Ohjelmistossa nähdään myös moniosaaja Olavi Uusivirta. Uusivirran uralle mahtuu monia hittejä, joista viimeisin on viime vuoden puolella julkaistu ”2020”-single yhdessä Anna Puun kanssa. Uusivirran muita tunnettuja kappaleita ovat muun muassa ”Me ei kuolla koskaan” ja ”On niin helppoo olla onnellinen”. Uusivirta on hurmannut myös teatterilavoilla.

Jo vuosia Suomen tunnetuimpiin artisteihin lukeutunut Anssi Kela nähdään myös Vaasa Festivalissa. Tämän taitavan artistin ja sanoittajan mittavan uran varrelle mahtuu hittejä hitin perään, joiden sanat ovat tuttuja varmasti jokaiselle. Kela on julkaissut vuoden alussa tunteikkaan ”Sut puhallan pois”- singlen, joten uutta musiikkia on varmasti luvassa.

ONEVIOLIN soitti itsensä koko Suomen sydämiin viime vuoden Talent Suomi -kilpailussa. Kuulimme häntä ensi kertaa viime vuoden Vaasa Fetivaleilla ja iloksemme pääsemme nauttimaan tämän taiturin soitosta tänäkin kesänä.

Tomas Ledinin esiintyminen on siirtynyt vuoden 2022 Vaasa Festivalin perjantaille 5.8.2022

2021 vuodelle ostetut Ledinin esiintymispäivän (perjantain) liput on mahdollista vaihtaa vuodelle 2022. Toivomme kuitenkin, että asiakkaat säilyttävät lippunsa ja käyttävät sen tulevan kesän festivaalissa. Asiakkailla on mahdollisuus halutessaan vaihtaa kesän 2021 tapahtumaan ostamansa perjantain päivälippu vuoden 2022 festivaalin vastaavaan lipputyyppiin veloituksetta laittamalla asiasta sähköpostia osoitteeseen info@vaasafestival.fi 31.5.2021 mennessä. Kaikille viestiä laittaneille vastataan käsittelyaikojen puitteissa.

“Nyt julkaistut lisäykset ohjelmaan täydentävät Vaasa Festivalin ohjelmaa hienosti. Erityisesti Bo Kaspers Orkesteria on kovasti toivottu jo aikaisempinakin vuosina Vaasaan, ja nyt vihdoin yhtye on mukana festivaalin ohjelmistossa torstaina yhdessä toisen ruotsalaisartistin, Miriam Bryantin kanssa. Yhtyeen Vaasaan nyt sovittu keikka on oma yksittäinen keikkansa. Tällaisten yksittäisten keikkojen peruuntumisriski on hyvin pieni, joten Tomas Ledinin keikan kaltaista keikan siirtoa tai peruuntumisriskiä ei ole. Koronatilanne on mennyt hienosti parempaan suuntaan viime viikkoina, ja rokotuskattavuus on valtakunnallisesti jo yli 50% Pohjanmaan maakunnan ollessa perustasolla pitkään. Tällä hetkellä Vaasa Festivalin toteutumiselle on erinomaiset edellytykset ja hallituksen exit-strategian mukaisesti elokuussa tapahtumia olisi mahdollista järjestää ilman rajoitustoimia. Mikäli tapahtuman aikana rajoituksia olisi vielä voimassa, mukautamme järjestelyt vallitseviin olosuhteisiin. Onkin hyvin todennäköistä, että on tänä vuonna lähellä loppuunmyytyä tapahtumaa. Tulemme julkaisemaan alkukesän aikana festivaalin toisen esiintymislavan ohjelmiston sekä ruoka- ja viinimaailman näytteilleasettajat.” kertoo Tommi Mäki, Vaasa Festivalin promoottori.

“Vaasa Festivalin järjestelyt etenevät normaalisti, ja elokuussa tapahtuman toteutuminen ilman poikkeusoloja on erittäin todennäköistä. Odotamme tulevaa kesää todella innokkaasti! Mahtava päästä jälleen täyttämään Sisäsataman alue upealla musiikilla sekä onnellisten ihmisten iloisella naurulla ja yhteislaululla. Jo useamman vuoden ajan Vaasa Festival on päästy järjestämään mahtavan aurinkoisessa kelissä, toivottavasti sää hellii meitä myös tänä vuonna!” toteaa tapahtuman tuottaja Jenna Fyhr.

Vaasa Festivalin suunnittelua jatketaan normaalisti

Vaasa Festival ottaa tapahtumien turvallisuuden vakavasti ja noudattaa viranomaisten ohjeistuksia. Mikäli tapahtuman aikana rajoituksia olisi vielä voimassa, mukautamme järjestelyt vallitseviin olosuhteisiin. Tämänhetkisten tietojen mukaan Vaasa Festival -tapahtuma tullaan järjestämään suunnitellusti 5.-7.8.2021.

Liput

Vaasan Sähkön kolmen päivän asiakasetuliput myynnissä hintaan 119,90e (hinta normaalisti 169,90e).
Kaikki lipputyypit myynnissä NetTicketissä sekä Lippupisteessä.
Yhden päivän liput alkaen 74,90e.

Päiväkohtainen julkaistu ohjelma:

TORSTAI 5.8.2021
Bo Kaspers Orkester (SE)
Miriam Bryant
(SE)
BEHM
Arttu Wiskari
J.Karjalainen
Olavi Uusivirta

PERJANTAI 6.8.2021
Lauri Tähkä

KAJ
Vesala
Kolmas Nainen
Ida Paul & Kalle Lindroth
ONEVIOLIN

LAUANTAI 7.8.2021

Bonnie Tyler
(UK)
Anssi Kela
Amorphis
Von Hertzen Brothers

Kommentoi julkaisua