Vaikutteeni albumeina: Erno Räsänen (Thence / rummut, perkussiot ja 12-kielinen kitara)
Shade Empirestä paremmin tutun kuopiolaisen kitaristin Juha Sirkkiän omalaatuisen kauniista aivoituksista syntynyt Thence julkaisee seuraajan viisi vuotta sitten ilmestyneelle esikoislevytykselle. Toukokuun 27. päivä julkaistava ”We Are Left with a Song” sisältää tällä kertaa yhden pitkän kappaleen sijasta kokonaiset seitsemän kappaletta, mutta itse sisältö on pysynyt pääpiirteittäin samana: erilaisia tunnetiloja kuvaavaa monimuotoista ja kaunista musiikkia, jonka ilmaisemisessa ei sävellyksille ole asetettuja minkäänlaisia turhia rajoituksia. Kaaoszine pyysi yhtyeessä rummuista, perkussioista sekä 12-kielisestä kitarasta vastaavaa Erno Räsästä listaamaan meille viisi albumia, jotka ovat Ernoon toimineet suurimpana musiikillisena vaikuttajana. Ernon valinnat sekä perustelut valintoihin löydät tästä:
1. Carcass – ”Heartwork”:
””Heartworkkiin” ja Carcassiin ensikosketus tapahtui joskus ala-asteen viimesillä luokilla. Isot pojat oli tuonu naapuriin mm. tämän levyn ja Deathin ”Symbolicin”. Oli siinä pikku-nassikat ihmeissään kun Walker aloitti raakkumisen. Metallicat jne. perushutut oli näiden kahden levyn rinnalla aikamoista muniinpuhaltelua. Puhdasta klassikkokamaa, eikä kyllästytä vieläkään.”
2. Anathema – ”Judgement”:
””Judgement” oli varmaan ensimmäisiä näitä ns. hempeimpiä levyjä, joista tuli innostuttua ihan tosissaan. Järkyttävän kovia biisejä, hyvillä soundeilla, niin pakkohan siitä on tykätä.”
3. Entombed – ”Clandestine”:
”Tässähän on niin sanotusti kaikki kohillaan. Eritoten soundit ja Nicken rumpalointi. Ei ehkä kaikista tarkimmin soitettua ja/tai hifisteltyä, mutta niin kauan kun lopputulos on tämä, niin hifistelyyn ei ole mitään syytä. GROOOOOOOOOOOOOOOOOOOVE!”
4. Opeth – ”Ghost Reveries”:
”Tätä levyä kun kuunteli, niin oivalsi ettei aina tarvii koittaa hajottaa sitä virvelin kalvoa, vaan on myös olemassa monta muuta tapaa soittaa rumpuja. Vaikkei musiikillisesti pärjää ihan ”Still Lifelle” tai ”Blackwater Parkille”, niin pelkästään Lopezin soitannan takia tämä pitää ottaa esille tähän.”
5. Carter Beauford – ”Under the table and drumming”
”Jätetään tämä karkki tähän loppuun. Jokainen kattokoon, kuunnelkoon ja ihmetelkööt itekseen. Sen kummempaa kommenttia ei tarvinne
laittaa.”
Lopuksi vielä kuunneltavaksi Eero Räsäsen yhtyeen Thencen uusi musiikkivideo kappaleesta nimeltä ”It Is Truth That Liberates”: