Vaikutteeni albumeina: Samy Elbanna (Lost Society)

LostSociety2012eKotimainen thrash metallia soittava Lost Society on tällä hetkellä kovassa nosteessa. Yhtyeen debyyttialbumi ”Fast Loud Death” on kerännyt kehuja lähestulkoon jokaisessa saamassaan arvostelussa ja yhtye esiintyikin kesän aikana lukuisilla kotimaan suurimmista festareista. Kesän jälkeen yhtyeen tahti ei ole laantunut vaan yhtye valittiin Children Of Bodomin lämppäriksi heidän seitsemän keikan mittaiselle Suomen rundilleen. Kaaoszine tavoitti sähköpostitse yhtyeen vokalisti / kitaristi Samy Elbannan, joka paljasti meille viisi albumia, jotka ovat hänelle toimineet uran suurimpana vaikutteena tähän asti. Lue lisää nähdäksesi Samyn valinnat sekä perustelut valintoihin liittyen.

1. Iron Maiden – ”Seventh Son Of A Seventh Son”:

”Minulle suurin bändi ja samalla suurin syy miksi aloitin kitaransoiton. Tätä levyä olen kuunnellut ja fiilistellyt satoja kertoja ja vielä se pauhaa! Uskomattomat kitaroinnit ja laulut, ja oikeastaan kaikki muukin aivan täydellistä. Tällä levyllä kun kuuntelee kitaroita ja niitä yksinkertaisiakin pikku soolonpätkiä, niin huomaa mitä fiiliksiä voi oikeasti sillä instrumentillä tuottaa; levy on vaikuttanut paljon riffien tekooni ja sooloiluuni. Mielestäni maailman paras levy.”

2. Pantera – ”Cowboys From Hell”:

”Klassikko, siitä ei pääse mihinkään. Tämä levy, ja bändi, on vaikuttanut suuresti musiikillisesti minuun kahdella tavalla: laulupuolella (Phil Anselmo) ja kitarapuolella (Dimebag Darrell). Tämä on taas yksi niitä levyjä jossa jokainen biisi on omalla tavallaan niin perkeleen hyvä ja niitä jaksaa kuunnella tuntitolkulla. Panteran groove-meininki on myös vaikuttanut Lost Society:iin suuresti. Helvetillisen kovat soolot ovat minulle myös kova juttu, olen oppinut paljon tästä. R.I.P. Dime!”

3. Exodus – ”Tempo Of The Damned”:

”Tämä levy jytisee ja vetää turpaan! Gary Holtin ja Rick Hunoltin kitaroinnit ja Steve ”Zetro” Souzan laulut ovat tällä levyllä aivan täydelliset. Levyn sataprosenttinen vihaisuusteema ja riffien voima on hyvin paljon sitä mitä myös omassa musassa diggailen (kuten varmaan on huomattu). Hiton kova levy, tästä paistaa aggressiivisuus läpi ja se toimii!”

4. Iron Maiden – ”The Number Of The Beast”:

”Toinen Maidenin lätty tällä listalla, tämän valitsin kuitenkin koska kyseisen levyn biisi ”The Prisoner” oli ensimmäinen Iron Maiden biisi mitä ikinä kuulin, ja siitä se koko homma sitten lähti. Siinä 7-vuotiaana kun tämmöistä kuuli niin se myös iski kovaa! Levyllä muutenkin on uskomattomia biisejä mm. Hallowed Be Thy Name joita vieläkin vaan jaksaa kuunnella ja ihmetellä miten helvetissä noin hyviä biisejä tehdään! Fuckin’ A!”

5. Anthrax – ”Among The Living”:

”Kovin rässilätty ikinä! Scott Ianin riffeissä on aina ollut sitä jotain, vaikka olisikin maailman yksinkertaisin riffi niin sen saa kuulostaan erittäin massiiviselta ja ei tee muuta mieli kuin heiluttaa päätä ja juosta päin seinää. Tämä oli myös yksiä ensimmäisiä rässilevyjä mitä ikinä kuulin, ensimmäinen kuulemani biisi taisi olla ”Caught In A Mosh”, josta ei tule muuta kuin hyvä fiilis! Levy toimii myös perinteisenä stadiinmenolevynä, aina!”

Lopuksi vielä yhtyeen debyyttialbumi tuosta soimaan:

Kommentoi julkaisua