”Vaikka albumi ilmestyikin hiljattain, niin uutta musiikkia on jo työn alla” – haastattelussa marraskuussa debyyttinsä julkaissut Dharma Guns

Helsinkiläinen katu-, punk- ja glamrockin perinteistä ammentava Dharma Guns saapui varsin vauhdikkaasti vuoden 2024 kiinnostavampien tulokkaiden joukkoon. Bändin perustamisesta ei kulunut kauankaan aikaa, kun suunta kävi jo studioon ja ensimmäinen single saatiin kuultavaksi kesällä 2024. Tämän jälkeen sinkkuja saatiin muutama lisää, ja debyyttialbumi ”Ex-Generation Superstars” ilmestyi marraskuun alussa. Kaaoszine tavoitti yhtyeen perustajan, laulaja-kitaristi Pete Leppäsen, ja tiedusteli mistä tässä kaikessa onkaan kysymys. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan alta!

Moikka Pete, ja tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun! Miten on uusi vuosi lähtenyt liikkeelle?

Pete: Erittäin tehokkaasti on lähtenyt liikkeelle: nyt on vasta vuoden toinen päivä ja täällä ollaan treenikämpällä uusien demojen parissa. Uudenvuodenaattoa edeltävänä iltana meillä oli jo treenitkin – eli siltä osin ei olla jääty loman viettoon. Aiemmissa bändeissä saattoivat pyhät tai lomat vaikuttaa siihen, ettei nähty hetkeen, mutta Dharma Gunsissa on pidetty huoli siitä, että ei tule liian pitkiä breikkejä.

Mistä sinulle tuli idea Dharma Gunsin perustamiseen?

Pete: Oikeastaan hyvin klassinen juttu: soitin sillä hetkellä kitaraa Huuto!– ja Dead Fun -yhtyeissä. Huuto! on ollut telakalla jo pidempään, mutta ei kuitenkaan olla lopetettu. Ajankohta oli siis sellainen, että molempien bändien solistit puuhailivat omien soololevyjensä parissa. Ensin mietin, että teen itsekin soololevyn. Hylkäsin kuitenkin sen ajatuksen aika nopeasti, koska en koe olevani sooloartisti enkä ollut aiemmin ollut myöskään lead-laulaja. Toki jotain yksittäisiä biisejä on tullut vedettyä, mutta ei muuta. Päätin siis perustaa taas kerran uuden bändin ja tällä kertaa ryhtyä itse laulajaksi. Siinä on ainakin se hyvä puoli, että jonkinlaiset treenit saadaan aina aikaiseksi, kunhan olen itse paikalla!

Olin siis tehnyt biisejä nämä edellä mainitut bändit mielessä, kun totesin että biiseissä alkaa olla selkeä linja ja kokonaisuus kasassa, joten ei muuta kuin uusi bändi tulille. Jäsenet bändiin löytyivät kaikki aika helposti. Olin muutamaa kuukautta aikaisemmin tavannut basisti Edun Michael Monroen keikalla. Edu oli vähän aiemmin lopettanut Plastic Tearsissa, ja ajattelin että hänellä voisi olla aikaa uudelle projektille. Sitten kävikin ilmi, että hänellä oli jo useita uusia bändiprojekteja vireillä! Lähetin hänelle kuitenkin demoja kuunneltavaksi, ja hän oli heti messissä.

Kitaristimme Jussi oli ennestään tuttu Helsingin rokkipiireistä. Lähetin hänellekin demot, ja hän vastasi aika nopeasti olevansa mukana. Rumpalia etsittiin sitten hieman pidempään, ehkä jopa kuukausi tai pari, mutta sitten löytyi Olli, joka on tuttu Mönni-yhtyeestä. Hänelläkin oli kaksi bändiä jo ennestään, mutta demot käänsivät hänenkin päänsä. 

En ole soittanut heistä kenenkään kanssa aikaisemmin, eivätkä hekään ole musisoineet keskenään, joten tämä on eräänlainen uusi alku koko jengille. 

Mistä bändin nimi Dharma Guns juontaa juurensa – onko nimen takana jokin tarina?

Pete: Se sai alkunsa oikeastaan siitä, kun luin joskus teininä Jack Kerouacin Matkalla-romaanin. Hieman myöhemmin parikymppisenä olin yksin reilaamassa, ja ostin siellä saman kirjailijan Dharma Bums -nimisen kirjan. Kun matkustin junassa Alppien halki ja luin romaania dharmapummeista, voin sanoa, että Kerouac kolahti aika lujaa. Jostain sieltä saakka mielessäni on ollut sanaleikki Dharma Bums – Dharma Guns. Siitä sitten luonnollisesti ajatukset johtivat Guns N’ Rosesiin, L.A. Gunsiin, Gun Clubiin ja mitä näitä pyssybändejä nyt onkaan. Ollaan sitä samaa jatkumoa. Lisäksi nimi kuulostaa hyvältä, ja sehän on tärkeää!

Mainitsit tuossa aikaisemmin, että et ole aikaisemmin toiminut lead-laulajana. Mille se on nyt tuntunut?

Pete: Sehän oli melko haastavaa alkuun, mutta aika nopeasti opin rentoutumaan sekä treeneissä että lavalla. Olin siihen asti kuvitellut, että ääneni riittää korkeintaan taustalauluihin. Mutta sitten päätin, että nyt on korkea aika testata tätä laulajan hommaakin. Olen kuitenkin koko ikäni soittanut bändeissä ja tehnyt biisejä: jos teen biisit itseni laulettavaksi, ei tarvitse selitellä miten ne tulisi laulaa. Ei tarvitse tehdä kompromisseja. ”No compromise, no regrets”, kuten Bators–Monroe–Leppänen-jatkumolla on tapana hokea. 

Ensimmäinen keikka oli Playhouse Barissa Helsingissä. Stressasin ennen keikkaa, miten ihmeessä muistan kaikki tekstit. Lähdin yksin kävelylle, ja pänttäsin kaikki setin biisit ajatuksissani. Hyvin ne sitten keikalla muistin, ja olen muistanut sen jälkeenkin. Tajusin myös, että jos joku rivi menee vähän hapuillen, ei yleisö sitä huomaa – tai ainakaan kukaan ei tule valittamaan! Ne ovat kuitenkin suhteellisen tuntemattomia biisejä suurimmalle osalle yleisöstä. 

Levylle laulut äänitettiin Sammy Aaltosen kanssa, sain häneltä myös paljon vinkkejä ja ohjausta. Sammy siis sai mut kuulostamaan hyvältä, joten oli mies paikallaan laulujen tuottajana. 

Tulkitsen tästä edellä kertomastasi, että olet Dharma Gunsin pääasiallinen biisintekijä – tekevätkö muut biisejä?

Pete: Toistaiseksi on menty mun biiseillä. Mutta alleviivataan nyt kuitenkin sitä, että jokainen tuo keitokseen omat mausteensa, eikä kenenkään ole tarkoitus orjallisesti seurata mun Garagebandillä räpeltämiä demoja. Homma lähti vaan käyntiin, kun olin idean kanssa yksin, joten demoja ehti tulla valmiiksi kymmenkunta, ennen kun ehdin kysellä soittajia bändiin. Ja vaikka levy ilmestyikin vasta marraskuun alussa, niin uusiakin biisejä on syntynyt jo toistakymmentä – viime treeneissä alettiinkin katsoa ensimmäisiä. 

Tekstit teen aiheista, jotka kulloinkin puhuttelevat. Nyt alkaa toisenkin levyn tekstisisältöjen punainen lanka hahmottua. Näin pysyy myös tietty näkemys siihen kokonaispakettiin. 

Mutta ei tätä toimintamallia ole kiveen kirjoitettu, olen vaan ollut aktiivinen biisien kirjoittamisessa, ja bändin alkuperäinen visio tuli multa. Teen demot siten, että siellä on rumpuluupit, kitarat, bassot ja laulut. Jokainen soittaja sitten sovittaa omaa osuuttaan ja soittaa omaa soitintaan juuri niin kuin haluaa, mutta demot auttavat hahmottamaan nyansseja ja minkälaista paahtoa lähdetään hakemaan.

Teillä on ollut varsin ripeä tahti, eli kun bändi perustettiin, niin aika pian jo menitte studioon ja ensimmäinen single ilmestyi?

Pete: Ajatuksena oli, että kun biisit olivat jo olemassa ja jäsenillä soittokokemusta, niin laitetaan levy tulille. Ensimmäisessä sessiossa äänitettiin yhdeksän biisiä, lukuun ottamatta lauluja ja kitarasooloja, ja toisessa sessiossa kolme. Näistä valitsimme kymmenen raitaa albumille, yksi tuli Stiletti-lehden ensimmäiselle kokoelmakasetille ja yksi saattaa ilmestyä levyn ulkopuolisena sinkkuna. 

Keikkojen vuoro oli myöhemmin, kun niitä luontevasti ilmaantui. Ei siis lähdetty heti hakkaamaan päätä seinään keikkojen suhteen, kun kukaan ei ollut kuullut biisinpuolikastakaan eikä tiennyt millainen yhtye Dharma Guns on. Eka keikka soitettiin ennen kuin ensimmäinen singlekään oli julkaistu, mutta seuraavien pohjalla oli julkaisujakin.

Kyllähän se helpottaa keikkojen saamista – ainakin Helsingin alueella – kun bändin nimi ja videot pyörivät somessa. Kyllä se lisää tunnettuutta. Tämä meni vaan hieman nurinkurisessa järjestyksessä, kun ei treenattu biisejä ensin keikoilla vaan paineltiin suoraan studioon. 

Millaisen vastaanoton levy on saanut ja millaista palautetta siitä on teille tullut?

Pete: Rokkidiggareilta on tullut todella positiivista palautetta! Kehuvia viestejä on tullut niin puolitutuilta kuin tuntemattomiltakin, ja näitä viestejä on tullut ihan ulkomaita myöten. Joskus on kieltämättä hieman hämmentänyt, että mistä viestin lähettäjä on meidät löytänyt.

Levy on saanut positiivisia kritiikkejä ulkomaisissa nettilehdissä, mutta Suomessahan aktiivisia musiikkimedioita ei ole kovin montaa edes jäljellä. Onhan se positiivista, että katurokkia kuunnellaan tuolla kadulla ja että ihmiset tulevat keikoille musiikin houkuttelemana!

Olette siis jo ehtineet kiinnittää huomiota ulkomaita myöten?

Pete: On ollut joitakin nettilehtien haastatteluita ja mainitsemiani levyarvioita sekä tiedotteisiin perustuvaa uutisointia. Itseäni lämmittää näin old school -printtilehden ystävänä se, että brittiläinen Vive Le Rock teki meistä haastattelun marraskuun numeroon. Olimme samalla keikalla lehden päätoimittajan Eugene Butcherin Desperate Measures -bändin kanssa, ja hän piti kuulemastaan kovasti. En ollut Eugenea koskaan aikaisemmin henkilökohtaisesti tavannut, mutta toki tiesin hänet, Vive Le Rockin sekä Desperate Measuresin. Keikalla hän diggailikin meistä tosi paljon, halusi tietää milloin levy ilmestyy ja ehdotti sitten haastattelua. Näin hommien toivoisi menevän – tyyppi innostui meistä keikan perusteella! Lisäksi joulukuun numerossa oli tosi positiivinen 8/10-pisteen levyarvio.

