Kuvaaja: Samuli Kuittinen

Vaihtoehtorokin rajamailla operoiva Enter Rana julkaisi uuden EP:n

Kirjoittanut Niko Kuusela - 18.2.2022

Perjantaina 18. helmikuuta Havoc julkaisi vaihtoehtorockin syvissä vesissä operoivan Enter Ranan kolme uutta kappaletta sisältävän “Kayro” – EP:n.

Eri puolilta suomea Helsinkiin päätyneen Enter Rana– yhtyeen jäsenet tekevät biisejä joissa on latautunutta jännitettä, purkautuvaa energiaa ja hienovaraisen herkkiä hetkiä. Enter Rana haluaa kaihtaa kaikenlaista lokerointia ja genrerajoja, pääasia on että biisit riipaisevat jostain syvältä.

Bändi osallistui 2016 kansainväliseen Emergenza- bändikilpailuun ja menestyivät sekä Suomen että Ruotsin soittotaisteluissa päätyen maailmanfinaaliin Taubertal Festivaliin Saksaan. Emergenzan jälkeen Enter Rana on julkaissut “I”- EP:n, sekä “Our Bloom” singlen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vokalisti ja kitaristi Teemu Lumme avaa EP:n taustoja:

”Kayro” -EP:n kappaleet kertovat monologeja elämän vaikeista ajatuksista, solmuista, luovuttamisen viehätyksestä ja loputtomasta onnen odottelusta. EP valmistui keväällä 2021, mutta päätimme silloin odottaa vielä oikeaa ajankohtaa julkaisulle. Äänimaisema on teemansa tapaan pääsääntöisesti painostava ja viivyttelevä. Se ei kuitenkaan vaivu omaan synkkyyteensä, vaan nousee myös ihmettelemään elämää lapsenomaisesti leikitellen.”

EP:n taustojen lisäksi myös tarina bändin nimen takaa on kiinnostava.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Nimi Enter Rana juontaa juurensa lapsuuden mielikuvituskaveristani Ranasta. Ranalle piti mm. jättää oma paikka perheen ruokapöydässä. On enemmän kuin kohtuullista, että hän saa nykyään olla osana bändiämme, jossa mielikuvitus on rikkauksista suurin”, kertoo Lumme.

Luetuimmat

Uusimmat