Vaellus kosmisen joutomaan halki on kokemus, jota melankolisen metallin ystävien ei kannata jättää välistä – Arviossa Perennial Returnin debyytti-EP “Cosmic Purgatory”

Kirjoittanut Konsta Hietaniemi - 23.11.2021

“Cosmic Purgatory” herättää vahvoja mielikuvia jo pelkän nimen, kansitaiteen ja kappalelistauksensa pohjalta. Pahaenteiset punaisen sävyt hallitsevat maailmanlopun joutomaata ja tämän maiseman äänellinen manifestaatio on jakautunut viiteen “Void” -nimellä kulkevaan osaan. MIllainen äänimaailma kosmisessa kiirastulessa vallitsee?

Noh, ennen kaikkea lohduton, kuten ehkä odottaa saattaa. Lyhyessä introssa ambient-äänet ja puhtaan kitaran soinnut huokuvat tyhjyyttä ja melankoliaa, mutta loppua myöden saavat myös pahaenteisiä sävyjä. Kiirastulessa kärvistelevien sielujen huudot saattavat intron päätökseensä ja ensimmäinen kappale lähtee käyntiin.

Jo ensi hetket osoittavat varsin tehokkaasti, mistä Perennial Return on tehty: melankoliaa annostellaan runsaalla kädellä ja melodiset, mollivoittoisilla äänillä maustetut riffit ovat yksi yhtyeen ulosannin keskeisimmistä kulmakivistä. Perinteiseen melodeath-muottiin tämä ei kuitenkaan (ilahduttavasti) istu, vaan bändillä on oma soundinsa, joka ammentaa useammastakin eri lähteestä. Kitaraosuuksissa on vahvoja vaikutteita black metalin melodisemmasta päädystä, kun taas vokalisointi on perinteisempää melodeath-osastoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Void III” sisältää lisää maukkaita melodisia riffejä sekä myös koskettimia, jotka pysyttelevät hienovaraisesti taustalla, kuitenkin luoden tunnelmaa hienolla tavalla. Neljännessä kappaleessa kuullaan upea kitarasoolo ja päätöskappale viimeistellään aavemaisen kuuloisella kuorolaululla. Edellä mainitun kaltaisia elementtejä käytetään todella tyylitajuisesti ja kappaleita tukien. EP:n tarinaa kosmisessa joutomaassa vaeltavasta hahmosta on helppo seurata jo pelkän musiikin voimin.

Kappaleiden rakenteiden suhteen ei olla menty aidan matalimmasta kohdasta ja vaikka tunnelmanvaihdokset niiden sisällä eivät ole kovinkaan radikaaleja, ei yhtyeen musiikki ole pelkästään yhdennäköisistä osista kasattu. Siinä on juuri sopivassa suhteessa monipuolisuutta ja yhtenäisyyttä, varsinkin EP-pituutta ajatellen.

Vaikka Perennial Return on nimenä tuore tapaus, löytyy kokoonpanosta kokemusta vaikka muille jakaa. Kalle Aaltosen ja Pessi Haltsosen aiempiin yhtyeisiin lukeutuvat muun muassa Mors Principium Est, Torture Killer ja Blood Chalice. Erilaisissa yhtyeissä soittaminen kuuluu myös tämän kokoonpanon musiikillisessa suunnassa: Perennial Returnin lokerointi ei ole sieltä helpoimmasta päästä, mikäli sellaiselle ylipäätään kokisi tarvetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Melodisen ja melankolisen metallin ystävien ei missään nimessä kannata ohittaa “Cosmic Purgatorya”. Perennial Return on onnistunut luomaan upean kokonaisuuden kitaravetoista, tunnelmallista metallia, jolla on vahva oma identiteettinsä. Jään suurella mielenkiinnolla odottelemaan, mitä kokoonpanolla on tulevaisuudessa tarjottavanaan.

Kappalelistaus:

  1. Void I
  2. Void II
  3. Void III
  4. Void IV
  5. Void V

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat