”Välimallin puskurointia” – arviossa Rytmihäiriön ”Surmacore”
Nuo gambinanhuuruisten veritöiden dokumentoijat ja laitapuolen kulkijoiden mielijohteiden tulkitsijat, Rytmihäiriö on julkaissut kahdeksannen studioalbuminsa. Helsinkiläisnelikko on nimennyt kokonaisuuden toiminnalleen uskollisesti nimellä ”Surmacore”. Yhtyeen otteista paistaa edelleen ihailtavan säälimätön meininki, ja vaikka biisit uusimmalla tekeleellään eivät ole sinällään niitä vivahteikkaimpia, puuskuttaa vittuuntunut mutta skarpisti ruhjova yhtyeen ominaissoundi eteenpäin kuin Joe Petagnon piirtämä, muinainen Orgasmatron-veturi. Dan Swanön huolitellun tasapainoiseksi säätämä miksaus tappaa niin talossa kuin puutarhassa. Albumin paras videosingle ”Moottoroitu irtopää” toimii tästä malliesimerkkinä.
Välillä yhtyeen otteista paistaa kuitenkin puuduttavan yksipuolinen ilmaisu, tyhjäkäynti ja ideoiden vaisuus. Komeista videoista huolimatta albumin muina singleinä julkaistut ”Ihan ku jenkeissä” ja ”Viinamäen valioliiga” ovat biiseinä valitettavan vaisua kamaa, vaikka yksittäiset ”Onks tänään aamu vai ilta” -tyyppiset lyriikkalainit pistävätkin hykerryttämään.
Parhautta albumin sisällössä on napakasti takaraivoon iskeytyvät ”Kun mies juo”, ”RHSC”, ”Käärme666” ja ”Gambinaviemäri”. Pitkälti kiitos kyseisten biisien toimivuuteen on vokalisti Unto Helon armotonta mutta lyyrisesti kekseliästä räksyttämistä. Albumin parasta soitannollista antia on kitaristi Perttilän ja rumpali Kosmon yhteispelinä toimittama, edesmenneiden Abbottin veljesten hengessä vahvasti moukaroiva southern metal-tulitus, joka on nykyään yhtyeen tunnusomaisimpia piirteitä, ja joka myös tässä tapauksessa kannattelee yhtyettä sen heikoimpinakin hetkinä.
Mainos päättyy
Albumi on kaksijakoinen. ”Surmacore” ei millään yllä yhtyeen myöhempien aikojen merkkiteoksen ”Todellisuuden mestarin” tasolle, eikä sen huippuhetket myöskään ylitä ”Gambinapsykoosin” ”Osaako huora uida” tai ”Räjähtelevät lepakot” -kaltaisia neronleimauksia hipovia huippuhetkiä. Toisaalta periksiantamattoman reikäpäisyytensä myötä se onnistuu kuitenkin olemaan viimeksimainittua edeltäjäänsä tasaisempi kokonaisuus.
