Tapani ”Tanna” Tikkasen johtama Tanna saavutti suosiota jo 80-luvulla suomirockin kulta-aikoina. Tuolloin yhtye lauloi suomeksi, mutta musiikissa oli havaittavissa paljon muitakin vaikutteita kuin härmäläiselle sielunmaisemalle tyypillinen surumielinen molli. Itsellänikin esimerkiksi yhtyeen levy ”Onnensoturi” vuodelta 1988 pyörähtää edelleen aika ajoin soittimessa, ja olihan yhtyeellä silloin jo musiikissaan vahvasti samoja vaikutteita kuin uudella ”Storm In Paradise” -levyllä. Jos pitää nyt jäsentää jotenkin vaikutteita, niin AOR lienee se helpoin tapa kuvata nykyisen Tannan musiikkia. 1980-luvulla vaikuttaneesta ryhmästä on jäljellä enää keulakuva Tikkanen, ja kuten nimistä on huomattavissa, niin esityskieli on muuttunut englanniksi. Toki Tikkanen on esittänyt ennekin englanninkielistä musiikkia nykyistä Tannaa edeltävän Prayer-yhtyeen kanssa, jonka jäseniä löytyy myös Tannan rivistöstä.

Avausraita ”Storm In Paradise” alkaa luonnollisesti myrskyn äänillä, minkä myötä siirrytään sellaiseen isoon soundimaailmaan, jossa myrskyt yleensäkin viihtyvät. Tempoltaan nopeahkon kappaleen pääosassa ovat koskettimet, ja varsinkin säkeistössä niiden luoma äänimaailma on oleellinen. Säkeistössä tehokasta jälkeä tekevät myös kitarat, jotka soivat hellän rankkoina. Biisiä kuunnellessa ei tule mieleen yhtään elementtiä, joka puuttuisi tai ei olisi kohdallaan. Varsinkin kertosäkeen kohdalla Tikkasen äänestä aina diganneelle hymy nousee väkisinkin kasvoille, sillä tunne on kuin olisi palannut kotiin pitkän ajan jälkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tikkasen ääni sopii tämänkaltaiseen mahtipontiseen rokkiin, lauloi hän sitten millä kielellä tahansa. Hänellä on minun korviini jännä tapa laulaa; pääosin hillittynä ajoittain revitellen, mutta kertaakaan ei tule mieleen, etteikö hän olisi täysillä sydämellään mukana biiseissä. Ehkä olisin kaivannut ajoittain hieman enemmänkin rujompaa revittelyä, mutta kokonaisuutta palvelee juuri Tikkasen oma tyyli. Mukana on myös Inga Söderin naislaulua, joka oivasti värittää biisejä, ja esimerkiksi ”This Town Ain’t Big Enough” -kappaleessa sen kuuleminen on silkkaa hunajaa. Muutenkin kyseinen biisi on tarttuva sekä mukaansa tempaava päähän helposti jäävän kertosäkeen kanssa. Yksi suosikkejani levyltä.

Biiseissä on asianmukaisesti isoja ja tarttuvia kertosäkeitä, näistä vaikka esimerkkinä ”Mysterious Fire”. Biisit eivät ole teksteiltään pelkkiä kuluneita kliseisiä lemmenlurituksia, vaan mukaan mahtuu myös juonellisia tarinoita. Näistä parhaina esimerkkeinä toimivat varmasti ”Run Like Hell Tonight” ja ”Hispaniola”. Ensin mainitussa käydään läpi kaveriporukan historiaa, ja loppua kohti tarinaan hiipii pankkiryöstön oheen niin Magnum 44 kuin dynamiittikin. ”Hispaniolan” alku ja kitarat henkivät kunnon etelän meininkiä ja kyseessä on äärimmäisen hieno biisi kuoroineen ja teksteineen. Tikkanenkin tuntuu antavan itsestään piirun verran enemmän erämaan aavikoilla rommipullon kera. Biisin nimenä ennakkoon mielenkiintoisin lienee ”Like Kim Kardashian”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”On The Backstreets” on unenomainen balladi, johon alun saksofoni luo oman leimansa. Sitä olisi kuullut kappaleessa mieluusti enemmänkin. Onneksi se on löytänyt tiensä levyllä muihinkin kappaleisiin, kuten esimerkiksi ”Lonely Day” -biisiin, johon se puhaltaa vahvasti uudenlaista elämää. Huolimatta siitä, että ”On The Backsreets” -biisissä ei sinällään ole mitään uutta ja mullistavaa, niin onhan se pirun hieno biisi. Juuri sellainen biisi, joiden parissa olen elämässäni surrut sydänsurujani, vaikka teksti ei suoraan siitä maailmasta olisikaan. Biisi kasvaa loppua kohti, ja kenties johtuen omastakin elämäntilanteesta jäin vähän kiinni biisiin ja sen haikeaan melodiaan.

Aiemmin mainittu saksofoni luo levyn päättävään ”Nights On The Road” -biisiin yökerhomaisen tunnelman, jossa se soi hienostuneesti eikä mitenkään päälle puskevasti. Kappale on hieno päätös levylle, ja etenkin kitarasoolo soi eteerisen hienona. ”We gave our hearts to rock roll, endless highways in the dark” on rokkareiden laulamana aiheena kulunut, mutta aina se asiaan viehtynyttä säväyttää.

Reilun tunnin mittaisena ja kolmellatoista kappaleella levy on aika massiivinen kokonaisuus kerralla nieltäväksi, ja itse olisin ehkä hieman tiivistänyt sitä. Siitä huolimatta biiseissä on löydettävissä runsaasti eri sävyjä, vaikka ensikuuntelulla se tuntuukin haastavalta. Toki näin levyt yleensä kestävät aikaakin paremmin, ja salakavalasti sitä huomaa kaupungillakin kävellessä hyräilevänsä biisien tarttuvia melodioita. Tannalla on vahva tietoisuus siitä mitä yhtye on tekemässä sekä siitä mitä se musiikillaan hakee, joten ammattitaitoa ja näkemystä riittää. Biiseissä on paljon pieniä yksityiskohtia, jotka avautuvat kuuntelujen myötä, ja sovituksiin on nähty vaivaa. Jostain syystä monet biisit tuovat itselleni mielikuvana yön ja autoilun, joten ehkä jaamme yhtyeen kanssa saman vision nimibiisin videosta päätellen. Ehkä se kaikkein kovin täsmähitti vielä puuttuu, mutta paljon upeita biisejä levy kyllä sisältää. Mielenkiinnolla odotan myös yhtyeen tulevaisuutta, sillä levyllä olevan ”Old And Grey” -biisin mukaisesti ajat ovat vielä pitkällä edessä päin, joten tervetuloa takaisin, Tanna!

8+/10

Kappalelista:
Storm In Paradise
Silhouettes
Run Like Hell Tonight
Like Kim Kardashian
Hispaniola
This Town Ain’t Big Enough
Mysterious Fire
On The Backstreets
Sharks In The Water
Lonely Day
Old And Grey
Last Mile
Nights On The Road

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy