Valtavia tunteita pursuava albumi — arviossa Deafheavenin ”Lonely People With Power”
Tunnekirjavuudessaan varsin persoonallista black metal vivahteista post metal/ blackgazea esittävä Deafheaven julkaisi 28.3. uransa kuudennen täyspitkän albumin. Kyseinen levy jatkaa yhtyeen kunnianhimoista värisuoraa, joka on tähän mennessä pitänyt sisällään poikkeuksetta erittäin korkeatasoisia levytyksiä. ”Lonely People With Power” ei teemaltaan poikkea merkittävästi bändille klassisen ominaisesta musiikista, vaan palauttaa neljän vuoden takaisen ”Infinte Granite”-albumin piristävän kokeellisen irtioton jälkeen yhtyeen takaisin juurilleen. Lähes Pink Floyd vivahteisen pehmeän, mutta kauniin ja perusvireeltään kuitenkin bändin ydintunnelmien kanssa yhteen sulautuvan ”Infinite Graniten” jälkeen Deafheavenin räväkämpi vaihde maistuu taas aiempaakin paremmalta. Tutut blast beatit paahtavat impressionistisen kitarasahauksen taustalla, joka yhdistelmänä muodostaa Deafheavenille tyypillisen ambivalentin kuuntelukokemuksen perustan. Viime levyltä tyystin puuttuneet rääyntälaulut täyttävät nyt bändin kaihoisan maalailevan äänimaiseman. Puhtaita, sitäkin hennompia vokaaliosuuksia kuullaan vain parissa harvassa kohdassa, kuten jo sinkkuna julkaistussa dramaattisen kauniissa ”Heathen” – kappaleessa.
San Franciscosta pongahtava viisikko ei alati miellyttävästä äänitaiteestaan huolimatta päästä tälläkään kertaa kuulijaansa helpolla. Kuunneltuani levyn kokonaisuudessaan liki toistakymmentä kertaa sen kappalerakenteissa on yhä opettelemista. Tämä toisaalta mahdollistaa myös enemmän mielenkiintoisia kuuntelukertoja. Levyn saundit ovat ihailtavaa jälkeä, eikä varmaan tällaista rähinöintiä muuten jaksaisi kuunnellakaan: hyvällä groovella soitetut rummut kuulostavat elämää pursuavalta setiltä, ylipäätään saundimaailman rankkuuden ja maalailevuuden välille on saavutettu tarvittava tasapaino, biisit hengittävät ja näin ollen esimerkiksi näiden seikkojen ansiosta albumin kuuntelu on omalla oudolla tavallaan tyynnyttävää.
Tasokkaan materiaalin seasta mielestäni levyn huippuhetkiksi kohoavat aiemmin mainitsemani ”Heathen”, maltilla päämelodian ympärille rakennettu”Amethyst” ja loppupuolen räjähdysmäisen nostalginen ”Winona”, joka aivan viimeistään nostattaa kylmiä väreitä. Kauttaaltaan kiekko on ilahduttavaa kuunneltavaa, vaikkakin sen sisältöä on vaikea täysimääräisesti sisäistää. Yleistunnelmasta saa kuitenkin helposti kiinni, ja yhtye onnistuu pysymään kaiken aikaa itse asiassa. Taitava ja taiteellinen soitto yhdistettynä erittäin tasokkaaseen tuotantoon sekä idearikkaisiin sävellyksiin on saanut aikaan teoksen, jolla inhimillisyys säilyy alati käsinkosketeltavana. Levy sisältää monia liki taianomaisia hetkiä, ja pienet bändin ambient-henkiset hengähdystauot turvaavat sen ettei kokonaisuus ala missään kohtaa vaikuttaa ylipitkältä.
Toisin kuin tämän kaltaisen genren levyt yleensä, ”Lonely People With Power” tuntuu olevan erittäinkin sopiva albumi kuunneltavaksi myös kesäaikaan. Tunnelmat ovat voimakkaita, kirjavia ja ristiriitaisia, monet kohdat lohdullisia, jopa onnellisia. Antakaa siis tämän elämää huokuvan levyn helliä mieltänne. Väittäisin, että mikäli vähintään ”Sunbather” ja ”New Bermuda” ovat maittaneet, ”Lonely People With Power” lunastaa heittämällä odotukset! Yhtä lailla teos saattaa myös olla mainio ensiaskel tutustua Deafheavenin uniikkiin musiikkiin.
Kirjoittanut: Lauri Nieminen