Vahingolliset henkilöt ja myrkylliset elämäntavat käsittelyssä The Loose Addictionsin uudella sinkulla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.2.2020

The Loose Addictions julkaisi 28. päivä helmikuuta uutta musiikkia levy-yhtiö Kobra Entertainmentin kautta. ”Break The Chain” -niminen kappale on tilitys itselle vahingollisten elämäntapojen kierteen katkaisun ja toksisten henkilöiden karsimisen vaikeudesta. Sen vaikutteet ovat vahvasti 70-ja 80-lukujen hard rockissa. Kitarariffien melodioissa on kuultavissa kaikuja suomalaisesta ja englantilaisesta kansanmusiikista.

The Loose Addictions on helsinkiläinen Hene Jääsalon (laulu) perustama rock-kokoonpano, jossa vaikuttavat Tuomas Hämäläinen (kitara), Ville Väntänen (kitara), Joona Viertola (rummut) ja Samuel Kaivola (basso). Yhtyeen musiikki on tummanpuhuvaa garage rockia kirjavin vaikuttein. Suuria inspiraation lähteitä ovat The Black Keys, The Raconteurs sekä monet 90-luvun grunge-yhtyeet. Laulaja Hene Jääsalo käsittelee sanoituksissaan rankkoja ihmissuhteita, päihdeongelmia sekä mielenterveyden murentumista. Yhtyeellä on takanaan hyvin vastaanotettuja keikkoja ja ammattimaisesti toteutettuja julkaisuja, jotka vievät kuuntelijan takaisin rockin kulta-aikoihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi työstää parhaillaan uutta albumia, jonka on määrä tulla ulos viimeistään ensi vuoden alussa. Taustalla on vasta aloitettu yhteistyö Kobra Entertainmentin kanssa ja halu kasvaa ja edetä musiikissa määrätietoisesti kohti kansainvälisiä markkinoita. Bändin jäsenet tykkäävät pitää keikat ja musan luomisen spontaanina yhteisenä tekemisenä ja ottaa vaikutteita lähes mistä vain. He eivät halua lokeroitua liikaa ja pitävät kiinni omasta tavastaan yhdistellä eri inspiraation lähteitä. Kappale ”Break The Chain” soitettiin ennakkoon YleX:n Teppo Vapauden rock-ohjelmassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat