Valokeilassa uusi musiikki – viikon 10/2016 kiinnostavimmat uudet kappaleet listattuna

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 13.3.2016

Blood Ceremony 2016Viikon aikana tulee niin paljon uutta musiikkia jo pelkästään rockin ja metallin saralla, että osa siitä menee varmasti monilta ohi. Siksi ajattelimme ruveta kasaamaan joka viikon päätteeksi yhteen listaan kiinnostavimmat uudet kappaleet koko viikon ajalta. Kaikkia kappaleita ei tietenkään voi listaan mahduttaa, koska silloin siitä tulisi mahdottoman pitkä. Jokaisessa listassa tulee siis olemaan noin 10-15 viimeisen viikon aikana julkaistua kappaletta niin pieniltä kuin suuriltakin yhtyeiltä edustaen eri tyylilajeja mahdollisimman monipuolisesti.

Killswitch Engage – ”Quiet Distress
Metalcorea soittavan Killswitch Engagen uusi ”Incarnate”-albumi julkaistiin vihdoin viime perjantaina kolmen vuoden odotuksen jälkeen. Viikon mittaan albumilta tarjoiltiin pari ennakkomaistiaista, joten jos et ole vielä hommannut levyä, voit aloittaa tutustumisen kuuntelemalla viimeisimpänä julkaistun ”Quiet Distress” -kappaleen.

Sysi & Savi – ”Painajaisen Käsikirjoittaja
Mm. rockabillysta ja psychobillysta rock-musiikkiinsa vaikutteita ottanut Sysi & Savi julkaisi tällä viikolla uuden ”Painajaisen Käsikirjoittaja” -EP:n, jonka voi käydä kuuntelemassa suoratoistopalveluista. Jos epäilyttää, niin alkupalaksi voi kuunnella EP:n nimikkokappaleen, jolle on tehty myös musiikkivideo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Melvins – ”Hideous Woman
Erittäin aktiivisena studiotyöskentelijänä tunnettu sludgen pioneeri Melvins julkaisee tänä vuonna kaksi uutta albumia. Kyseessä on yhtyeen 23. ja 24. albumi. 1.4. julkaistava ”Three Men and a Baby” on tehty Godheadsilon Mike Kunkan kanssa jo vuonna 1999. Hieman myöhemmin julkaistava ”Basses Loaded” taas on uutta tuotantoa ja sen kappaleilla vierailee kuusi eri basistia. Siltä myös julkaistiin tällä viikolla ”Hideous Woman” -niminen kappale.

Kvelertak – ”1985
”Nattesferd”-albuminsa julkaisua odottava Kvelertak sekoittelee musiikissaan äärimetallia, punkia ja puhdasta rock ’n’ rollia. Energisenä live-esiintyjänä tunnettu yhtye kokeili uudella ”1985”-singellään hieman uudenlaista lähetysmistapaa musiikkinsa tekoon. Jokainen voi itse päättää, toimiiko se vai ei.

Glorior Belli – ”Sundown
Avant-garde black metal -yhtye Glorior Bellin uusi ”Sundown (The Flock That Welcomes)” -albumi julkaistaan kuudes päivä toukokuuta. Omanlaistaan näkökulmaa black metaliin tuova yhtye julkaisi tulevalta albumiltaan jo tällä viikolla ”Sundown”-kappaleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Fear of Domination – ”Adrenaline
Fear of Dominationin neljännen albumin julkaisu viivästyy, mutta uusi ”Adrenaline”-single saatiin pihalle jo tällä viikolla. Shock industrial metaliksi kutsuttu musiikki on kyseisellä singlellä ainakin nimensä veroista.

Blood Ceremony – ”Flower Phantoms
Rise Above Recordsille levyttävän Blood Ceremonyn uusi ”Lord of Misrule” -albumi julkaistaan 25. päivä tätä kuuta. Mystinen ja viettelevä ”Flower Phantoms” antaa jo jonkilaista vihjettä tulevasta.

A Day To Remember – ”Paranoia
Metalcore-yhtye A Day To Rememberin seuraavasta albumista ei ole ainakaan vielä mitään varmaa tietoa. Tällä viikolla yhtye kuitenkin julkaisi yksittäisenä singlenä uuden ”Paranoia”-kappaleen. Tämän avulla uuden materiaalin odotus toivotavasti helpottuu hieman.

Koitos – ”Kotona
Rock/metalliyhtye Koitos valmistelee parhaillaan uutta albumia. Esimakua voi ottaa ”Kotona”-kappaleesta, joka julkaistiin hiljattain musiikkivideon kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wormed – ”Pseudo-Horizon
Wormed tykkää tarjoilla death metalinsa erittäin teknisenä, nopeana ja brutaalina. Uusi ”Krighsu”-albumi julkaistaan Season of Mist -levy-yhtiön kautta ensi viikon perjantaina. Pölyt voi karistaa hiuksistaan vaikka kuuntelemalla Wormedin uuden ”Pseudo-Horizon”-kappaleen, joka läytyy myös uudelta albumilta.

Izegrim – ”Reclaim My Identity
Thrash metal -yhtye Izegrim vakuutti monet vuonna 2013 julkaistulla ”Congress of the Insane” -albumillaan. Jo 1990-luvun puolivälissä perustettu yhtye on saanut valmiiksi uuden ”The Ferryman’s End” -albumin, joka julkaistaan huhtikuun 15. päivänä. Ennakkoon on jo julkaistu ”Reclaim My Identity” -kappale.

Rival Sons – ”Hollow Bones Pt. 1
Uutta albumia työstävä Rival Sons toimii Black Sabbathin lämmittelijänä sen jäähyväiskiertueella. Mikäli Rival Sonsin rock-musiikki ei ole vielä tuttua, niin tutustumisen voi aloittaa uudesta”Hollow Bone Pt. 1” -kappaleesta.

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat