Valtavirtaan melomista – arviossa Lähiöbotoxin ”Surullinen tapaus – sellaista on vapaus”
Kotimaisen crossoverin freesistä tulokkaasta Lähiöbotoxista on parin vuoden sisään kasvanut poikkeuksellinen ilmiö kotimaisen metallimusiikin kentällä. Eikä vähiten YLE:n tuottaman ja esittämän dokumenttisarjan siivittämänä koko maamme kansalla on ollut oiva mahdollisuus seurata yhtyeen edesottamuksia ja sukeltaa bänditoiminnan ytimeen sen taannoisen Angolan-kiertueen aikana. Myös ”African Metal Tour” -produktion näkökulmasta katsottuna yhtyeen seuraava siirto vaikuttaa vähintään loogiselta. Levy-yhtiön vaihdos Deggaelilta isommalle toimijalle, Ranka Recordsille, mahdollistanee yhtyeelle uusia uria.
Yhtyeen kolmas albumijulkaisu ”Surullinen tapaus – sellaista on vapaus” on tasokas ja hyvin luontevaa jatkoa vuoden 2020 debyyttialbumille ”Rikkinäinen Suomi” ja vuonna 2022 julkaistulle entistä muskelikkaammalle pitkäsoitolle ”Itä-Metal”. Lauri Viidan runon mukaan hieman kömpelösti mutta toisaalta varsin puhuttelevasti ja sympaattisestikin nimetty albumi on Juhis Kauppisen äänittämänä ja Miro Kiisken masteroimana soundeiltaan muhkeasti soivaa priimatavaraa. Se ei kalpene yhtään ”Itä-Metal”-albumin äänimaisemasta vastanneen Will Putneyn kädenjäljelle ja on ehkä päättyvän vuoden kansainvälisimmältä kuulostava kotimaisen raskaan rockin albumikokonaisuus.
Albumi alkaa pirun tymäkällä puhurilla, Jodahen feattaamalla ”Mitä jää”. Vaikka lievähkö radioystävällinen kertosäejollotus meinaa laskea avausbiisin kiihkoa, jää kappale kokonaisuudessaan reilusti plussan puolelle. Perässä seuraava Pikakassan, Ratfacen ja SMC Hoodratsin MC Respektorin kanssa läksytetty ”Lähiömaksu” on mainion uhmakas vaikkakin kappaleena hieman lähtötelineisiin jumittuva teos.
Mainos päättyy
Perintöveron poistamisen puolesta nillittävälle varakkaammalle kansanosalle nokkelasti ivaileva ”Passiivinen tulovirta” on lyyrisesti albumin osuvinta antia. Kitaristien Juhon ja Harton armottomalla riffimyllyllä jauhava ”Eläköön resilienssi” tarjoilee albumin painavimmat moukarit. Yhtye tuo mukaan biisejä palvelevia metal core -elementtejä, minkä tässä kohtaa lukisin tervehenkisenä uudistumisen elementtinä.
”Eläköön resilienssin” jälkeen Lähiöbotoxin luova voima tuntuu kuitenkin hiipuvan. Dauda Koroman ja Mustan Barbaarin tähdittämä ”Yalla, bro!” lässähtää kanveesiin tavanomaisena ja tympeän yllätyksettömänä ohjelmanumerona. ROSLUV:n feattaama ”Elämältä kaiken saat I” alkaa futuristisen tunnelman nostattamana tuoden mieleen CMX:n ”Talvikuninkaan” hyytävän elektro-proge-tunnelman ennen siirtymistään ketterästi pomputtavaan trap-osuuteen, mikä nostaa albumin toimivuuden taas hetkeksi sen alkupään sivallusten tasolle. Heti perään kuultava, eteerisillä kosketinmelodioilla hunnutettu kappaleen kakkososa ei kuitenkaan onnistu tarjoilemaan tarinaan sen säväyttävämpää vaikutelmaa tai lisäarvoa.
Kertosäkeen tekstissä PMMP:n suuntaan viittelöivä videobiisi ”Ei toivoa” on aika takuuvarmasti rock-radio-formaattiin sulautuva rytkytys, jonka voi helposti kuvitella soivan ”viikon toivotuimmat” -listoilla vielä pitkään. Harmi homma sikäli, että albumin loppupäästä edukseen erottuu ainoastaan yksi biisi, puolittain. ”Peräänny / Pelkää” on hyvin groovaava biisi, jonka teksti kierrättää kuitenkin yhtyeen tavaramerkiksi muodostuneita selviytymisen teemoja valitettavan ennalta arvattavasti.
Mainos päättyy
”Surullinen tapaus – sellaista on vapaus” on Lähiöbotoxilta selkeä askel mainstreamimpaan suuntaan. Konseptilta on lupa odottaa menestystä. Allekirjoittanut jäi henkilökohtaisesti kuitenkin edelleen kaipaamaan ”Rikkinäisen Suomen” idearikkaampaa menoa ja puhuttelevampaa lyyrisyyttä ilman tekorankkuuden tuntua ja tuotannollisia kikkakolmosia.