Vaihtoehtoisen todellisuuden Provinssi-raportti osa 1: Mitä olisi voinut olla

Apulanta 28.6.2019 @ Provinssi, Kuva: Eevamaija Virtanen

Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, olisivat ihmiset päässeet hetki sitten juhlistamaan kesää myös Provinssin merkeissä. Kuten kaikki tiedämme, todellisuus oli julma, ja seuraavan kerran Seinäjoella päästään nauttimaan kesän kohokohtiin lukeutuvasta festivaalista vuonna 2021.

Kirjoitin kuitenkin raportin vaihtoehtoisesta todellisuudesta, jossa Provinssi järjestettiinkin odotetulla tavalla. Tällaista siellä olisi ollut.

Provinssi 2020 – Päivä 1 

Ah, Provinssi 2020. Matkasin mukavan mittaisen matkan täyteen ahdetussa junassa ystäväporukallani Seinäjoelle. Yhdessä vaunussa haisi banaani ja toisessa vähän epäpyhempi paikka, mutta ei anneta sen häiritä: kolme päivää elävän musiikin riemua Törnävänsaaren kauniissa ympäristössä kuuluu kesän kohokohtiin. Kun liput on haettu epätoivoisen parkkipaikan metsästämisen jälkeen, suuntaamme kohti festivaalialuetta. Ihmisiä näkyy joka puolella: osa kerää pulloja, osa kuuntelee musiikkia Bluetooth-kaiuttimistaan ja osa näyttää muuten vain siltä, että kaupungissa järjestettävä suuri festivaali on saanut kaivautumaan kotoaan kadulle.

Kun tuskastuttava jonotus oli kunniallisesti kärsitty alueen porteilla, nousi jännitys pintaan jalan astuessa ensimmäistä kertaa porttien tuolla puolen avautuvalle pöllyävälle soramaalle, josta taas vehreälle, säihkyvälle ja pirteästi koristellulle festarialueelle. Kojuja silmän kantamattomiin, ihmisiä viihdyttämään palkattuja ja hassusti pukeutuneita työntekijöitä, ja etäinen kipinöivä musiikki etäisyydessä.

Festivaalipäivän alussa oli ihmisille tarjolla monenlaista kotimaista. Letkeän ja aavistuksen verran psykedeelisen menon ystäville Plutonium 74 tarjoili tanssittavaa meininkiä, joka tarttui kuin maniana festariväen jalkoihin kaikkialla lavan läheisyydessä. Dream pop -kaksikko Karinan musiikki puolestaan sytytti liekin jalkojen sijaan myös sydämessä: yhtyeen kaunis ja kimalteleva musiikki kantaa sisällään jotain syvän melankolista mutta samaistuttavaa, jonka ansiosta keikka tuntuu erityisen intiimiltä ja sielua hierovalta.

Yeboyahin esiintyminen herätti monenlaisia tuntemuksia. Artistin musiikissa kuuluu moderni hip hop ilman, että hi-hatit säksättävät jatkuvasti tai 808-basso iskisi ohimoon jokaisessa kohtaa, vaan erilaisia tämän hetken trendejä hallitaan tyylitajulla ja taidolla. Artistin esiintymisestä huokuu halu antaa kaikkensa. Se on kuin ilmaan heitetty väite siitä, että minä olen tässä ja minä en poistu tältä lavalta ennen kuin olen saanut sanottua sen, mitä minä haluan sanoa. Väkeä Yeboyahin keikalla on aavistuksen verran enemmän kuin mitä näin esimerkiksi hänen Sideways-konsertissaan viime kesänä. Mukavaa nähdä, että sanoma leviää.

Maustetyttöjä en ole itse koskaan henkilökohtaisella juuri tajunnut. Suomirock-larppaus Juicen ja Leavingsien hengessä tuntuu niin väsyneeltä, että en oikein koe suurta innostusta bändin livenä näkemisestä. Maustetytöt olivat lavalla kuitenkin täysin elementissään, ja vähän kauempaa esitystä oli hyvä pälyillä istuen hetken varjossa alueelle tuodun ison kumirenkaan päällä. Pakko myöntää: bändi tuntui livenä uppoavan paljon paremmin kuin äänitteellä.

Maustetytöt

Kotimaista metalliosaamista festareiden ensimmäisenä päivänä tarjosivat Beast In Black ja Mokoma, joka on jo alan veteraani. Kun Mokoma nousi lavalle, huomasi, että jokainen soittaja kantoi mukanaan syvää kokemuksen auraa, ja soitosta välittyi tottumus. Tuskin mikään olisi saanut bändiä häkeltymään lavalla. Uuden ”Ihmissokkelo”-albumin kappaleet saivat yleisön liekkeihin, mikä heijastui suoraan myös bändin innokkuuteen. Häikäisevä aurinko ei todellakaan häirinnyt, vaan kohoava lämpötila vain kasvatti fiilistä entisestään. Beast In Black puolestaan ei ole todellakaan yhtä marinoitunut veteraani kuin Mokoma, mutta bändin soitosta ja esiintymisestä ei todellakaan näy minkäänlainen amatööriys tai keskeneräisyys. Bändi soittaa vahvasti ja ammattitaitoisesti, ja vaikka kappaleista ei tykkäisikään, ei voi todellakaan kieltää sitä vetovoimaa, joka bändin olemuksesta ja esiintymisestä uhkuu.

Apulanta on kotimaisen rockin jättiläisiä, joka on julkaissut mittavan joukon hittejä ja kotimaisen populaarimusiikin klassikoita. Viime vuodan Provinssissa Apulannalla oli tarjota nu metalista vaikutteita hakenut konsertti, joka tosin oli nu metalia vain asuvalintojen puolesta. Apulanta ei nimittäin ole ollut nu metalia sitten ”Heinola 10” -albumin. Tänä vuonna kotimaisen rockin raskassarjalaisella oli antaa hivenen ”tyypillisempi” Apis-show, joka oli tuttuun tapaan turboahdettu täyteen hittejä. Joitakin yllätyksiä oli heitetty sekaan, mutta muutoin konsertti oli sitä tuttua ja turvallista.

Aurinko oli vieläkin kirkkaana sinisellä taivaalla, kun tuli ruotsalaisen Blues Pillsin vuoro soittaa. Vaikka bändiltä ei olekaan hetkeen tullut uutta levyä, oli konsertti kuitenkin viihdyttävää ja kiehtovaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Bändin omintakeinen psykedeelinen rock tarjosi rakkauden kesästä ammennettua fiilistä festarikansalle, joka ei osoittanut mitään väsymisen merkkejä.

Apulanta 28.6.2019 @ Provinssi, Kuva: Eevamaija Virtanen

Kun punk-legenda Anti-Flag astui lavalle, ihmiset hurrasivat innoissaan, sillä bändiä ei ole Suomessa pitkään aikaan nähty. Konsertissa kuultiin lukuisia klassikoita, kuten esimerkiksi ”The Press Corpse”, ”American Attraction”, ”Die For The Government” ja ”Broken Bones”, mutta lisäksi konsertissa kuultiin reilusti materiaalia myös tänä vuonna ilmestyneeltä uudelta ”20/20 Vision” -albumilta. Yleisö otti niin uudet kuin vanhatkin kappaleet vastaan avosylin, sillä heistä paistoi halu nauttia raivokkaasta musiikista. Hiki helmeili jokaisen vastaan tulevan ihmisen kasvoilla, eivätkä moshpitit yleisön seassa todellakaan helpottaneet asiaa.

Jännite ihmisten seassa kasvoi huomattavasti siinä vaiheessa, kun väki alkoi pakkaantua päälavan eteen innokkaina vastaanottamaan seuraavan esiintyjän. Valtava ihmismassa alkoi hivuttautua lavan eteen, kun Kornin taustalakana tuotiin lavalle ja roudarit tekivät hiki hatussa töitä kasatakseen lavan nu metal -legendaa varten. Kun Korn lopulta nousi lavalle ja ”Here To Stayn” riffi kajahti ilmoille, menetti yleisö järkensä totaalisesti. Myöskään sitä seuranneet ”Blind” ja ”Clown” eivät auttaneet luonnollisesti yhtään. Tuntui surrealistiselta kokea nu metal -legenda vihdoin livenä. Bändi nähtiin Suomessa viimeksi kuusi vuotta sitten, ja huomasi, kuinka yleisö riehui senkin edestä. Yleisösurffaukset muodostuivat isoksi osaksi konsertin kulkua samalla, kun iso moshpit uhkasi kaataa heikoimmat tieltään jatkuvalla syötöllä.

Kornin live-kunto oli uskomattoman hyvä ottaen huomioon, miten raskas kiertuehistoria bändillä on takanaan. Keikan aikana saatiin kuulla luonnollisesti uuden ”The Nothing” -albumin kappaleita, mutta suurin osa settilistasta koostui tutuista hiteistä, kuten ”Shoots And Ladders”, ”Got The Life”, ”Freak On A Leash” ja ”Falling Away From Me”. Yleisö lauloi mukana kuin yhdesä suusta, ja kuin yhden mielen päätöksellä jokainen osoitti suosiota ja läsnäoloaan läpi koko upean keikan.

Nostalgian tuulahduksia saatiin kokea vielä enemmänkin, sillä Provinssin ensimmäisellä päivällä oli tarjota jotain harvinaislaatuista. Omalaatuisen vaihtoehtometallin sankari System of A Down nimittäin saapui puristamaan ne vihoviimeiset mehut pois kotimaisesta yleisöstä, joka olikin konsertin jälkeen kuin yksi iso veltto ja huojuva massa. SOAD tykitti ilmoille hitin toisensa jälkeen niin, ettei välissä ehtinyt edes hengähtää. Kappaleet, kuten ”Innervision”, ”Violent Pornography” ja ”Bounce” tuntuivat potkivan yleisöstä irti sellaista energiaa, jota kukaan tuskin osasi odottaa itsestään löytyvän. Mutta jättihitit kuten ”B.Y.O.B”, ”Chop Suey!” ja ”Toxicity” puolestaan saivat yleisöstä kaivettua energian lisäksi valtavaa yhteislaulua ja euforiaa, joka täytti Seinäjoen kesäisen ilman. Päätöksenä kuultu ”Sugar” oli samalla sekä huvittava että huojentava päätös keikalle, koska se jätti erityisen hyvän mielen ja hymyn kasvoille.

Bändin soitto oli sujuvaa ja juuri niin vimmaista kuin SOAD:n musiikki vaatiikin. Tarkkasilmäisin saattoi nähdä, että mukana oli myös pientä iän tuomaa väsymystä, ja kenties jotain muutakin. Kun tuollaista musiikkia on soittanut pitkään saman porukan kanssa, saattaa touhuun ymmärrettävästi jo tottua. Tämä ei silti missään tapauksessa estänyt ihmisiä nauttimasta täysin rinnoin niin, että välillä pelkäsi litistyvänsä kaoottisesti liikkuvan ihmismassan keskellä.

Provinssin ensimmäinen päivä oli kaikkea sitä, mitä siltä saattoi suinkin odottaa. Kuten viimekin vuonna, Provinssi toi samalle festarialueelle kahdenkymmenen vuoden takaa joukon nostalgista nu- ja vaihtoehtometallia, joka soi sulassa sovussa modernin populaarimusiikin ja kotimaisen metallin keskellä. Provinssi on todella yksi kotimaamme monipuolisimmista suurista festareista, ja oli jälleen ilo aloittaa juhliminen musiikkia rakastavien ihmisten keskellä Seinäjoen kauniissa kesäkaupungissa. Kun myöhään yöllä pääsin vihdoin majapaikkaamme ja laskin moshaamisesta väsyneen pääni tyynylle, uni tuli nopeasti. Viimeksi uni tuli näin nopeasti Provinssissa vuonna 2019.

 

Korn @ The Circus 2014

Kommentoi julkaisua