Väisty syrjään jaakon päivät! Pietarsaari Open Air 2019 on täällä jo!

12. heinäkuuta 2019 järjestettiin Pohjanmaallakin pitkästä aikaa uusi tapahtuma, joka kantoi tällä kertaa nimeä Pietarsaari Open Air. Rannikkokaupunki Pietarsaaressa paikkakunnan suurin juhla vuodesta toiseen on yleensä heinäkuun loppupuolella järjestettävä, viikon mittainen Jaakon Päivät -tapahtuma, joten on hieman yllättävää, että näin iso tapahtuma on vähän aikaisemmin. Tässähän menee lähialkuasukkaana ihan sisäinen tapahtumakello sekaisin.

Tapahtumapaikka oli monelle paikalliselle vanha tuttu, Pietarsaaren Keskuskenttä (FF Jaron kotikenttä), jonka nurmea kansoittivat tuhannet musiikin ystävät viimeksi vuonna 2015, kun paikalla oli itse Scorpions, mutta mennäänpä nyt vihdoinkin tähän tapahtumaan. Pietarsaaren Keskuskentälle oli ennakkoon myyty yhteensä yli 5000 lippua, ja muutama päivä ennen porttien aukeamista VIP-lippujakin oli jäljellä enää parikymmentä kappaletta, joten tapahtumaan oli todellakin odotettavissa juhlakansaa. Mikäpä siinä ollessa, kun valtaosa ihmisistä on seudulla kesälomalla ja vieläpä viimeisiä päiviä, otetaan siis kaikki irti.

Ohjelmaan oli merkitty porttien aukeamisajaksi 16:00, ja että illan ensimmäinen esiintyjä One Desire aloittaisi jo vartin yli. Näin ei kuitenkaan päässyt käymään, vaan odotettiin vielä reipas vartti, että André Linmanin luotsaama (ja rumpali Ossi Sivulan perustama) yhtye pääsisi avaamaan juhlallisuudet. Keikka oli vallan mainio, ja väkeäkin alkoi kerääntyä alueelle mukavasti jo varhaisessa vaiheessa. Yhtye kärsii tällä hetkellä siitä, että esitettävää materiaalia on vain yhden albumin verran, mutta siihen pitäisi tulla lähitulevaisuudessa muutosta. Alue puolestaan kärsi tapahtuman äänentoiston suhteen hieman siitä, että paikka paikoin ääni kiersi ja pomppi mielenkiintoisesti kentän laidalla olevan betonisen istumakatsomon ja ympäröivän asuinalueen rakennelmien kautta. Tämä oli huomattavissa etenkin tapahtuman alussa, kun ihmisiä oli vähemmän paikalla.

Ongelma oli kuitenkin väliaikaista ja se ei haitannut menoa, kun ”tennishevibändi” Brother Firetribe otti lavan haltuun.  Oli pienimuotoinen pettymys (ainakin kuvaajakollegalle), että Emppu Vuorinen ei kitaroimaan päässyt Nightwish-kiireiltään. Paikkaajaksi oli saatu nuoresta iästään huolimatta hyvinkin kokenut ja taitava kepittäjä Roope Riihijärvi, joka hoiti tonttinsa todella vakuuttavasti. Vuonna 2017 viimeisimmän albuminsa julkaissut yhtye on omaan korvaani hyvin rutinoitunut sakki, joka ei ota itseään turhan vakavasti ja selkeästi nauttii esiintymisestä. Tennislegenda Veli Paloheimon mukaan nimetty yhtye viihdytti rannikkokaupungin juhlakansaa kahdeksan biisin verran. Hieman yllätyksetöntä settilistaa toki rajoittivat aikarajat. Tämä kuitenkaan ei haitannut pätkääkään festivaaliyleisöä, joka otti kaiken irti auringonpaisteesta, ja paikka paikoin nurmelle oli perustettu jopa pieniä piknik-seurueita.

Rehellisyyden nimissä on mainittava, että illan kolmas esiintyjä, walesilainen reggae-metallilla kansaa ilahduttava Skindred oli itselle täysin uusi tuttavuus. Nimen olin kyllä kuullut useasti ja muutaman biisin sieltä täältä, mutta mitään mieleenpainuvuutta yhtye ei ollut pääkopassani saavuttanut. Tähän seikkaan tuli välitön muutos, kun keikan alkuintrona soitetun AC/DC:n ”Thunderstruckin” jälkeen bändi saapui lavalle, ja toisen intronauhan pyöriessä yhtyeen laulaja Benji Webbe konttasi lavalle. Yleisökin pääsi alkuihmetyksestä vähintään kolmannen biisin jälkeen, ja yhtye pompotti ja laulatti jengiä kuin viimeistä päivää. Skindred oli oikein iloinen yllätys. Siispä ehdoton suositus mennä ennakkoluulottomasti katsastamaan bändi livenä, jos vaan nurkille suinkin osuu!

