Vaikutteeni albumeina: Sami Haavisto / Blood Ceremony Films

Elokuvaohjaaja Sami Haavisto vaikuttaa olevan kovin kiireinen mies nykyään. Kotimaisia kauhuelokuvia julkaisevan Blood Ceremony Filmsin pyörittämisen lisäksi on mies avannut vastikään oman kauppansa Horror-Shopin Helsingin Sörnaisiin. Kiireistään huolimatta Sami kuitenkin ehti vastata Kaaoszinen kyselyyn hänelle sydäntä lähellä olevista albumeista, ja mielenkiintoisen listanhan herra väsäsi. Tsekatkaahan lista ja käykää tutustumassa miehen kauppaan!
1. – ”The Number Of The Beast”

Tästä ei ole epäilystäkään etteikö kyseisellä lätyllä ja varsinkin sen nimikkokappaleella olisi ollut helvetillistä merkitystä kaikkeen siihen, mitä tulin tekemään jatkossa. Bändin kansitaide oli vähintään yhtä kiehtovaa, kuin itse musiikki ja ystävien farkkutakkien selkiin tuli piirrettyä ties minkä moista Eddietä (ei meidän suunnalla ollut varaa ostaa hienoja selkämerkkejä). Led Zeppelinin vinyyleiden soitteleminen väärinpäin tämän albumin jälkeen tuntui melko lapselliselta puuhalta ja sielu oli myyty Saatanalle sillä hetkellä kun tämä raita pääsi ilmoille.

2. – ”Them”

”Them” oli kauhudiggarin taivas. CD-formaatissa, juuri ennen armeijaa hankittu kiiltävä hopeakiekko oli jotain, mikä potkaisi maiharit jalasta! Kokonaisten kauhutarinoiden mahduttaminen levylle ei ollut entuudestaan tuttua ja kuulokkeet korvilla niiden kieroihin fiiliksiin oli upeaa vaipua. King Diamondin sekä Mercyful Faten levyt ja kappaleiden sanoitukset ovat toimineet innoittajana monille maalauksilleni ja niiden vaikutus yltää elokuvatuotantooni vielä tänäkin päivänä -viimeisimmän elokuvan päähenkilön nimi on yllättäin Melissa ja pieni kieroon kasvanut palvelijatar kantaa nimeä Abigail.

3. – ”Strid”

Strid tai tarkemmin black metal genre yleensäkin on varmasti musiikillisesti kaikkein suurin vaikuttaja siihen, mikä on ohjannut ”uraani”. Kymmenet eri bändit ovat pitäneet sanoituksillaan ja synkillä fiiliksillään huolen siitä, että aurinko ei ole paistanut maalauksissa, elokuvissa eikä muussakaan tuotannossa. En pysty muistamaan, mikä oli ensimmäinen levy tai bändi mikä black metallin syliin johdatti, mutta Bändi nimeltä Strid nousee toistuvasti levylautaselle silloin, kun haluan vaipua melankolian mustaan suohon ja löytää fiiliksiä hiukan ahdistuneempiin töihin.

4.Éros Nécropsique – ”Charnelle Transcendance”

Tämä albumi pystyy viemään sellaisiin svääreihin, että sen ei musiikin voimin uskoisi olevan edes mahdollista. Sitä ei edes pysty selittämään. Hämärretty ateljee ja kuoleman läheisyys, jonka suorastaan pystyy aistimaan niskassaan tämän levyn soidessa. Ei, tämä ei todellakaan kaipaa enempää selittelyjä.

– ”Dead Girls Don’t Cry”

Tämä albumi avasi tien aivan uuteen maailmaan, jota paatunut metallisti ei ollut tiennyt olevan olemassakaan. Psychobillyn graafisuus ja kauhutematiikat veivät mennessään ja uskollisen vaimon rinnalle oli ilmestynnyt vaativa rakastajatar. Metallimusiikin kanssa ollaan ikuisesti naimisissa, mutta kauhuboogieita julkeasti viljelevä narttu tuo kieltämättä hieman piristystä siinä sivussa. Sanoitukset ovat vähintäin yhtä synkeitä kuin missä tahansa raskasmetalliyhtyeen murinoissa, mutta ne lauletaan hymyillen ja bisseä kurkusta alas litrakaupalla kaataen. Tämä biisi on jotenkin vaan personoitunut ja olen ottanut sen omakseni – se olen minä!

Kommentoi julkaisua