Vaikutteeni albumeina: Marko Saarinen / Dead Samaritan

OLYMPUS DIGITAL CAMERATampere/Hämeenlinna -akselilla vuodesta 2009 asti operoinut thrash metallin ja death metallin välimaastoon musiikillisesti sijoittuva Dead Samaritan julkaisee uuden ”The Devil Tunes” nimeä kantavan albuminsa syyskuun 12. päivä. Kaaoszine tavoitti sähköpostin välityksellä yhtyeen kitaristina toimivan Marko Saarisen ja pyysi miestä nimeämään meille viisi albumia, jotka ovat toimineet hänelle suurimpana musiikillisena innoittajana. Lue lisää nähdäksesi Markon valinnat sekä kommentit valintoihin liittyen.

1. Carcass – ”Heartwork”:

”Vaikka nykyisin moni dissaa levyä syypäänä ns. Göteborg-skenen syntyyn, mulle se on yksi lysti. Carcass kolahti jo Reek of Putrefactionilla, mutta joka levyn myötä bändi otti askeleita eteenpäin. Tällä teoksella vaan sitten kaikki napsahti kohdalleen: poskettoman tuhdit ja hyvät riffit, klassisesta rockista runsaasti ammentavat liidikitarat, ja tietysti itse biisimateriaali, joka tarjoilee likimain kaikenlaista mitä nyt vaan death metalin sisällä äkkiseltään mieleen tulee. Silti käsissä on tosi hieno kokonaisuus, ja tämän levyn ottaisin autiolle saarelle jos vain yhden valita saisi.”

2. Death – ”Leprosy”:

”Chuck Schuldinerin tekemiset Deathin parissa on olleet aina pirun merkittäviä, ja vaikka koko diskografia uppoaa kybällä, Leprosy on yhä numero uno. Tässä mentiin jo piirun verran selkeämpään suuntaan ekan levyn touhuista, mutta ote on silti raaka. Jotenkin bändin puhdas death metal -kausi huipentui timanttiinsa jo tässä vaiheessa uraa. Pääosassa on ilman muuta järkyttävän kovat, klassiset riffit, joiden kynäilemisessä Chuck oli ihan omaa luokkaansa. Kuunnelkaa vaikka Pull the Plug, Left to Die ja nimibiisi, jollette muuten usko. Vähemmästäkin sitä on lauettu.”

3. Deathrow – ”Riders of Doom”:

”Deathrow on yksi niitä rakkaimpia thrashbändejä penska-ajoilta jo ihan siksi, että muinoin 16-kesäisenä finniviljelmänä sain rumpali Markus ”Suomi” Hahnilta kirjeen, jossa oli mukana kaikkea kivaa fanikamaa kuten kiertuevihkonen, tarra, pikkujuliste jne. Tämä eka levy, joka tunnetaan myös Satan’s Giftinä ja jona versiona mä tämän älpyn ostin, on harmittavan aliarvostettua Saksa-paahtoa, ja henkilökohtaisesti eniten tässä huomio kiinnittyy melodisiin sooloihin. Eihän juuri missään muussa thrashbändissä vedetä noin hienoja, sävellettyjä sooloja kuin mitä Deathrow varsinkin kahdella ekalla levyllä soitti. Tämä on myös kasaribändeistä likipitäen ainoa merkittävä, joka ei ole palannut koskaan takaisin vaikka kyselty on. Siitä isot rispektit!”

4. Dead Kennedys – “Fresh Fruit for Rotting Vegetables”:

”Omalla soittouralla tuo punkpuoli on tullut tutuksi mm. Sharpeville-aikoina, ja niin kova juttu kuin D-biittikama on aina ollut, isoin vaikuttaja on silti Dead Kennedys. Bändi vaan kuulostaa tänäkin päivänä aivan omanlaiseltaan, ja oli oikeasti taitava, sanoisi Bruce Dickinson mitä tahansa. Jello Biafran ilkkuva, joskus suorastaan maaninen laulutyyli ja loistavat sanoitukset, East Bay Rayn rockabillyyn kallistuvat kitarahommelit ja timanttinen rytmiryhmä yhdessä energisen biisimateriaalin kanssa on jotain sellaista, mitä punkissa ei mun mielestä ole vieläkään pystytty ylittämään. Jos funtsii millaisessa ilmapiirissä 70-luvun lopun jenkkilässä elettiin, voi kuvitella miten iso keskisormi tämä levy niiden valtaapitäville silloin oli.”

5. Accept – “Balls to the Wall”:

”Perinteisen hevin puolelta tärkein on aina ollut Accept, eikä se ole mihinkään näinä udottomina aikoina muuttunut. Vaikka rakkain levy bändiltä lienee Breaker, Balls to the Wall on silti vaikuttanut omaan soittohommaan enemmän. Riffit ne tässäkin pääosassa on, mutta Acceptissa on usein tullut ihailtua myös AC/DC-mäisen tiukkaa ja tarkkaa groovea. Lisäksi on sitten ne huikean tarttuvat laulumelodiat. Jotenkin tällä levyllä kaikki klassiset Accept-osaset on kohdallaan, sillä kiekko on täynnä pelkkiä koviksia, mutta Head Over Heels ja Turn Me On siellä kirkkaimpina tähtinä loistavat. Levyssä on palleja monellakin tasolla, meinaan kenellä muulla olisi vielä vuonna 1983 ollut kanttia vetää kanteen joku karvajalkainen nahkamörkö, poseerata itse ilman paitoja käsikynkässä, ja laulaa Lontoon nahkapojista?”

Bändin oman näytteen ”Darkness Brings the Beast” kappaleen muodossa tulevalta ”The Devil Tunes” albumilta voit kuunnella tästä:

Kommentoi julkaisua