Sitten olikin Pietarsaari Open Airin isojen nimien aika, joista ensimmäisenä vuorossa oli kasarijätti Europe. Istumakatsomokin alkoi täyttyä ihmisistä ilahduttavasti, kun jo miehen ikään tullut Joey Tempest rokkikukkoili itsensä lavalle. Tässä vaiheessa oli selvää, mitä yhtyettä ihmiset olivat tulleet katsomaan ja ymmärtäähän sen, kun ollaan suomenruotsalaisella alueella. Yleisöä oli kentälle pakkautunut tässä vaiheessa huomattavasti enemmän omiin osastoihinsa kuin illan pääesiintyjän Whitesnaken aikana. Oli valtavan mahtava fiilis nähdä livenä vihdoin ja viimein legendaarinen yhtye ja kuulla ”The Final Countdown” hyvinkin virkeän ja viriilin Joey Tempestin laulamana.

Ilkeästi takaoikealta lavalle päin paistanut aurinko oli viimein laskeutumassa tosissaan, kun illan päätti Whitesnake. David Coverdale jaksoi hymyillä, naureskella ja huudattaa yleisöä vankalla kokemuksella ja rutiinilla. Kitaristit Reb Beach ja Joel Hoekstra vetivät kunnon poseerauksia yleisön lisäksi myös kuvaajille ja ilmeistä päätellen olivat hyvinkin mielissään, että paikalle oli tullut show’ta todistamaan lopulta yli 7000 ihmistä. Harmittavasti rumpali Tommy Aldridge oli piiloutunut massiivisen rumpusettinsä taakse ja Michael Devin (basso) jäi taustavaikuttajaksi lavaesiintymisen puolesta, mutta tämä ei todellakaan vaikuttanut itse keikkaan ja sen ulosantiin millään tapaa – ammattimiehet kun hoitavat, se vaan toimii.

Uudelta ”Flesh & Blood” (2019) levyltäkin kuultiin kolme kappaletta: ”Hey You (You Make Me Rock)”, ”Trouble Is Your Middle Name” ja ”Shut Up & Kiss me”. Muuten keikka oli täynnä klassikoita ja hittikimaraa. Sanon tämän aina, mutta tässä se pitää paikkansa vielä enemmän kuin 100-prosenttisesti: ihan varmasti paikalle bändiä todistamaan tulleet saivat sen, mitä tilasivat!

Pietarsaari Open Air järjestettiin kyseisellä nimellä ensimmäistä kertaa ja se ylitti jopa järjestäjien odotukset yli 7000 kävijällään. Parantamisen varaa varmasti on, etenkin vessa- ja anniskelujonojen lyhentämiseksi. Tapahtuma oli jaettu lippujen osalta kolmeen osastoon, joista ns. Golden Circle -lipun ostaneet pääsivät lähemmäs lavaa, VIP-lipuilla pääsi vielä katetulle teltta-alueelle syömään ja loput saivatkin olla kaikkialla muualla. Näppärä aitausratkaisu ja lippuhinnoittelu näkyivät, sillä edellä mainittu Golden Circle -alue ei tullut missään vaiheessa täyteen saakka. Oli hieman outoa liikkua alueella, joka oli lähimpänä esiintyjää, mutta se ei ollut täyteen ahdettu, eli jopa kameran ja laukun kanssa siellä sai liikkua melko helposti ilman järkyttävää tungosta. Karsinointi ja lippujaottelu aiheuttivat ilmeisesti ongelmia esimerkiksi pyörätuolilla liikkuneille katsojille, jotka eivät saaneet tarvittavaa katsekontaktia lavalle saakka etäisyyden ja korkeuden vuoksi, mutta tämä jäi vararaportoijalta täysin huomaamatta.

Merkkaripisteelläkin kävi kuhina jatkuvalla syötöllä, eikä aikaakaan, kun Whitesnaken nimmaroidut kiertuekirjat ja levyt olivat loppuunmyytyjä, mutta Whitesnake-kiertuepaitojen lisäksi myös muiden esiintyjien tavaraa meni ilahduttavia määriä. Ja olihan tapahtumassa myös ruokaa, pikkupurtavaa, kahvia JA mikä tärkeintä: metrilakua!

Eniten nurinaa jälkikäteen kansassa aiheutti kuitenkin Erja Lyytisen esiintyminen tapahtumassa. Järjestäjälle oli tarjoutunut mahdollisuus hankkia ”Lyytiskä” esiintymään tapahtumaan, mutta häntä ei ollut mahdollista sovittaa kuin VIP-teltan alle, jonne ei siis päästetty muita kuin VIP-lipun ostaneita. Edes kuvaajat eivät nähneet vilaustakaan Lyytisen kitaroinnista. Minkäs sille voi – järjestäjääkin täytyy toki ymmärtää siinä, että jos on mahdollisuus bookata maan tunnetuin naiskitaristi, siihen on tartuttava.

Ottaen huomioon, että tapahtuma on likipitäen keskellä kaupunkia, oli se järjestetty kaiken kaikkiaan onnistuneesti – Pietarsaari Open Air oli yleisilmeeltään menestys joka suhteessa (sää, kävijämäärät ja huippuesiintyjät). Toivon kipinä elääkin isosti, että tapahtuma saisi jatkoa tulevaisuudessa.

Teksti: Jarmo Hänninen Photography
Kuvat: Sini Sulkakoski Photography & Jarmo Hänninen Photography