Vallankumouksen ruokavalio – Klassikkoarviossa King Crimsonin ”Larks’ Tongues in Aspic”

Kirjoittanut Markku Siira - 21.3.2023

King Crimsonin viides studioalbumi ”Larks’ Tongues in Aspic” ilmestyi 50 vuotta sitten maaliskuun 23. päivä. Levy äänitettiin kahden edellisen kuukauden aikana Command- studioilla Lontoossa ja se oli ensimmäinen, jolla soitti Fripp-Wetton-Bruford-Cross- klassikkokokoonpano.

”Larks’ Tongues in Aspic, Part One” on levyn aloittava miltei 14-minuuttinen instrumentaali. Sointusitran saatua sanomansa perille, bändille tunnusomainen hektinen ylinopeus ottaa vallan. Taustan disharmonia, kilinät ja kolinat alleviivaavat, että nyt mennään nerokkuus edellä. Soimaan jäävät hälyäänet johdattavat viulun ja sähkökitaran sisään. Bruford raivoaa tomeilla ja kilkkeellä. Sitten räjähtää koko bändin voimalla, kunnes palataan yksinäiseen viuluun. Fripp häätää pois hetkellisen paluun tekevän mellastuksen mielipuolisella kitarajuoksutuksellaan. Kolmas kerta toden sanoo ja bändi lyö taas korville uuden hyperaktiivisen osakulun voimin. Kuvio muuttuu suoremmaksi, mutta melodia ei. Brufordin symbaalit eivät soi, ne kolisevat. Kuulijan mieli työskentelee ylikierroksilla pysyäkseen hyökyaallon harjalla tai edes tuntumassa. Tauko yllättää. Ainoastaan viulu ja pienet soitinefektit seikkailevat stereokuvassa. Osa on pitkä ja kaikesta edeltävästä riemastuttavasti poikkeava. Yksittäiset rytmittömät kilahdukset jättävät estradin viululle, kunnes yhtye kasvaa täyteen mittaansa ja äänivalli on valmis. Puheääni höpöttää kaukaisuudessa ja bassokitara luo päämelodiaa. Biisi hiipuu hiljaa pois. Tämä on taidetta isolla alkukirjaimella. Ilman teennäisyyden häivääkään.

”Book of Saturday” käynnistyy kitarakuviolla, jota Wetton mukailee hienovaraisesti bassolla. Laulumelodia on yksinkertainen ja kaunis. Frippin takaperoinen kitarasoolo muuntuu saumattomasti viuluksi ja A-osa toistuu samoin elkein kuin alussa. Se antaa tilaa biisin päätösosalle, joka kohoaa majesteetillisiin korkeuksiin. ”Book of Saturday” on hieno kolmeminuuttinen kappale, joka Crimsonin katalogissa on suorastaan poppista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Easy Moneyn” alku on terävän kitarasoundin kuorruttamaa raskasta junttausta. Wetton rallattelee ja bändi lätkii menemään kieroilla rytmeillä, jotka silti svengaavat fysiikan laeista piittaamatta. Kertosäe on kaikessa ytimekkyydessään vain biisin nimen tokaisu. Muu orkesteri tikuttaa rytmihelvettiään taustalla, kun Fripp raastaa itsensä näköistä sooloa melodian kahleista irtautuneena. Brufordin soitossa alleviivautuu miehen jazz-viehtymys ja improvisaatio on suuressa roolissa. Äänimassa ja vaimeampi ilmaisu vuorottelevat lopun lähestyessä. Viimeisten sekuntien hullunnauru kiteyttää biisin luonteen, joka on painava esimerkki hallitusta sekopäisyydestä.

Koko bändi on alusta asti mukana ”Larks’ Tongues in Aspic, Part Twon” raskaassa, synkässä ja rytmaattisesti nerokkaassa joukkotappelussa. Nujakka hiljenee, kunnes esileikkimäisesti kasvaa uudelleen ja vaimenee taas. Tästä muodostuu väliosa, joka jatkaa kappaleen läpi kulkevaa sävelteemaa. Skitsofreeninen kitara jauhaa pakkoneuroottista kuviota ja yhtye iskee metakkaa sekaan. Orgasmin jälkeen on jälleen uuden esileikin vuoro. Tässä vaiheessa vähäisemmät panomiehet putoavat jo sängystä. Kitaran yksinpuhelun taustalla on uusi osa, johon bändi yhtyy lupaa kysymättä. Jos tämä ei ole hevirokkia, niin mikä sitten? Viulu huutaa ja orkesteri raivoaa kuin petoeläin. Erityisesti Bruford on hirvittävässä lennossa. Koko yhtye hakkaa yhteisvoimin samaa iskua, kunnes on loppurymistyksen aika. Se kestää pitkään ja hiipuu ambient-ääneksi muuttuneena pois.

”Larks’ Tongues in Aspic” aloitti bändin ensimmäisen useamman albumin mittaisen kultakauden. Monen mielestä se on kausista se kirkkaimmin loistava. King Crimson on aina osannut luoda nahkansa poikkeuksellisella taidolla. Moni genrensä kangistama yhtye olisi vastaavaa rohkeutta osoittessaan äänestetty lompakoilla vilttiketjuun. Sen sijaan Crimson on kerrasta toiseen kyennyt pysymään tuoreena ja kiinnostavana. Saamme mahdollisesti nauttia vielä uusistakin julkaisuista, vaikka kiertämisen bändi lopettikin. Ainakin taas toistaiseksi. Fripp keskittyy nykyisin hassuttelemaan vaimonsa kanssa cover-vetojen maailmassa. Miehestä on moneksi. Mutta uutta odotellessa kannattaa laittaa ”Larks’ Tongues in Aspic” soimaan ja testata henkistä tasapainoaan. Jos testistä selviää vähin vaurioin, on kokemus isosti rikastuttava.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen