Vaikutteeni albumeina: Jaakko Kauppinen (Lazy Bonez)

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.9.2015

Lazy Bonez 2015Kolme vuotta sitten perustettu kuopiolais-kajaanilais-oululais-sonkajärveläinen melodista heavy metalia esittävä Lazy Bonez julkaisi perjantaina 25. päivä syyskuuta uuden ”Alive” -nimisen albuminsa. Kaaoszine pyysi yhtyeen basistia sekä taustalauluja hoitavaa Jaakko Kauppista listaamaan meille näin albumin julkaisun yhteydessä viisi albumia, jotka ovat herralle itselle toimineet uran suurimpana musiikillisena vaikuttajana. Jaakko on itse alustanut omia valintojaan seuraavasti:

”Onkohan kukaan pystyttänyt muistomerkkiä bumerangin keksijälle? Se on retorinen kysymys, johon ei vastata. Meinaan vaan, että musiikista puheen ollen maailma on täynnä biisejä, teoksia ja albumeita nykyisiltä ja menneiltä säveltäjiltä ja sanoittajilta eikä loppua vaan näy. Itsekin olen ollut painamassa jälkeä tuohon maailmanlaajuiseen kulttuuriperimään. Pysähdyin oikein miettimään tuota asiaa, kun minulta pyydettiin vaikutteeni albumeina Kaaoszinen lukijoiden hämmästeltäväksi. Soinnut, sävelet nuotit, sanat ja kirjaimet ovat meille kaikille samat, mutta niistä vaan riittää ammennettavaa vuodesta ja vuosisadasta toiseen. Olen ammentanut tuota kulttuuriperimää yli 45 vuoden ajan ja se on todellakin jättänyt jälkensä siihen, miten itse haluan niitä säveliä ja sanoja käyttää. Ööööö… sopikos tuo bumerangi vertaus tähän sittenkään, no ihan sama – you got the point! Siispä, vaikutteeni albumeina – olkaa hyvä!”

1. AC/DC – High Voltage:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Yksi on ylitse muiden. Ne ketkä minut tuntevat, tietävät että se on AC/DC. Jossain 80-luvun alkuvuosina lainasin pari vuotta vanhemmalta naapurin pojalta muutaman C-kasetin. Yksi niistä oli yllä mainittu mestariteos. Jos uskoon tuleminen hengellisenä kokemuksena osuisi omalle kohdalle, niin voisin kuvitella sen tuntuvan suurin piirtein samalta, mitä tämä albumi sai minussa aikaan. Tässä jos missä tuo bumerangi vertaus osuu, pesee ja linkoaa. Anguksen luotsaama orkka on pärjännyt kolmella soinnulla, sanottaisiinko ”ihan hyvin”. Ei siitä mihinkään pääse – yksinkertainen on vaan niin helvetin kaunista.”

2. Hassisen Kone – Rumat sävelet:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ostin tämän albumin C-kasettina omilla viikkorahoillani. ”Jurot nuorisojulkkikset” oli se biisi, mikä radiossa soineena vaikutti tämän nuoren miehen ostopäätökseen. Vaikka pari karkkipäivää saattoi jäädä tämän sijoituksen vuoksi pitämättä, niin kyllähän tämän albumin sisältö antoi enemmän nautintoa kuin sata karkkipäivää yhteensä. Tuli todellakin rahoille vastinetta! Ai niin, sellainen hassu yksityiskohta pitää mainita, että kun tällä albumilla on se ”Jeesus tulee” -biisi, niin en silloin 11-vuotiaana poikasena ymmärtänyt sanojen ironista merkitystä. Luulin oikeasti, että nää äijät on uskovaisia tai muuten vaan haluavat laulaa Jeesuksesta.”

3. Accept – Balls to the Wall:

”Serkkupoika Lahdesta (terveisiä Ristolle) esitteli minulle ”Asseptin” tuotantoa 80-luvun puolenvälin tietämillä. Kuuntelimme Udon kirkumista pakkotoistolla ikivanhasta kasettimankasta pokerin, sökön ja muiden korttipelien ohessa kotipaikallani Sonkajärvellä. Ja mikäpäs siinä oli kuunnellessa, mahtavaa musiikkia koko albumi pullollaan! Enpä olisi tuolloin uskonut, että olisin joskus omalla bändilläni kyseisen kultakurkun kanssa yhteiskiertueella ja hän laulaisi meidän albumilla.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

4. Metallica – Master of Puppets:

Lazy Bonez’in toisen kitaristin Markku Mähösen kanssa koluttiin nuoruudessa samat yläasteet ja lukiot. Markun ja muiden kavereiden kesken vaihdettiin usein C-kasetteja, joita edelleen kopioimalla itse kukin kartutti omaa musakirjastoaan. Markulta sain lainaan tämän Metallican mestariteoksen. Tämä oli oikeesti kova, lähes liiankin rajua kamaa ensalkuun. Metallican kuuntelu on jäänyt nykyään varsin vähälle. Ei voida kuitenkaan vähätellä kyseisen orkan vaikutusta niin minuun kuin miljooniin muihin ihmisiin tällä planeetalla.”

5. Black Sabbath – Heaven and Hell:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Pläräilin naapurissa asuneen kaverin levypinkkaa joskus 80-luvulla. Lähes syntinen levynkansi tupakkaa polttavine ja korttia pelaavine enkeleineen houkutti tutustumaan myös sisältöön tarkemmin. Voi veljet! Ihan hiton kova kokonaisuus, joka soikin siitä lähtien vanhassa mankassani LP:ltä kopioituna versiona pakkotoistolla sillä seurauksella, että lopulta mankka imaisi nauhan sisäänsä. Ilmeisesti tykkäsi?!”

Loppuun vielä kuunneltavaksi Jaakko Kauppisen yhtyeen Lazy Bonezin kappale ”Sweet Girl” yhtyeen tuoreelta ”Alive” -albumilta:

Luetuimmat

Uusimmat