Promoa on tehty alusta asti myös ulkomaita silmällä pitäen, eli esimerkiksi kaikki tiedotteet on laitettu maailmalle erään promotoimiston kautta. Kaikki näkyvyys on hyväksi, ja totta kai jossain takaraivossa on haave päästä keikkailemaan enemmänkin myös ulkomaille. Itse asiassa helmikuussa menemme keikalle lahden toiselle puolelle Tallinnaan, joten pikkuvarvas on jo oven välissä maailmalle. Välillä tuntuu, että ulkomaille saa helpommin keikkaa kuin Suomessa Kehä Kolmosen ulkopuolelle. Monesti ihmiset kyselevät, että milloin tulette keikalle esimerkiksi Turkuun, mutta sehän ei ole meistä kiinni – tullaan toki, jos pyydetään!

Jos sinun täytyisi nostaa esiin yksi ainut biisi teidän tuotannosta, joka kuvaisi teitä parhaiten, niin mikä se olisi?

Pete: Se on meidän anthem eli ”Dharma Guns”! Olen kuullut useammaltakin henkilöltä –rumpalimme lisäksi –, että se on meidän paras biisi. Siihen nivoutuu paljon: hieman ruotsalaiselta kuulostava kitaraintro ja teksti, joka nivoo yhteen bändin nimen ja olemassaolon. Lisäksi se sisältää tarttuvan singalong-kertosäkeen, jota on helppo laulaa mukana. 

Vaikka kokopitkä albumi ilmestyi aivan vähän aikaa sitten, niin väläyttelit jo, että uusia biisejä on tulossa. Milloin niitä saadaan kuultavaksi?

Pete: Meidän toimintatapoihin ei kuulu jäädä laakereille lepäilemään. Toki albumia promotaan koko ajan, ja toivon että saadaan keikkailla vielä paljon sen puitteissa, mutta silti katse on aina eteenpäin. Mitään aikatauluja seuraaville studiosessioille ei olla vielä lukittu. Tällä kertaa biisejä saatetaan testata jopa livenä ennen kuin painamme rec-nappulan pohjaan. Ja onhan meillä myös edellisistä sessioista yksi yli jäänyt biisi, jonka saatamme julkaista keväällä tai alkukesästä. 

Kyllä tässä tapahtuu vielä levynkin ympärillä. Meiltä ilmestyy 17. tammikuuta ”radio edit” -versio levyltä löytyvästä ”The Vipers” -biisistä. Kuten muillekin singleille, myös tälle on tehty musiikkivideo.

Pyysin sinua miettimään etukäteen kolme sanaa, jotka kuvaavat Dharma Gunsia parhaiten – mitä sieltä löytyi?

Pete: Tämä oli hieman hankala tehtävä! Ensimmäinen mieleen tullut ”sana” on hieman huijausta, sillä se sisältää kolme sanaa: DIY. Tämä Do It Yourself -ajatus on ohjannut omaa tekemistäni aina ja kaikissa bändeissä. Ei kannata jäädä odottelemaan, että joku koputtaa treenikseen oveen, vaan ajaa itse eteenpäin sata lasissa. Täytyy vain uskoa itseensä ja omaan tekemiseensä. Oikeat yhteistyökumppanit löytyvät matkan varrella, kun jaksaa olla yhteyksissä eri tahoihin ja jaksaa vain puskea eteenpäin – vaikkei se aina olisikaan niin helppoa! 

Dharma Gunsissa me kaikki olemme sisäistäneet tämän periaatteen. Mä vastaan musiikista ja olen ollut jonkinlainen pääarkkitehti bändin perustamisessa. Olli tekee meidän musavideot. Edu hoitaa talouspuolta ja merkkaa, ja Jussi puolestaan huolehtii yhteistyössä keikkamyyjän kanssa keikat ja niiden logistiikan. Duunit on siis jaettu ja pidetään omissa käsissä.

Sitten koen, että meidän porukka on jengi – se on toinen sana. Vaikka emme tunteneet toisiamme, kun yhtye perustettiin, niin nyt vahvasti ”veljeydytty”. Jokainen on niin sataprosenttisen sitoutunut bändiin, että sitä voisi sanoa jengimentaliteetiksi. Tyyliin me vastaan muu maailma – vaikka se onkin aika kulunut fraasi. Ei masennuta siitä, jos jokin ei mene heti läpi vaan jatketaan pään hakkaamista seinään. 

Joillakin uusilla bändeillä on helposti se ajatus, että jos kaikki ei lähde nousukiitoon viimeistään ensimmäisen levyn jälkeen, niin luovutetaan ja lopetetaan kokonaan. Meillä on kaikilla sen verran kilsoja takana, että tiedämme, mitä voi realistisesti odottaa ja mitä ei. Emme odota kuuta taivaalta, mutta muutama tähti aiotaan poimia matkan varrella, kunhan saadaan kone kunnolla ilmaan!

Kolmas sana voisi olla sitten yksinkertaisesti rock. Välillä rock on ollut kovin epämuodikasta, mutta kaikki menee sykleissä. Viime aikoina pinnan alla on muhinut paljon. Esimerkiksi Helsingissä on paljon sleaze- ja katurokkibändejä, joiden kanssa voisi lähteä keikoille, milloin vain. Eli homma on siltä kannalta hyvissä kantimissa.

Jokin aika sitten ihmetytti erään bändin mainoslause: ”rehellistä rokkia”! Mitä ihmettä se on? Kaipaisin rockiin ennemminkin vaaran tuntua kuin rehellisyyttä. Kuulostaa siltä kuin mentäisiin jonkinlaisen sapluunan mukaan. Olisi paljon kiinnostavampaa olla epärehellistä rokkia ja iskeä biiseihin jotain yllättävää pahaa-aavistamattoman kuulijan pään menoksi. 

Tietenkin, tämän sanottuani, meillekin on sanottu, että olemme perusarvojen äärellä emmekä ole keksineet pyörää uudelleen. Ja se on aivan totta. Olen toki itsekin soittanut kokeellisemmissakin bändeissä, kuten Karoshi Loversissa, ja Turun Romantiikan tyylikokeilut olivat eräänlaista kokeilua nekin. Ja kaikki se oli todella hauskaa. Mutta Dharma Guns toteuttaa juuri sitä, mistä itselläkin kaikki on lähtenyt alkujaan liikkeelle. Eli esimerkiksi Hanoi Rocks, The Dead Boys, The Hellacopters ja oikeastaan kaikki scandinavian action rock -bändit. Lisäksi joissain biiseissä meillä saattaa olla pientä grungeriffintynkää, tai ainakin jotain vaikutteita Nirvanan suunnalta. Tuntuu luontevalta olla perusasioiden äärellä ja toteuttaa sitä mahdollisimman hyvin.

Kiitos Pete ajastasi! Millaisia terveisiä lähettäisit näin lopuksi lukijoillemme?

Pete: Menkää ja kuunnelkaa ”Ex-Generation Superstars”! Kuunnelkaa rock-musiikkia, koska se on huonoimmillaankin parasta! Älkää nielkö ainoastaan sitä, mitä kaupalliset rockradiot tarjoavat, vaan etsikää omat suosikkinne ruohonjuuritasolta. Unohtakaa jäävuoren huippu, pinnan alla yllätyksiä. 

Jos scandinavian action rock kiinnostaa, kannattaa ottaa Dharma Guns kuunteluun. Suosittelen kuuntelemaan meidän lisäksemme ainakin The Empire Strikesia – jonka viimeisimmästä levystä pidän todella paljon. Ehkä me kaksi olemme tämän hetken kovimmat suomalaiset scandinavian action rock -bändit, joten kannattaa tutustua!

Tutustu Dharma Gunsiin lisää somessa: Facebook, Instagram, TikTok, YouTube

”Ex-Generation Superstars” mainittiin myös Kaaoszinen toimittajien vuoden 2024 Top 10 -albumien joukossa. Pääset kuuntelemaan levyn suoraan tästä: