Vaihtoehtoisen todellisuuden Provinssi-raportti osa 2: Festarikuumetta kesäyössä

Cypress Hill 28.6.2019 @ Provinssi, Kuva: Eevamaija Virtanen

Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, olisivat ihmiset päässeet hetki sitten juhlistamaan kesää myös Provinssin merkeissä. Kuten kaikki tiedämme, todellisuus oli julma, ja seuraavan kerran Seinäjoella päästään nauttimaan kesän kohokohtiin lukeutuvasta festivaalista vuonna 2021.

Kirjoitin kuitenkin raportin vaihtoehtoisesta todellisuudesta, jossa Provinssi järjestettiinkin odotetulla tavalla. Tällaista siellä olisi ollut.

Provinssi 2020 – Päivä 2

Alaselkä oli edelleen kuin hiilloksella ja jalkapohjat arkoina Provinssin ensimmäisestä päivästä. Silti aamulla piti herätä aikaisin, jotta voisin ehtiä syödä aamiaisen ja suunnata jo hyvissä ajoin takaisin festivaalialueelle niin, ettei vahingossakaan jäisi missaamatta livemusiikkia.

Kun keittiön pöydällä hieman sulaneella margariinilla voideltu ruisleipä oli hotkittu ja sisälle päässeiden hyttysten pistot kärsitty, löysin itseni jälleen Törnävänsaarelta riemunkirjavan festivaalikansan keskeltä ja elävän musiikin sykkeestä.

Kotimaisen hip hopin hehkutetuimpiin tulokkaisiin lukeutuva, Emma-gaalassa kahdesti palkittu Jesse Markin esiintyi tyynesti mutta kutsuvasti kesäisessä aamupäivässä. Markinin äänessä oli paljon sielua ja syvyyttä, ja live-bändin läsnäolo on erittäin iso plussa. Aikaisemmin olin nähnyt miehen esiintyvän DJ:n kanssa, ja mielestäni hänen kiehtova musiikkinsa ja sen äänimaailmat pääsevät paremmin oikeuksiinsa silloin, kun mukana on myös taustabändi.

Suomirockin Duracell-pupu Olavi Uusivirta viihdytti tuttuun tapaansa energisellä esiintymisellään, joka tuntuu monin tavoin nostavan muutoin suhteellisen pliisun rockin astetta paremmaksi kokemukseksi. Intensiivinen ja spontaani heittäytyminen sopivat hyvin festivaaleille, mikä ei ole uutta, sillä olen nähnyt Uusivirran livenä muutamaan otteeseen. En silti kokenut, että olisin saanut mitään kovin uutta miehen konsertista. ”Skorpioni” -albumin kappaleet tosin soivat erittäin komeasti kesäfestareilla yleisön laulaessa mukana.

Melodisen death metallin kotimainen huippunimi Insomnium oli kerännyt massiivisen yleisön, joka pakkautui tiiviisti lavan eteen jo hyvissä ajoin ennen bändin settiä. Kun ”Valediction” lähti käyntiin, oli yleisö heti mukana ja tarkkaavaisena. Muut uuden ”Heart Like A Grave” -albumin kappaleet, kuten ”Karelia”, ”Pale Morning Star” ja ”And Bells They Toll” toimivat livenä yllättävän hyvin siihen nähden, miten vaikeaa on saada tunnelmalliset kappaleet soimaan koko komeudessaan ja niiden vaatimalla asetelmalla kesäisessä festivaali-illassa. Kun bändiä katsoi lavalla, ei nähnyt pelkästään uuden levynsä kappaleita esittelevää veteraania, vaan myös sen saman ikinuoren metallibändin, jonka ydin ilmenee keikallakin kuulluissa kappaleissa, kuten ”The Killjoy”, ”Into The Woods” ja ”Through The Shadow”.

Insomnium

Islantilainen Hatari on tuttu myös vuoden 2019 Euroviisuista, joissa yhtye tarjoili näyttävää industrial-sirkusta. Kokoonpanon konsertti Provinssissa keräsi mielenkiintoisia silmä- ja korvapareja kiitettävän määrän, ja suurin osa paikalle saapuneista osoitti olevansa erittäin innoissaan Hatarin esiintymisestä hurraamalla kovaan ääneen ja taputtamalla jatkuvasti. Bändin musiikki tuntuu toimivan varsin hyvin livenä, vaikka en voinut välttyä siltä ajatukselta, että tämä olisi ehdottomasti tarvinnut synkän ja intiimin klubin toimiakseen sillä tavalla, kuin mitä yhtye on musiikiltaan halunnut. Viisuista tutun ”Hatrid Mun Sigra” -kappaleen lisäksi pääsimme kuulemaan reilusti uuden ”Neyslutrans” -albumin kappaleita, jotka olivat viisukappaletta raaempia ja tyypillisempiä industrial-jumputuksia. Bändin konsertti oli visuaalisesti hypnoottinen, ja välkkyvät valot yhdessä transsia kannustavien rytmien kanssa tarjosi psykedeelisen elämyksen.

Kun ranskalainen Gojira nousi lavalle, oli yleisömeri jo suuri ja äänekäs. Modernin metallin suurimpiin nimiin lukeutuva yhtye soitti konsertissaan joukon klassikoitaan, kuten ”Backbone”, ”The Heaviest Matter of The Universe”, ”Stranded” ja ”L’Enfant Sauvage”, jotka kiihottivat yleisön jatkuvaan riehumiseen ja nyrkkien ilmaan takomiseen. Tuntui siltä, että Gojira ei meinannut millään päästää rautaisesta otteestaan, kun bändin tuotannon helmiä tippui toinen toisensa perään ilman, että intensiteetti laski missään vaiheessa. Tuntui myös hyvältä kuulla kappaleita kuten ”Toxic Garbage Island”, ”Flying Whales” ja ”The Gift of Guilt”, jotka värittivät settiä toimivasti. Videoruuduilla bändi toi konserttiin myös osuvaa visuaalista ilmettä, joka väritti esitystä toimivasti samalla, kun bändi itse tarjosi suurimman osan liikkeestä lavalla.

Naapurimaamme progressiivisen metallin kärkinimi Opeth toi Provinssiin setin, jossa päästiin kuulemaan uuden ”In Cauda Venenum” -albumin edustusta kuin myös yleisön rakastamien albumien tähtihetkiä. Tuoreimmat kappaleet tuntuivat toimivan livenä suhteellisen hyvin, vaikka kesäisellä festarilla ne uhkasivatkin jäädä hieman liian väsyttäviksi. Bändin soitto oli luonnollisesti taidokasta, mutta tietty terä siitä tuntui puuttuvan. Onneksi kappaleet, kuten ”The Leper Affinity”, ”The Lotus Eater” ja ”Deliverance” tuntuivat sytyttävän yleisössä havaittavaa liekkiä, josta tarttui kipinää myös bändiin sen verran, että konsertti ei todellakaan jäänyt pelkäksi pölyiseksi 70-luvun progelarpiksi.

Opeth

Kotimainen Sunrise Avenue tuli katseltua hieman kauempaa samalla istuen, koska siinä kohtaa selkäni oli jo luonnollisesti liekeissä. Oli tietysti mukavaa kuulla bändin hittejä livenä, mutta jokin konsertissa oli sellaista, että se ei meinannut vain sytyttää minkäänlaista erityistä reaktioita. Hienon uran tehnyt yhtye oli soittamassa viimeisiin lukeutuvia konserttejaan, joka sai heidät luonnollisesti antamaan parastaan. Silti en päässyt ihan niin hyvin mukaan, kuin mitä olisin toivonut. Tämä luonnollisesti ei merkinnyt sinällään mitään, sillä suuri ihmismassa lavan edustalla oli ilonsa kukkuloilla koko setin läpi, eikä huuto meinannut tauota. Kyllähän sellaista katsellessa ja kuunnellessa aina pieni hymy kohoaa huulille.

Ruotsalainen The Sounds ja elektronisen musiikin uranuurtaja The Chemical Brothers olivat kumpikin viihdyttävää katseltavaa ja kuunneltavaa. Varsinkin jälkimmäinen tarjoili sellaiset juhlat, että tanssi tarttui maata pitkin jo kauas niidenkin ihmisten jalkoihin, jotka eivät olleet siinä välittömässä bilekuplassa, joka lavan ympäristössä säihkyi. The Soundsin pop rock toimi livenä hyvin, ja suurin pelastaja oli ehdottomasti uuden ”Things We Do For Love” -albumin kappaleet, jotka toimivat loistavasti kesäisessä festari-illassa. Vaikka yhtyettä ei tulekaan kuunneltua omassa arjessa juurikaan, tarttui konsertista pienimuotoinen The Sounds-bakteeri, joka aiheutti kuumetta Provinssin lämpimässä kesäyössä.

 

Kommentoi julkaisua