Vaihtoehtorockia esittävän Strålen uusi video ”Out Of The Loop” Kaaoszinen ensinäytössä
Modernia metallia ja vaihtoehtorockia melankolisiin melodioihin yhdistelevä Stråle palasi tänään julkaisukantaan uuden ”Out Of The Loop” -singlensä myötä. Julkaisijana toimii Frontiers Music Srl. Singlejulkaisu on alkulaukaus Strålen uudelle aikakaudelle, jossa kontrastit ovat vahvoja, ja keskeisissä rooleissa loistavat vahvat koukut sekä tarttuvat melodiat.
”Halusimme että ’Out Of The Loop’ todella näyttää sen mistä Strålessa on kyse – yleisön liikkeelle panevaa energiaa ja tumman pohjoismaisen tunnelman välistä kontrastia. Kappale syntyi turhautumisesta tähän maailmaan, jonka olemme rakentaneet. Kaikkien odotetaan olevan poikkeuksellisia ja samalla olemme lakanneet näkemästä tavallisia ihmisiä”, kitaristi Andi Lehtinen kertoo.
Laulaja Daniel Jakobsson jatkaa:
”Uskon, että kyse on lopulta siitä, keihin yhteiskuntana päätämme suunnata valokeilan. Yhä useampi jää jälkeen ja ulkopuolelle – out of the loop. Voimmeko muuttaa suuntaa, vai olemmeko tuomittuja jäämään jatkuvan vertailun kierteeseen?”
Kappaleen musiikkivideo on nyt Kaaoszinen ennakkonäytössä. Voit katsoa videon alhaalta.

