Vanha jaksaa vielä heilua: Tankard – One Foot in the Grave

Kaljarässin kuningas Tankard täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 35 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi ja mittavaa uraa juhlistaakseen yhtye julkaisee uuden albumin, jonka itseironinen nimi ”One Foot in the Grave” tiivistää bändin veijarimaisen olemuksen erinomaisesti. Siinä missä muut legendaariset sakemanni-thrashaajat ovat paukuttaneet rässimetalliaan rosoisemmalla otteella, on Tankard keskittynyt hauskanpitoon ottamatta itseään liian vakavasti. Mutta kun studioalbumeja on ulkona liki toistakymmentä, herää pakostakin epäilys, kääntyykö uutukaisen nimeen kätketty vitsi yhtyettä itseään vastaan. Onko Tankard todella ikäloppu tapaus, joka ei vain tajua lopettaa ajoissa?

Onneksi asiat eivät näin huonosti ole, sillä “One Foot in the Grave” on varsin pirteää ja hyväntuulista musiikkia, jota kuunnellessa ei uskoisi yhtyeen edustavan ikämies-osastoa. Tankard ei edelleenkään lähde keksimään pyörää uudelleen, sillä tarjolla on yhtyeen tyylille uskollista rässimetallia, joka vyöryy päälle vauhtimetallin nopeudella. Jos vertailukohtaa haetaan vuosikymmenten takaisesta tuotannosta, osoittaa yhtye tietynlaista kypsymistä, joka näkyy bilebiisien vähentymisenä sekä kantaaottavampina sanoituksina, joissa ruoditaan nykymaailman ikävämpiäkin puolia. Vaikka tietynlainen riehakkuus on laantunut, on bändin uutuuslevy sangen pätevä tekele.

Pay to Pray” potkaisee albumin käyntiin napakasti ja ensipuraisu lupailee hyvää: vauhdikas riffittely, tuttuun tapaan vokalisoiva Andreas Geremia sekä menevät sävellykset ovat ehtaa Tankardia. Mutta jo toisen kappaleen aikana levyn todelliset karvat alkavat paljastua ja todellisuus iskee vasten kasvoja kuin krapula ryyppyillan jälkeen. ”Arena of the True Lies” nimittäin tiivistää albumin keskinkertaisen yleisilmeen yhteen kappaleeseen: suhteellisen mielenkiintoinen kitarointi toimii, mutta lopulta biisi vain jatkuu jatkumistaan samojen riffien kiertäessä loputonta kehäänsä.

Albumin suurimmaksi ongelmaksi nouseekin itseään toistavat kappaleet, jotka on venytetty lähes poikkeuksetta liian pitkiksi, vaikka täytettä ei tunnu olevan läheskään riittävästi. Tästä syystä moni pohjimmiltaan mielenkiintoinen tekele lässähtää tympeäksi junnaamiseksi, mikä on harmi, sillä kappaleita tiivistämällä lopputulos olisi osunut maaliin paljon paremmin. Harmistusta lisää vielä se, että yhtyeellä tuntuu olevan rahkeita luoda pidempiäkin biisejä: tästä oivallisena esimerkkinä mainittakoon hämyinen ”Secret Order 1516”, joka on albumin mielenkiintoisimpia esityksiä.

Paljon pelastaa albumin hyväntuulinen ulosanti, joka ei tunnu missään vaiheessa pakotetulta. Tankard selkeästi nauttii musiikin tekemistä ja tämä loistaa albumilta kauas. Vaikka sävellysten laatu on vaihtelevaa, tarttuu hyvä fiilis väkisinkin kuulijaan ja tämä nostaa albumin keskinkertaisuuden yläpuolelle. Vioistaan huolimatta ”One Foot in the Grave” on varsin viihdyttävä kokonaisuus, joka saa hyvälle tuulelle. Yhtye voisi juhlavuottaan juhlistaa kurjemminkin, joten kolpakot ilmaan ja juhlat pystyyn!

6½/10

Kappalelista:

  1. Pay to Pray
  2. Arena of the True Lies
  3. Don’t Bullshit Us!
  4. One Foot in the Grave
  5. Syrian Nightmare
  6. Northern Crown (Lament of the Undead King)
  7. Lock ’Em Up!
  8. The Evil That Men Display
  9. Secret Order 1516
  10. Sole Grinder

Kommentoi julkaisua