Vainaja – Kadotetut

Kirjoittanut Janne Partanen - 14.6.2014

90-luvun death metallia sangen synkällä otteella soittava Vainaja julkaisi debyyttilevynsä alkuvuodesta 2014. ”Kadotetut” sisältää levyllisen raskasta mäiskettä, jonka taustalle on keksitty sangen erikoinen tarina; levy kun kertoo kolmen okkultistisen kirkon jäsenen salaisista seremonioista ja saarnoista. Tarina tuodaan pintaan promokuvien, sanoitusten ja biiseissä olevien ääninauhojen avulla. Mielenkiintoinen idea, joka on toteutettu hyvin.

Vainaja paukuttaa ääriraskasta death metallia, jossa ei ole sen kummempia hyppyjä muihin genreihin. Poljento vaihtelee hitaan ja keskitempoisen välillä ja kappaleisiin on saatu kivasti groovea mukaan. Vokalisti Wilhelmin ulosanti on kuin suoraan haudanpohjalta, mutta yllättävän selkeätä korinaa on tarjolla. ”Kadotetut” sisältää yhdeksän raitaa, joista kaksi on uhrattu introlle, yksi outrolle ja yksi toimii väliosana. Kaikki kolme kappaletta tuovat levyn teemaa ja tarinaa esiin, joten ne ovat paikkansa ansainneet. Biisien sanoituksissa seikkaillaan vääristyneen kristinuskon seurassa, joka taas sopii hyvin bändin raskaaseen poljentaan. Levyn todellisia helmiä ovat heti levyn alkuun tuleva ”Väärän Ristin Valtakunta” sekä tiukalla riffillä alkava ”Verinen Lähde”.

Vainaja vaatii useamman kuuntelun, jotta siihen pääsee kunnolla sisälle. Tämän bändin kanssa suosittelen lukemaan biisien sanat läpi, jotta levyn tarinan sisäistää kunnolla. ”Kadotettu” vaati myös paljon keskittymistä alkuun, joten mitään kevyttä taustamusaa ei ole tarjolla. Isot plussat sopivan vakalla otteella tehdystä teemasta ja oikeasta asenteesta. Pirun kovaa death metallia tarjoilee Vainaja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:
01. Lankeemus
02. Väärän ristin valtakunta
03. Kahleiden kantaja
04. Valon lapset
05. Henkikaste
06. Verinen lähde
07. Risti kädessäni
08. Viimeinen tuomio
09. Kadotettu

https://www.facebook.com/vainaja

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat