Van Halen – A Different Kind Of Truth

Kirjoittanut Tia Salmela - 7.2.2012

Van Halenin viimeisin albumi ”Van Halen III” julkaistiin 14 vuotta sitten edellisen laulajan Gary Cheronen johdolla. Nyt melkein alkuperäinen kokoonpano on jälleen kasassa. Basistina vain toimii Michael Anthonyn sijasta kitaristi Eddie Van Halenin poika Wolfgang Van Halen, joka on saanut nimensä erään kuuluisan itävaltalaisen säveltäjän mukaan. Tällä kokoonpanolla on saatu valmiiksi uusin Van Halenin albumi ”A Different Kind Of Truth”.

Odotukset tämän albumin suhteen olivat huimat, sillä itselleni Lee Rothin aikainen Van Halen iskee täysillä tajuntaan. Jännityksessä aloitin kuuntelemaan tätä 50-minuuttista kokonaisuutta, jonka ensimmäinen raita on ehdottomasti levyn hienoin biisi ”Tattoo”, josta on keritty tekemään jo musiikkivideokin. ”Tattoon” mielenkiintoinen ja tarttuva kertosäe antaa olettaa, että tämä albumi sisältää vain taideteoksia, joita Van Halen on otsa hiessä väkertänyt 14 vuotta. Todellisuudessa levyn tunnelma lopahtaa heti toisen biisin jälkeen, mutta nousee taas takaisin korkeuksiin levyn loppua kohden. Kertosäkeisiin on todellakin panostettu: niistä on tehty sellaisia, että ne jäävät hyvin helposti soimaan päähän jo ensimmäisellä kuuntelukerralla, mutta vasta toisen kuuntelukerran jälkeen biisit alkavat todella avautua ja tulee todettua, että tämähän onkin ihan kelpo levy.

Myös Van Halenin veljesten yhteispeli sujuu ja kuulostaa todella hyvältä, eikä Eddie Van Halenin kitarataiturointikaan jää huomaamatta. Lee Rothin äänestä kuulee, ettei hän enää ole nuori poika. Äänessä kuulee selvästi bluesvivahteita, jotka ovat vain kasvaneet vanhentumisen myötä. Se ei todellakaan ole huono asia, päin vastoin. Lee Rothin ääni antaa aikuisemman vaikutelman Van Halenille ja nauraa 80-luvulle maha kippurassa.

”A Different Kind Of Truth” pitää sisällään muutamia hittiehdokkaita ”Tattoon” lisäksi. Itselleni kolahti ”As Is”
-niminen kappale, joka näyttää, että kyllä nämä melkein kuusikymppiset ukot vielä jaksavat. Lisäksi biisi on ehkä sitä tutuinta Van Halenia.  Albumin viimeinen ja pisin biisi nimeltä ”Beats Workin´” kuvaa erittäin hyvin koko ”A Different Kind Of Truth” –albumia: täyttä rautaa ja perus hard rockia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”A Different Kind Of Truth” ei aivan yllä “Van Halenin” tai “1984”:n tasolle, mutta hyvin lähellä rimaa se kuitenkin käy. Mielestäni ihan keskiverto albumi, mutta jäin vielä kaipaamaan näitä kuuluisia balladeja, jotka ovat genrelle tyypillisiä. On pakko antaa 8 jo siitä, että Eddie Van Halenin kitarankäsittelytaito on jotain niin ihmeellistä. Tässä meillä lienee seuraava Rolling Stones, jos nämä ukot jatkavat ja jaksavat vielä pitkään rokata perse ruvella. Vaikka Van Halenin soittajat vanhenevat – heidän musiikkinsa ei!

8 / 10

Kappalelista:
1. Tattoo
2. She´s The Woman
3. You And Your Blues
4. China Town
5. Blood And Fire
6. Bullethead
7. As Is
8. Honeybabysweetiedoll
9. The Trouble With Never
10. Outta Space
11. Stay Frosty
12. Big River
13. Beats Workin´

http://www.van-halen.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Tia Salmela

One thought on “Van Halen – A Different Kind Of Truth

  1. Riku Mäkinen

    Täysin erimieltä arvostelijan kanssa, tosi väsynyt levy ja ”Tattoo” vielä sieltä väsyneimmästä päästä. Mutta hyvä arvostelu kuitenkin.

Comments are closed.