Valient Thorr – Old Salt

Kirjoittanut Tia Salmela - 27.7.2016

Vuonna 2000 perustettu Valient Thorr on yhdysvaltalainen yhtye, joka soittaa hard rockin ja southern rockin sekoitusta. Kyseinen yhtye on viime vuoden puolella kiinnitetty Napalm Recordsille ja tällä kertaa arvostelussa oleva ”Old Salt” onkin yhtyeen ensimmäinen isomman levy-yhtiön kautta julkaistava albumi. Valient Thorr on julkaissut jo kuusi albumia, joista viimeisin ”Our Own Masters” on julkaistu vuonna 2013. Heinäkuun lopussa julkaistava ”Old Salt” on siis kyseisen poppoon seitsemäs lätty.

Albumin avaa ”Mikakuru”, joka menee suoraan asiaan ja jättää kuuntelijan hämmentyneeksi. Ensimmäisellä kuuntelukerralla ei vain pysty päättämään, mitä mieltä tästä kappaleesta oikein voisi olla. Kuuntelukertojen karttuessa sieltä kyllä paljastuvat ne hyvinkin omalaatuiset ominaisuudet, joista jokainen voi itse päättää, ovatko ne hyviä vai ei. ”Lil Knife” jatkaa suhteellisen samoilla linjoilla, ainakin tunnelman puolesta, edellisenä tulleen avausraidan kanssa. ”Lil Knifen” kertsi on tämän raidan kohokohta, joka erottautuu mukavasti bluesahtavasta säkeistöstä.

”Cut and Run” vaikuttaa varsin lupaavalta ja sen intro kumartaakin loistavasti bluesrockille. Tunnelman kuitenkin onnistuvat pilaamaan epämääräiset huudot, jotka kuitenkin (onneksi) muuttuvat säkeistöön siirryttäessä ihan peruslaulannaksi. ”Cut and Run” ei kuitenkaan oikein onnistu vakuuttamaan ainakaan tätä kuuntelijaa, toisin kuin ”No Count Blues”, joka tekee vaikutuksen Peer Günt -tyylisellä meiningillä. ”The Trudge” puolestaan on hieman erilainen kuin ”No Count Blues”. Kappale on rauhallisempi kuin muut tähän asti kuullut, muttei kuitenkaan mitään ”lässynlää”-tavaraa: meno pidetään miehisen rauhallisena kappaleen alusta loppuun. ”The Trudge” täydentää omalla tyylillään ”Old Saltin” sisältöä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Worm Up” palaa taas siihen tuttuun meininkiin, jota tavataan albumin avausraidalla ”Mikakurussa”, kun taas ”Spellbroke” on jonkinlainen rakkauslaulu ilman balladia. Raidalla kahdeksan majaileva ”Linen Maker” on tämän albumin suurin yllätys. Se on instrumentaaliveto, joka rauhoittaa korvia, jotta kuulija jaksaisi taas albumin loppuun asti. Ja lepoa korville tarvitaankin, sillä rauhoittumisen jälkeen meno yltyy täysin sekavaksi, kun ”The Shroud” ei ihmettele vaan tarjoaa waltarimaista meininkiä. Tunnelma muuttuu jälleen hieman kevyemmäksi, kun radioystävällisempi ”Looking Glass” tarjoaa tyydytystä korville. Tästä albumin parhaimmasta kappaleesta siirrytään ”Old Saltin” päätösraitaan ”Jealous Gods”, joka päättää albumin kuin seinään.

Kaiken kaikkiaan ”Old Salt” sisältää hyvää perusrokkia retrosoundilla varustettuna, mitä on kevyt kuunnella. Jotain säväyttävää kuitenkin olisin sinne sekaan kaivannut, sillä tuntuu, että tämä kategoria alkaa olla nähty ja kuultu, eikä yhtye tuo siihen mitään muuta uutta kuin lisää partaa ja hauskoja musiikkivideoita. Täysin kammottavaa täytebiisiä tältä albumilta ei löydy, mutta ei myöskään sitä helmeä, jota kuuntelisi jatkossakin ihan mielellään. Kappaleet ovat siis suhteellisen samalla tasolla. Jos ihan perusrock iskee, saattaa tämä albumi olla sinun juttusi.

7/10

Kappalelista:
1. Mikakuru
2. Lil Knife
3. Cut and Run
4. No Count Blues
5. The Trudge
6. Worm Up
7. Spellbroke
8. Linen Maker
9. The Shroud
10. Looking Glass
11. Jealous Gods