Valonpilkahdus pimeässä, vai katsaus dystooppiseen tulevaisuuteen – Maidenfest Turussa 5.9.
Runsaat kuusi kuukautta kestänyt tahaton keikkatauko päättyi tämän toimittajan osalta viime lauantaina, kun vuonna 2011 ensimmäistä kertaa järjestetyn Maidenfestin tämänvuotinen inkarnaatio rantautui Suomen Turkuun. Useamman kuukauden keinotekoisessa koomassa pidettyä tapahtumakulttuuria on kesän aikana pyritty asteittain herättelemään. Hetken eli jopa toive, että lokakuun alusta alkaen kaikista kokoontumisrajoituksista luovuttaisiin. Sittemmin huonontuneen tautitilanteen johdosta tapahtumajärjestämisen askelmerkit ovat menneet taas kuitenkin suhteellisen sekaisin. Maidenfest-kiertuekin oli hetken aikaa liipasimella, kun Tampereen ja Helsingin keikat jouduttiin siirtämään ensi vuoteen. Keikka saatiin kuitenkin pidettyä Turussa erityisjärjestelyin, ja syyskuun aikana spektaakkelin voi todistaa vielä Oulussa ja Seinäjoella.
Logomo oli minulle entuudestaan tuntematon keikkapaikka, ja olinkin erityisen kiinnostunut näkemään, millaisin erityisjärjestelyin keikkoja oli vallitsevassa tilanteessa ylipäänsä lupa järjestää. Suuren salin lattia oli pyhitetty pitkähköille pöydille, joiden ympärillä yleisö seurasi keikkaa istuallaan turvavälit huomioiden. Kun keikka kesti kolme tuntia, vaikutti istumismahdollisuus aluksi paljon enemmän mahdollisuudelta kuin uhalta.
Kekkerit käynnistyivät hieman iltakahdeksan jälkeen hiljattain viisivuotissynttäreitään viettäneen ”The Book of Souls” -albumin menevällä avausraidalla ”If Eternity Should Fail”. Illan solisteina toimivat Erkki Seppänen, Helena Haaparanta, Sara Strömmer, Pekka Snellman ja Kimmo Blom, joista ensin mainittu sai kunnian aloittaa keikka The Coverslaves -yhtyeen keulilla. Tulkintavastuu kolmituntisen keikan aikana esitetyistä kappaleista jakautui melko tasaisesti laulajien kesken, ja kaikki rokkikukot saivat vuorollaan tasaisen innostuneen vastaanoton. Jokaisella heistä oli myös selkeät huippuhetkensä.
Mainos päättyy
Snellmanin esittämä ”Flash Of The Blade” sytytti kaltaiseni kasuaalimman Iron Maiden -fanin, Seppäsen ”Rime of the Ancient Mariner” -tulkinta herkisti yleisöstä yhden jos toisenkin, Haaparannan ja Strömmerin yhteistyö ”Aces Highssa” oli komeaa katseltavaa, ja Kimmo Blomin ”Only the Good Die Young” oli enemmän kuin tarpeellinen tunnelmointi ennen illan varsinaista loppuhuipennusta.
Kyseinen loppuhuipennus oli tietenkin maailman parhaaksi albumin avausraidaksi joskus tituleerattu ”Aces High”, jonka aikana keikalla esiintyneet artistit Eddie-maskottia myöten ottivat odotetusti estradin haltuun. Ulkomusiikillisia ponnisteluja ei säästetty ainoastaan illan päättäjäisiin: Eddie nähtiin lavalla joraamassa jo ”The Trooperin” tahtiin, Braveheart-elokuvasta tuttu hahmo osallistui esitykseen ”The Clansman” -kappaleessa, ja niin Ison-Britannian kuin Suomenkin liput liehuivat tunnelmaa nostattamassa juuri silloin kuin pitikin.
Vaikka ehdin jo peukuttaa keikan istumapaikkaratkaisua, ehtivät koronatilanteen sanelemat erityisjärjestelyt näyttää nurjatkin puolensa illan aikana ikävän moneen otteeseen. Ärsytykseen asti toistuva teema oli, että heti, kun joku lavan edustalla istuskelevista uskalsi edes hetkeksi nousta fiilistelemään musiikkia seisaaltaan, olivat järjestyksenvalvojat kärppänä paikalla komentamassa bailaajia takaisin ruotuun. Määräykset ovat määräyksiä ja on selvää, että jos keikalla on tarkoitus istua, ja jotkut sooloilijat rikkovat jatkuvasti sääntöä, häiritsee se jo muidenkin asiakkaiden viihtyvyyttä. Siitäkin huolimatta järjestyksenvalvojien puuttuminen jokaiseen muutamaa sekuntia pidempään seisoskeluun kävi lopulta surkuhupaisaksi seurattavaksi. Oma ymmärrykseni ylittyi viimeistään siinä vaiheessa, kun kahta toisiaan jäähyväisiksi halannutta kaverusta toruttiin ilmeisesti turvaetäisyyksien rikkomisesta. Asiakkaiden pakkautuminen pöytien ääreen tappituntumalla toisistaan ei kuitenkaan ollut mikään ongelma.
Mainos päättyy
Maidenfest-tapahtuma jätti hyvin ristiriitaiset tunnelmat. Esityksessä ei ollut mitään vikaa, tekninen suoritus oli mitat täyttävää, ja niin laulajat kuin pelimannitkin eläytyivät hienosti keikkaan ottaen kontaktia yleisöön. Yleisöä oli myös paikalla varsin hyvin, ja tunnelma pääsi paikoitellen kohoamaan niin korkealle kuin vallitsevissa puitteissa vain oli mahdollista. Toisaalta nykyajan surullisen tarpeelliseksi koetut erityisjärjestelyt olivat välillä kuin märkä rätti vasten kasvoja. Metallikansa on tunnetusti todella intohimoista keikkaväkeä. Jos viime lauantain Maidenfestin ”kaikki paitsi istuminen kielletty” -linja on uusi normaali, niin varmasti yhdellä jos toisellakin on edessään itsetutkiskelun paikka – haluaako moiseen keikkakulttuuriin osallistua enää ollenkaan. Vielä tässä vaiheessa aion olla tyytyväinen siihen, että livekeikkoja voidaan ylipäätään järjestää, missään muodossa. Samalla kuitenkin pelkään synkkää asennemuutosta niin omasta puolestani kuin yleisestikin, jos vallitseva asiantila jatkuu vielä pitkään.
Teksti: Ossi Kumpula
Kuvat: Sami Hinkkanen
