Väkevää pakanallista black metalia, josta saisi hiomalla todellisen timantin – arviossa Isengrimin ”Maailmantappaja”

Kouvolalainen black metal -yhtye Isengrim julkaisi ”Maailmantappaja”-nimeä kantavan kolmannen albuminsa 11.11.2021. Omalla kohdallani tämä on ensimmäinen kosketus vuonna 2004 perustetun yhtyeen tuotantoon, ja monelta osin onnistunut sellainen. Heti alkuun on ylistettävä, miten raikas albumi on konseptina. Skandinaavista mytologiaa suomeksi laulettuna, kristallinen mutta black metalille uskollinen äänimaailma, rohkeus rikkoa perinteisen black metalin raameja sekä aivan upea kansitaide, joka kruunaa tämän jylhän vision. Olen tunnustuksellinen perinteisen toisen aallon black metalin fanittaja, mutta tämä herättää mielenkiintoni pelkästään hyvässä mielessä.

Myönteinen vaikutelma jatkuu, kun pistän levyn soimaan. ”Intro – Ajattomasta tyhjyydestä” avaa virtauksen kohti muinaista viisautta, ja ”Kuilun lapset” maalaa visioita elämän syklisestä luonteesta skandinaavista mytologiaa mukaillen. Jälkimmäisessä teoksessa kuullaan kansallissoitintamme kanteletta, mikä on omiaan herättelemään muinaisuskoa. Kanteleella soitettu melodia on hento ja herkkä, mikä on hieno kontrasti albumin rujommalle ilmaisulle sekä uhkaavalle nimelle. 

Jo tässä vaiheessa tulee selväksi joitain muitakin albumin ehdottomista vahvuuksista, nimittäin sanoitukset ja niiden monipuolinen tulkinta. ”Kuilun lapset” -kappaleessa kuullaan kolmen minuutin aikana särölaulun erilaisia sävyjä, tyylitajuisesti ajoitettua taustalaulua sekä hennon tunteellista puhdasta tulkintaa. On selvää, että kunkin tekstinpätkän kohdalla on mietitty, mikä on paras tapa tuoda juuri nämä sanat eläväksi. Sanoitukset itsessään ovat taas miellyttävää luettavaa vaikka ilman musiikkiakin. Olkoon saatanallisuus sitten kuinka erottamaton osa black metalia hyvänsä, on virkistävää kuunnella albumia, jolla pimeyden ruhtinasta ei mainita kertaakaan nimeltä. Kultainen keihäs, liekeissä hohkaava maailmanpuu ja Ragnarökin taistelu eivät kalpene genren perinteisen tematiikan rinnalla.

”Kunniakkaasti kaaduin sinulle, silmäpuoli”

”Vanha saarni” marssii esiin sankarillisella keskitempolla, jota ei liene tavatonta verrata Bathoryyn ja Moonsorrowiin. Kappaletta kantavat ennen kaikkea energiset laulusuoritukset ja koukuttavasti sijoitetut melodiat. Sävellys- ja sovitustyö ylipäätään loistaa raikkaalla, mutta ei turhan kikkailevalla otteellaan.

”Gungnir” jatkaa sankarillista tunnelmaa, lisäten keitokseen vahvoja sävyjä perinteisestä skandinaavisesta black metalista. Ensimmäiset riffit vievät mielleyhtymät Taaken ja varhaisen Gorgorothin suuntaan. Ehdoton kohokohta on kuitenkin lennokas ja väkevä kertosäe, joka iskee samanlaisella voimalla kuin kappaleen aiheena oleva kohtalon keihäs. 

Erikseen on mainittava myös hitaampaan tunnelmointiin keskittyvä ”Loimussa”, jonka haikea ja voitokas tunnelma kuvaa uskottavasti kuoleman kohtaamista vailla pelkoa. ”Kunniakkaasti kaaduin sinulle, silmäpuoli”, kappaleessa lauletaan. Jos ”Gungnirin” kertosäe on kuin adrenaliinintäyteinen sotahuuto, tämän kappaleen kohdalla liikutaan jopa herkistyttävissä sfääreissä. Tunnelmasta tulee monella tapaa mieleen hyvinkääläinen Kalmankantaja, joskin kappaleella on selkeästi oma äänensä.

Kaikki ”Maailmantappajan” kappaleet eivät ikävä kyllä yllä samalle tasolle. Toisaalta mukaan ei mahdu selkeitä pohjanoteerauksiakaan, vaan kussakin kappaleessa on puhuttelevia elementtejä. ”Kolmas”-kappaleessa on turhan monta riffiä, jotka eivät yllä samalle tasolle albumin parhaan materiaalin kanssa. Toisaalta kertosäkeen koskettimilla kirkastettu melodia on albumin parhaita hetkiä. 

”Ormr”-kappaleen pahaenteinen marssi, tai pikemminkin maailmankäärmeen lailla kiemurtelu, on lässähtää kuoro-osuuteen, joka on liian monotoninen ja kaipaisi voimaa tulkintaansa. ”Jäisten virtojen joutsenessa” puhdas laulu on hoidettu varsin miellyttävästi, mutta kappale tuntuu liian pitkältä ottaen huomioon, että sen pääriffi ei ole sieltä innovatiivisimmasta päästä. 

”Näin vaipuu laulu suuren Pohjolan”

Kaunis akustinen välisoitto ”Naglfari” saattaa albumin loppuhuipentumaansa, kahleistaan vapautuneeseen ”Maailmantappajaan.” Kauttaaltaan jylhä ja verinen veto tekee täyttä oikeutta myytille Ragnarökin maailmanlopusta. Toisin kuin joissakin muissa kappaleissa, myös nopeat osuudet ovat mainioita. Ei voi kuin ällistyä, miten hienosti kappale kehittyy tarinan mukana. Mukana on myös säkeitä, jotka ovat selkeästi kantaisä Odinin lausumia. Jossain muussa kontekstissa tällainen voisi tuntua naurettavalta, mutta nyt uskon kaiken täysillä. ”Näin vaipuu laulu suuren Pohjolan”, vain herätäkseen uuteen sykliin, kun ”Maailmantappajan” viimeiset sävelet yhtyvät alun ajattomaan tyhjyyteen.

”Maailmantappaja” ei ole täydellinen albumi, mutta puutteistaan huolimatta se onnistuu loihtimaan fantastisia tunnelmia ja varteenotettavia pakanallisia black metal -kappaleita. Tiivistäminen olisi tehnyt hyvää, sillä nyt heikompien ja parhaiten sytyttävien osuuksien välinen ero on helposti huomattavissa. Toisaalta tämä vihjaa siihen, että yhtye olisi kyllä pystynyt hiomaan epäkohdat pois. Albumia voi joka tapauksessa suositella heille, joita skandinaavinen mytologia ja pakanallinen black metal puhuttelevat.