Vahvaa tunnetta ja tunnelmaa laajalla skaalalla – arviossa Anneke van Giersbergenin ”The Darkest Skies Are The Brightest”

Vuodesta 2012 soolouralla ollut julkaisi helmikuussa neljännen sooloalbuminsa. Nimensä puolesta ”The Darkest Skies Are The Brightest” on osuva, sillä se on kuin kuvaus vallitsevasta pandemia-ajasta. Epävarmuus ja raskaat ajat ovat monelle arkea, erityisesti musiikkialalla, ja se pistää miettimään ja puntaroimaan omaa elämäänsä. Tämä on myös Giersbergenin uusimman pitkäsoiton sanoma kuulijoille: kun haasteita tulee elämässä vastaan, saattaa olla paikallaan pysähtyä miettimään sitä. Sen jälkeen voi löytää ulospääsyn tilanteesta ja kukoistaa uudelleen.

Hollantilaisen sanoittaja-laulaja Giersbergenin ura on vaikuttava. Muun muassa vuosina 1994-2007 The Gathering -yhtyeessä vaikuttanut Giersbergen on ehtinyt vuosien saatossa tehdä lukuisia yhteistyöprojekteja niin Devin Townsendin, Within Temptationin, Anatheman, Napalm Deathin kuin Farmer Boysin kanssa. Viime vuosien merkittävimmiksi kohdiksi voisi nostaa esiin myös VUUR-yhtyeen, jonka Giersbergen perusti Marcela Bovion kanssa vuonna 2016. Giersbergen saattaa olla myös siksi kielen päällä, kun hänen lauluaan kuultiin vuonna 2018 AmorphiksenAmongst Stars” -kappaleessa. Pelkästään mittava ansioluettelo herättää kunnioitusta, mutta niin tekee myös ”The Darkest Skies Are The Brightest” -albumikin.

Kuten pitkäsoiton nimestä voi päätellä, on albumin sanoma rohkaiseva mutta melankolinen. Omien sanojensa mukaan Giersbergen on saanut innoitusta pitkäsoiton teemaan oman elämänsä henkilökohtaisista haasteista. Nämä haasteet ovat pakottaneet Giersbergenin miettimään ja menemään eteenpäin elämässään, ja sen lopputuloksena on syntynyt kaunis, hauras ja surun sävyttämä ”The Darkest Skies Are The Brightest”. Tästä hauraudesta ja kauneudesta loistavina esimerkkeinä toimivat niin jousisoittimien tähdittämä ”My Promise”, kevyen koruton ”The Soul Knows” sekä katkeransuloinen ”Losing You”.

Vaikka melankolia ja kaihoisuus ovat vahvassa asemassa tällä albumilla, löytyy levyltä myös iloisempi ja reippaampi puolensa ”I Saw A Car”, ”Keep It Simple” ja ”Survive” -kappaleiden muodossa. Ne luovat erinomaisen kontrastin surumielisyyteen ja varmistavat, että kuulijan mielenkiinto pysyy yllä alusta loppuun. Aivan samalla lailla tekevät myös synkähkö ”Hurricane” sekä vahvan rytmikäs ”Lo And Behold”.

Nimensä mukaisesti ”The Darkest Skies Are The Brightest” -albumilla on niin tummat kuin valoisat hetkensä. Pitkäsoitolta löytyy tunnetta ja tunnelmaa laajalla skaalalla, mikä on ehdottomasti yksi sen hienouksista. Giersbergenin ääni sulautuu täydellisesti osaksi lukuisten eri muusikoiden luomia kauniita, kevyitä, akustisia äänimaisemia, jotka huokuvat lämpöä. 11 kappaleen joukkio on tasaisen laadukas, josta nousee edukseen esiin useampi kaunis sävellys. Tämän albumin äärellä kannattaa pysähtyä ja vierailla useammankin kerran.

9/10

Kappalelista:

  1. Agape
  2. Hurricane
  3. My Promise
  4. I Saw A Car
  5. The Soul Knows
  6. The End
  7. Keep It Simple
  8. Lo And Behold
  9. Losing You
  10. Survive
  11. Love You Like I love You

Anneke van Giersbergen Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentoi julkaisua