Vaisu paluu juurille – arviossa Morbid Angelin ”Kingdoms Disdained”

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 29.12.2017

Kukaan ei voine kiistää veteraaniyhtye Morbid Angelin ansioita kuolonmetalin saralla. Yhtye on julkaissut vuosikymmenten aikana monia musiikkityylin arvostetuimmista teoksista, vaikka hutejakin on eksynyt sekaan: varsinkin edellinen täyspitkä “Illud Divinum Insanus” vuodelta 2011 oli kokeellisemman tyylinsä vuoksi monelle hankala pala purtavaksi. Sen vuoksi onkin piristävää huomata, että menneisyydelle tehdään nyt kunniaa parillakin tavalla. Ensinnäkin bändin sisäisen tuolileikin seurauksena kokoonpanoon tekee paluun basisti-vokalisti Steve Tucker, jonka edesottamuksia yhtyeen riveissä kuultiin edellisen kerran “Heretic”-albumilla. Toiseksi “Kingdoms Disdained” on tyylipuhdas death metal -julkaisu, joka tarjoaa reilun kolmevarttisen ehtaa ja perinteistä kuolonmetalia, josta on karsittu kaikki ylimääräinen pois.

Herkullisista lähtökohdista huolimatta “Kingdoms Disdained” on varsin ristiriitainen tekele. Vaikka yhtyeen paluu perinteisempään ilmaisuun on toteutettu tinkimättömällä ammattitaidolla, jättää biisikattauksen laatu toivomaan paljon parempaa, eikä albumi lähde kunnon lentoon oikein missään vaiheessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Harmistusta lisää entisestään se, että “Kingdoms Disdained” aloittaa turpajuhlat vakuttavasti “Piles of Little Arms” -pieksännän myötä. Kappale kohoaa helposti albumin parhaimmaksi vedoksi – moneen taipuva esitys on juuri sitä, mitä yhtyeen vanhemman tuotannon ystävät voivat vilpittömästi suitsuttaa. Loppulevy puolestaan tyytyy suhteellisen mielikuvituksettomaan ilmaisuun, josta löytyy toki vihaista räimettä täysien pisteiden edestä, mutta jossa muistettavat kappaleet loistavat poissaolollaan. Sekaan on tästä huolimatta mahdutettu muutama kohokohtakin, joista erityisesti “The Pillars Crumbling” -siivu vimmaisine riffitulituksineen, ja tuskallisen hitaasti louhiva “Garden of Disdain” onnistuvat nostamaan kiekon pisteitä.

“Kingdoms Disdained” herättää pakostakin ajatuksen, että Morbid Angel on päästänyt itsensä liian helpolla. Mielikuvaa yhtyeestä, joka haluaa kuitata edellisen albuminsa omituisuudet paluulla tutumpaan ilmaisuun musiikin laadun ollessa sivuseikka, on hankala välttää. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että kaikesta puisevuudestaan huolimatta yhtyeen intensiivinen metalivyörytys on monelta osin perushyvää mättöä, jonka rosoinen soundipuoli uhkuu yhtyeelle ominaista synkkää energiaa. Totaalisesta mahalaskusta ei siis voida puhua: parempaankin olisi varmasti ollut rahkeita, sillä valitettavan vähän niitä ikimuistoisia hetkiä on saatu ujutettua joukkoon.

6+/10

Kappalelista:
1. Piles of Little Arms
2. D.E.A.D.
3. Garden of Disdain
4. The Righteous Voice
5. Architect and Iconoclast
6. Paradigms Warped
7. The Pillars Crumbling
8. For No Master
9. Declaring New Law (Secret Hell)
10. From the Hand of Kings
11. The Fall of Idols

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat